Nyt puhuu opettaja: Valmiiksi pureksittua?

Muistan opiskeluajaltani, miten ärsyynnyin alleviivatuista kurssikirjoista. Ihan kuin joku olisi tunkenut minulle väkisin kirjan lukemisen ohjenuoraa. Halusin oivaltaa, mitä kirjoittaja oli mahdollisesti tarkoittanut ja mitä itse ajattelin kyseisen teoksen sanomasta. Kirjojen lukemiseen oli aikaa, vaikka tentissä saattoi olla kerralla seitsemänkin opusta.

Yliopistossa oli vielä 1980-luvun alussa nautinto opiskella, oli aikaa asioiden ymmärtämiselle, syventymiselle johonkin itseään kiinnostavaan. Opintolainaa sai yhteen tutkintoon seitsemän vuotta, ja ylipäätään aikaa leimasi nykyiseen verrattuna hitaus. Emme vielä eläneet yliopistossa, jossa kaikki mitataan tehokkuudella.

Vieläkin korvaani särähtää kun ensimmäisen vuoden opiskelijat puhuvat yliopistosta kouluna. Tässä ei tietenkään pitäisi olla ihmettelemistä, sillä yliopistosta on tullut koulumainen: opiskelusta on nyt selvittävä tiukemmissa raameissa kuin ennen ja kaikesta päätellen kireällä taloudella. Eniten kiukuttaa opiskelijoiden puolesta se, että aikaa on niukalti siihen, että oppimisesta nauttisi.

Aikataulupulman jakavat myös opettajat. Kun yliopisto-opettamisen tulisi perustua tutkimukselle, jää tälle perustehtävälle nykyisin hyvin vähän aikaa. Tutkija-opettajat valittavat hyvin yleisesti, etteivät ehdi enää tutkia ja kirjoittaa.

Vielä 80-luvulla saattoi kuulla esityksiä, joissa luennoitsija kertoi tuoreeltaan yhteiskuntatieteellisiä havaintojaan, joita oli juuri kirjaamassa tekeillä olevaan kirjaansa. Missä nykyisin kuulee vastaavia luentoja, jotka perustuvat meneillään olevaan tutkimukseen ja siinä esiin nousevien kysymysten koetteluun luennon osana?

Ei siis ole ihme, että myös opiskelijoiden odotukset ovat suuntautumassa tämän uuden kapitalismin ajan yliopiston suuntaan. Ohjausta kaivataan enemmän kuin vielä kymmenen vuotta siten ja kysymykset kohdistuvat useimmiten opintojen aikatauluttamiseen. Kuitenkin ohjaus voisi parhaimmillaan olla keskustelua siitä, miten opiskelija haluaisi sivistää itseään ja millaiset asiat häntä maailmassa askarruttavat.

Nykyisin opettaessani tunnen, että minun pitäisi pureskella asiat valmiiksi, alleviivata tenttikirjoista kohdat, jotka lukemalla pärjää tenteissä, kertoa, mistä voisi tehdä seminaariesitelmän tai kirjoittaa esseen - ja millaisella metodilla aiheeseen pääsisi
käsiksi.

Ei tällaista voi odottaa kuin tilanteessa, jossa kaikilla on alituinen kiire.

Iiris Ruoho
dosentti, yliassistentti
Tiedotusopin laitos