Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Seikkailija löytää luolan

Suomi on tuhannen luolan maa, mutta harva nuori aikuinen tietää niistä mitään.

Kaikki luolat eivät olekaan luolamaisia. Matkusvuoren lippaluola pärjää silti kokovertailussa. Kuva: Erika Juutinen
Kaikki luolat eivät olekaan luolamaisia. Matkusvuoren lippaluola pärjää silti kokovertailussa. Kuva: Erika Juutinen

"Käännytte postilaatikoiden kohdalta vasemmalle ja pihasta oikealle, niin ajatte sillan yli. Siellä on mökki, jonka pihassa on kaksi paskahuussia. Luola on toisen takana", iäkäs mökin omistaja neuvoo meille tietä luolalle.

Ja totta. Huussin takaa lähtee selkeä polku. Eteenpäin kävelemällä tulee kaivolle, jonka vieressä on kalliolohkareiden alle muodostuva luola. Luola on hyvin matala, laavumainen sadesuoja. Ryömimme kalliolipan alle paistattelemaan päivää. Mullan ja kallion välissä on vähän tilaa liikkua, mutta täältä ei haluakaan lähteä minnekään.

Olemme tulleet valokuvaaja Erika Juutisen kanssa Juupajoen kinttupoluille ja huussien taakse, koska haluamme löytää luolia.

Geologian tutkimuskeskuksen luolatutkija Aimo Kejosen mukaan luolaa ei kannata lähteä etsimään Pirkanmaata kauemmaksi. Suomi on luolien luvattu maa ja niitä on tiedossa yhteensä noin 1 000, mutta uusia löydetään jatkuvasti.

"Vanhemmat ihmiset tietävät lähialueensa luolat ja niihin liittyvät tarinat, mutta nuorempi polvi ei enää välttämättä ole niistä kuullutkaan", Kejonen sanoo.

Luolien huonoon tunnettuuteen vaikuttaa niiden heikko opastus. Useimpiin luoliin opastus puuttuu kokonaan, eikä niitä ole merkitty edes maastokarttoihin.


Tuhannen ja yhden yön luola

"Erikoisin luola on Lapissa sijaitseva Lampivaaran ametistilouhoksen luola. Siellä on kvartsikiteitä katot ja seinät täynnä. Suurimmat kiteet ovat aikuisen pään kokoisia, pienimmät lapsen nyrkin kokoisia. Kun kävelin siellä, mieleeni tuli Tuhannen ja yhden yön sadut", Kejonen tunnelmoi.

Kaikki luolat eivät ole näin juhlallisia.

"Luola määritellään sellaiseksi kalliossa tai irtomaassa olevaksi onkaloksi, jossa pari ihmistä mahtuu hyvin oleskelemaan tai kalliolipaksi, jonka alla kymmenen ihmistä mahtuu mukavasti majoittumaan", Kejonen selittää.

Luolia ovat aikaisemmin käyttäneet esimerkiksi sotapakolaiset, shamaanit, varkaat, murhaajat, saarnaajat ja erakot. Luolat ovat toimineet myös kirkkoina.

"Kansantarinoissa peikot, pirut ja maahiset ovat viihtyneet luolissa. Metsästäjät, kalastajat, retkeilijät ja partiolaiset käyttävät niitä edelleen yöpymiseen varsinkin Lapissa", Kejonen kertoo.

Ahkerasta käytöstä kertoo puulattia, pöytä, nuotiopaikka, uuni, kalliomaalaukset ja jopa pontikkatehdas.

"Kyllä luolat bilettämistä kestävät," Kejonen nauraa.

"Suomalaiset luolat ovat yleensä melko pieniä, alle 40 metriä pitkiä, joten niihin ei helposti eksy. Viisi metriä pitkä luola on luolan alarajoilla. Suurin täkäläinen luola on satametrinen", Kejonen selittää.

Vaikka luolan sisälle olisikin vaikea eksyä, matkalla luolaan se on taatusti helppoa. Suunnittelen reitin tarkkaan tie- ja maastokartan sekä Geologian tutkimuskeskukselta tilatun luolaluettelon ja karttakoordinaattien avulla. Tuntuu todella epämääräiseltä lähteä yksittäisten x:n ja y:n arvojen kanssa jonnekin Juupajoelle ja Ruovedelle, vaikka siellä olevat luolat kuulostavatkin lupaavilta ja helposti paikannettavilta. Netissä olevan Kansalaisen karttapaikan avulla saamme tulostettua hyvin lähelle zoomatut kartat mukaamme.

Ajamme harhaan jokaisessa isossa risteyksessä ja uukkarit tulevat uuvuttavan tutuiksi. Pirkanmaan maastokartan ja netistä tulostetun tuhruisen pikkukartan vertailu tiekarttaan on turhauttavaa.

Pikkutiellä keksimme olevamme hyvin lähellä ensimmäistä luolaa, joten otamme gps:n apuun. Paikannin piirtää nopeasti tarkan kuvan, josta tajuamme olevamme yhden mäennyppylän päässä luolasta. Jatkamme hidasta ajoa.

"Se on tuo!" Erika hihkaisee.

Tien vieressä oikealla on kymmenmetrinen kallio-
lippa, jota ei voi olla huomaamatta. Mutta sen voi hyvin olla tajuamatta luolaksi. Lippaluola-sanasta olisi voinut tajuta, että kyseessä on kalliouloke, jonka alla voi pitää sadetta. Matkusvuoren lippaluolaa katsoessa olen pettynyt. Olin kuvitellut, että kaikki luolat muistuttavat koloa tai pesää. Syömme silti eväät ja onnittelemme itseämme onnistuneesta suunnistamisesta.


Paikallinen äijä pettää

Toisen Juupajoen luolan pitäisi olla yhtä helppo löytää. Kartalla näkyvän kävelypolun löytyminen epäilyttää siitä huolimatta hiukan. Ajettuamme hyvän matkaa tietä, jolta polun pitäisi alkaa, kysymme paikalliselta vastaan tulevalta vanhalta mieheltä tietä. Hänen neuvojensa avulla luola löytyy helposti.

Juupajoella Jokelan tontin laidalla oleva Hirvivuoren lippaluola on edellistä lippaluolaa pienempi, mutta luolamaisempi. Luolan idea on mielestäni juuri ahtaus ja pesämäisyys.

Kolmas rastimme kartassa on Ruoveden puolella. Kotavuoren luolaa ei mainita luolaluettelossa erikseen helpoksi löytää, kuten kahta edellistä luolaa. Seikkailu syvenee.

Ruovedellä pysähdymme ennen kirkonkylää huoltoasemalle levittelemään kaikkia karttojamme. Paikallinen mies tulee kysymään, mitä etsimme. Kerromme etsivämme Kotavuoren luolaa.

"Ei Kotavuorella ole luolaa! Minä olen kotoisin siitä vierestä. Luolat ovat toisella puolella Helvetinjärven kansallispuistoa" mies riemastuu tyhmyydestämme, mutta kertoo meille auliisti tien Kotavuorelle.

Me pysymme uskollisesti reitillämme. Järkeilemme, että syntyperäinen kyläläinen voi aivan hyvin olla tietämättä lähistöllä olevaa merkitsemätöntä luolaa.

Kotavuoren luontopolku löytyy helposti ja jalkaudumme maastoon. Tosin pian tajuamme, ettei luola ole polulla, vaan autotien vieressä metsikössä. Tunnen itseni vielä äskeistä huoltoaseman keskustelua tyhmemmäksi kävellessäni edestakaisin gps-paikannin kourassa. Paikannin ei kerro yhtään sen tarkemmin, missä olemme vielä viidennelläkään kerralla, kun kävelemme samaa tien pätkää samaan suuntaan.


Lopulta kunnon luola

Lopulta uskaltaudumme tieltä metsikköön, jossa ei ole polun polkua. Kartan korkeuskäyriä herkeämättä tuijottaen lähdemme täsmälleen oikeasta kohtaa tietä rinnettä alaspäin kohti metsää. Luola löytyy reilun kymmenen metrin päästä tieltä.

Kotavuoren luola on syntynyt, kun 30 metrinen kallionosa on siirtynyt paikaltaan. Kivirakennelma on niin korkea, että olisi näkynyt tieltä asti, jos sellaista olisi osannut katseellaan etsiä.

Kierrämme kalliolohkaretta ympäri ja etsimme luolansuuta, jollaisia löydämme kaksikin. Lisäksi aurinko pääsee paistamaan luolan sisään katossa olevista pienistä koloista.

Luolissa asuu karhuja ja susia, joten valaisemme parhaamme mukaan löytynyttä luolan suuta. Suuaukko on niin pieni, ettei sinne meitä isompaa eläintä mahdu, joten uskaltaudumme sisälle. Luolassa ei ole käyty pitkään aikaan, sillä aukolla on sammalta ja jopa jäkälää. Pienestä aukosta on varsin tukalaa hivuttautua sisälle, sillä reikä ei ole tasainen.

Lisähankaluutta tuovat suuaukolla oleva muta ja terävät kivet, joiden päälle polvet ja koko ruumiinpaino on pakko asettaa. Sisään pääsee mönkimään onneksi niin nopeasti, että mustelmat unohtuvat pian.

"Hertta! Puhu minulle, että minä tiedän sinun olevan vielä kunnossa!" Erika huutaa perääni.

Puhun innoissani minkä kerkeän. Tämä on todella luola, eikä mikään pelkkä lippa.


Jumissa ahtaassa kolossa

"Turvallisuuden takia luolaan ei kannata lähteä yksin. Toisen kannattaa jäädä ulkopuolelle köyden kanssa", Kejonen neuvoi.

Luola on niin pieni, että sen saa valaistua hetkessä kokonaan. Mistään kulmasta ei tule esille mitään uhkaavaa. Luolaluettelon mukaan Kotavuoren luola on 12 metriä pitkä. Osa luolasta on niin matalaa onkaloa, että metreistä ei ole ihmiselle mitään hyötyä. Sisällä ei mahdu seisomaan suorassa.

"Onneksi täällä on pimeää. En edes halua tietää, mitä hämähäkkejä ja muita ötököitä täällä vilisee", Erika huokaa.

Leiriydymme luolaan syömään eväitä, levitämme tuikkuja ympäriinsä ja päivittelemme luolan komeutta. Kello on pyörähtänyt ympäri luolia etsiessä ja ulkona on pimeää. On parempi lähteä. Näin kivikkoisella lattialla ei voi yöpyä, vaikka juuri ja juuri saattaisi mahtuakin.

Ulos luolasta punkeminen on huomattavasti hankalampaa kuin sisälle ryömiminen. Erika pääsee ulos ketterästi, mutta minä meinaan jäädä jumiin. Melkein ehtii iskeä epätoivo, mutta lopulta saan aseteltua jalkani ja käteni järkeviin kohtiin kallion väliin ja pääsen taas liikkumaan. Kipinä luolien etsimiseen ja niissä majailuun jää kytemään pienistä hankaluuksista huolimatta.

Lievien suunnistusongelmien takia mieleeni jää kysymys: Olivatko löytämämme luolat juuri niitä luolia, mitä luolaluettelon perusteella yritimme löytää vai jotain ihan muita koloja ja lippoja? Vastauksella ei ole mitään merkitystä seikkailumme onnistumisen kannalta.

Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (3)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Samuli Majamäki (17.04.08, kello 16:20)

    Hei.
    Minä olen freekahtanut luoliin eripuolilla maailmaa niiden akustisten ominaisuuksien vuoksi.
    Olen vieraillut luolissa mm Intiassa ja Espanjassa. Suomessa ole tuottanut yhden levytyksen 2004 Tytyrin kavos luolissa, ja Vielä julkaisematon äänite tehtii 02/2008 Intian luolissa.
    Nyt etsin tarkoitukseeni sopivaa luolaa Suomen lapista ja luin juuri luola juttunne joss mainittiin Lampivaaran ametistilouhoksen luola. En löytänyt infoa luolasta netistä. Voisitko auttaa, mistä löytäisin infoa tuosta? Minkä kokoinen, voisiko olla mahdollista käyttää äänitys tarkoitukseen?

    Kiitos.

    - Samuli Majamäki -

  2. Hertta-Mari Kaukonen (17.04.08, kello 17:15)

    Hei!

    Kiitos yhteydenotostasi. En tiedä Lampivaaran ametistilouhoksen luolasta sen enempää kuin, että haastattelemani luolatutkija Aimo Kejonen mainitsi sen. Suosittelen ottamaan yhteyttä suoraan häneen. Tässä hänen yhteystietonsa, joista ainakin itse sain hänet helposti kiinni:

    Aimo Kejonen
    020 550 3410

    Toivotan onnea luolaprojektillesi!
    -Hertta-Mari Kaukonen

  3. Retkipaikka (12.01.13, kello 10:00)

    Hei, jos luolat kiinnostavat, niin Retkipaikka.fi -palvelusta löytyy kuvilla ja karttalinkeillä varustettuja juttujä kymmenistä luolista eri puolilla Suomea.

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto