![]() |
|
![]() |
Stockmann markkinoi syksyn ajan brittiläistä kulttuuria iskulauseella "London Calling". Lontoobuumi käsittää muun muassa elintarvikkeita, vaatteita, musiikkia ja elokuvaa ja sisustustavaraa. Valikoimista löytyy myös koirien Burberry-sadetakki. Oasis tahdittaa ostamista.
Alakulttuureja seuranneelle jermulle voi hyllyjen välissä risteillessä tulla omituinen olo, aivan kuin hän olisi kuullut sloganin jossain aikaisemmin. Lon-don. Cal-ling.
Niinpä tietysti, sehän on alun perin sen Clashin vallankumouksellinen punkbiisi! Sama pää kesät talvet. Kerrassaan älykäs kulttuuriviittaus. Käyttääköhän Stockmann kapinalaulua tietoisesti mainostaakseen Jamie Oliverin uutta kirjaa Alastoman kokin onnenpäivät?
Herkkupuolella brittien buustaaminen jatkuu. Elintarvikepuoli on haalinut kasaan mahdollisimman lontoolaista ruokaa. Mutta mitä brittikeittiö käsittääkään? Kolmioleipiä ja hakattua kalaa. Currya, joka on käsittääkseni alkujaan Kaukoidästä tullutta perinnettä, ei eurooppalaista.
Mitäs muuta? Voileipiä, perunasalaattia, lisää leipiä. Esittelyssä pikanuudelit! Vaikuttavaa.
Hajuvesiäkin on ympätty Lontoo-kampanjaan. Voi käydä haistelemassa Lontoota ja ruiskuttaa sitä hiukan kaulalleenkin.
Ja sen koiran sadetakin voi käydä poistamassa vain 125 eurolla. "London calling to the underworld..."
Jantso Jokelin
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen