|
Jos Suomi tahtoo viedä aseita ulkomaille, on alistuttava siihen tosiseikkaan, ettei asekauppaa voida tehdä ilman lobbausta ja vieraanvaraisuutta.
Suomen maine maailman vähiten korruptoituneena maana johtuu siitä, että asiat voidaan maassamme pääsääntöisesti hoitaa ilman voitelua. Yleisesti oletamme myös hyväuskoisesti, että ase- ym. valtion ostot ulkomailta tapahtuisivat siten etteivät lobbarit pahemmin vetäisi välistä.
Myynti ulkomaille ja erityisesti aseteollisuuden vienti sen sijaan vaatii taatusti joustavuutta. Muistammehan hyvin miten Ruotsin Olof Palme kärähti siitä, miten hän oli vauhdittaakseen tykkikauppoja, järjestänyt miljardin kruunun lahjukset Intian pääministerille.
Haluttaessa lisätä aseteollisuuden tuotteiden vientiä tulisi antaa alan ammattimiesten hoitaa asiat yleisen kansainvälisen käytännön mukaisesti ilman, että pikkumaisesti puututtaisiin kaikkiin yksityiskohtiin.
Yrjö Saraste, sotaveteraani
Presidentti Tarja Halonen on ehdottanut, että peruskoulun opetukseen sisällytettäisiin kerran kuukaudessa pidettävä taitolauantai, joka käytettäisiin yksinomaan urheiluun, musiikkiin ja taideaineisiin.
Presidentin ajatus on täysin vanhentunut. Koulujen alkaminen keskellä kesää sotkee jo nyt perheiden lomasuunnitelmat. Vieläkö pitäisi pilata talven viikonvaihteetkin?
Nykyisin, kun jopa pääministeri kannattaa suurten ostoskeskusten rakentamista, lienee selviö, että viikonlopun, ja ennen kaikkea lauantain, merkitys koko perheen markettipäivänä korostuu entisestään.
Yrjö Saraste, sotaveteraani
Erityisesti vihreät, toivoen saavansa ääniä "kettutytöiltä" ja muilta "aktiivisilta" nuorilta, haluaisivat alentaa äänestysikärajaa. Aluksi nyt edes kunnallisvaaleissa.
Tämä tilanteessa, jossa oikeusministeri pelätessään hallituspaikkansa horjuvan, ei ole uskaltanut edes tarkastaa suurten puolueiden vaalituki-ilmoituksia. Vaikuttaa siltä kuin oikeusministeriön kanta olisi, että lait on laadittu vain lainkuuliaisia kansalaisia varten. Laki on voimaton röyhkeiden lainrikkojien edessä. Saamme jatkuvasti kuulla, miten joku rattijuoppo on joutunut kiinni jopa yli 50 kertaa. Samoin autonkuljettaminen ilman ajokorttia on suorastaan jokapäiväistä. Nyt viimeksi kerrottiin, miten kangasniemeläinen mies on vuoden sisällä jäänyt kiinni auton ratista ilman ajokorttia 36 kertaa (Savon Sanomat 11.7.).
Yhteiskunnalla tulee olla riittävän tehokkaita keinoja puuttua tämänkaltaisiin tapauksiin, ja jos keinot loppuvat, lakia pitää muuttaa. Valitettavasti, ainakin lehtitietojen mukaan, merkittävä osa kansanedustajista jahtaa vain naisia taikka esittää uusia rakasteluloman tapaisia lakeja.
Yrjö Saraste, sotaveteraani
On kiistatonta, että Kaukasuksen tilanne johtuu siitä, että Yhdysvallat ja Venäjä pyrkivät kilvan valvomaan tämän strategisesti tärkeän alueen öljy- ja kaasuputkia. Amerikkalaiset tukevat Georgiaa valtapoliittisista syistä, aivan kuten venäläiset osseetteja, joten kummankin on turha esittää viatonta. On kyse uudesta suurvaltapolitiikan aikakaudesta, jota leimaa keinoja kaihtamaton kilpailu resursseista ja alueellisesta vallasta.
Halutessaan valvoa myös Euroopan sisäisiä energiatoimituksia, USA pyrkii sijoittamaan alueelle itään suunnattuja ohjuksia. Tästä ärsyyntyneenä Venäjä on puolestaan uhannut varustaa Itämeren alueella olevien sukellusveneittensä ohjukset ydinkärjillä.
Koska Itämeren kaasuputki on nimenomaan Länsi-Euroopalle erittäin tärkeä tulisi kaikin tavoin pyrkiä säilyttämään sopu Itämeren alueella.Itämeri-maiden tulisi joukolla suojella putkea ja pitää Itämeri rauhanmerenä. Ei tänne haluta tai tarvita mitään USA-ohjuksia.
Yrjö Saraste, sotaveteraani
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
pekka kleemola (09.02.13, kello 19:49)
Saako Saraste aiheensa (ja palkkionsa) kirjoituksistaan Venäjän lähetystöstä vai suoraan Putinilta? Miten suomalainen media julkaisee 2013 moista roskaa?
Kommentaattori "Pekka Kleemola" on itse luultavasti sitä roskaa.
Tuskinpa sotaveteraani Yrjö Saraste mikään Putinin mies on. Sentään ase kädessä tätä maata puolustanut venäläisiltä. Mitä näyttöjä asiassa Pekka Kleemolalla on?
PS. Kaipa se Yrjökin on ollut joskus aikoinaan ylioppilas....ainakin kirjoittaa osaa - joten olettehan te "ylioppilaslehti". Sillä mitään väliä liene, että Yrjön ylioppiluus lienee jo noin about 60+ vuotta vanha juttu.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen