Hertta missiksi

"Mistä löytyy valoisa neito?" Aamulehden viikkolehti Moron kauneuskilpailun ilmoituksessa kysytään.

Olen aina vastustanut missi-, malli- ja muita kauneuskilpailuita, koska ne asettavat naisia arvostelun kohteeksi pelkän ulkonäön perusteella. Mutta tiedänkö todella, mistä puhun? Päätin ottaa selvää, vastustanko kauneuskilpailuita vain periaatteen vuoksi vai onko niissä oikeastikin jotain mätää. Valon neito -kilpailuun ei ole yläikärajaa, joten päätän yrittää kestää tytöttelyä ja ulkonäkööni kohdistuvaa kritiikkiä.

Vähän kyllä hirvittää Valon neidon palkkio: tuotepalkintoja ja 500 euron lahjakorttia vastaan pitää kiertää Valoviikkojen lukuisissa tapahtumissa. Tehtäviä ei edes eritellä kovin tarkkaan. Onko kukaan laskenut tuntipalkkaa? Onko se kenties huulipuna vai luksushiuslakka?

Voittoa ei ehkä tarvitse pelätä, koska hakemuksen tekeminenkin käy työstä. En yleensä meikkaa, enkä muutenkaan tälläydy, joten hakemuksessa vaadittavaa valokuvaa varten laittautuminen on hankalaa. Meikkivoide on käyttämättömänä pilaantunutta. Hiusten tupeeraus ei onnistu edes poikakaverin ja valokuvaajan avustuksella. Onneksi Photoshopissa voi lisätä puuteria.

Poseeraaminen on ihan hauskaa siihen asti, kunnes pitää mennä kadulle etsimään peritamperelaista taustamaisemaa. Ihmiset katsovat, joten hymy ei vaan pysy naamalla. Valokuvaajan ehdottama huulten törröttäminen saa lähinnä aggressiot pintaan, mutta osaan kätkeä sen tekohymyyn. Ehkä minussa on ainesta.

Kuvasta tulee lopulta hyvä, toisin kuin valokuvistani yleensä.
"Onko tuo tosiaan Hertta-Mari?" äitini kysyy työkavereiltani nähtyään kuvani.

En tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, että minua ei kuulemma tunnista ollenkaan kuvasta.

"Oletko sinä vuoden 2008 Valon neito? Oletko iloinen, sosiaalinen ja esiintymistaitoinen tyttö, joka vaikkapa juonto- tai laulutaidoillaan tuo omalta osaltaan valoa syksyyn?"

Pelkkä ulkonäkö ei siis riitä. Kuten missikisoissakin, Valoin neidon pitää olla sopivan luontoinen. Lupaavan iloiselta neidolta vaikuttaminen hakemusviestissä ei ole sekään kovin helppoa. Kerron itsestäni rehellisesti tai ainakin valehtelematta. Jätän mainitsematta kaikki leimalliset piirteeni, kuten ensimmäisen etunimeni ja ammattini.

Uskon kanssakilpailijoideni olevan ihan perusfiksuja, mutta minua noin 10 vuotta nuorempia, joten en suostu kirjoittamaan tyhmältä vaikuttavaa hakemusta. Itsensä nuorentaminen saa riittää. Liitän vaalean puuterin kimppaan kaikkein teinimäisimmät piirteeni: kerron katsovani tositelkkaria, mutten mainitse yliopisto-opinnoistani tai intohimoisimmasta harrastuksestani luovasta kirjoittamisesta mitään. Kyynisyyden alla kai minussakin on luvattua positiivisuutta.

Pakko luntata edellisten vuosien Valon neito -kisoja netistä, ennen kuin lähetän hakemukseni. Kilpailijoista on tehty esittelyvideot, joissa ehdokkaat kertovat ulkona kesämekoissa, millaisia he ovat. Yksi käy kikattamaan jo ennen kuin saa sanottua esittelyään loppuun. Kaikki kuvaavat itseään iloisiksi ja valoisiksi.

Koska kisassa ei tunnu olevan mitään erityisen nöyryyttävää kuten bikinikierrosta, olen yhä mukana. Kesämekossa itsensä kehuminen tuntuu pikkuisen huvittavalta, mutta ihan mahdolliselta ajatukselta.

Hakemusten perusteella karsitaan semifinaaliin asti pääsevät. Hyvällä kuvalla uskon pääseväni sinne asti, mutta mutta. Mitenkäs sitten kun pitäisi pärjätä ilman kuvankäsittelyä ihan livenä? Luottamus omiin meikkaustaitoihin meni jo. Pitäisikö turvautua kosmetologiin ja kampaajaan vai hämmentää kaikkia ja mennä paikan päälle luonnonkauniina?

Valon neidon -ilmoitus on hiukan hämmentävä, koska siinä ei puhuta ulkonäöstä yhtikäs mitään. Huomaan sen vasta toisella lukukerralla, koska koko ajan oletan siellä puhuttavan ulkonäöstä. Ehkei Valon neidon ulkonäöstä tarvitse sanoa mitään, koska ilmoituksen vieressä on edellisen vuoden voittajan Anna-Sofia Kiven perinteisellä tavalla kaunis kuva. Kaikkien oletetaan tietävän, miltä neitokisassa pitää näyttää ja miten pukeutua.

Nina Luukon kirjoittamassa (Moro 10.9) Valon neidon puffijutussa jopa painotetaan, että Valon neito -kisa ei ole kauneuskilpailu.
"Valon neito -kisa ei ole missimittelö, vaan tehtävään etsitään miellyttävää ja monitaitoista nuorta naista, jolle erilaiset juontotehtävätkään eivät ole kauhistus."

Lienee silkkaa sattumaa, että jokainen viime vuosina voittanut neito voisi sijoittua muissakin kauneuskilpailuissa.

Kun kävin Vuorilammen yläastetta Kuopiossa, äitini ja yksi opettajani sanoivat, että minusta voisi tulla vaikka missi. Kehuksi tarkoitetut kommentit saivat perusteluikseen, että minulla oli pitkät jalat ja hoikka vartalo. Loukkaannuin, koska ajattelin, että kai nyt minusta on johonkin muuhunkin.

En opetellut luokkani tyttöjen tahdissa meikkaamaan, koska ajattelin sen olevan melko turhanpäiväistä. Pitkään kuvittelin myös osaavani tarpeeksi harjoittelemattakin.

Viitisen vuotta sitten tieto iski päin kasvoja: ei laittautuminen ole helppoa ja teinin siloiho on jo mennyttä.

Kun samalla tiellä asunut Karita Tuomola kruunattiin missiksi, hänet kutsuttiin kouluun puhumaan menestyneiden entisten koululaisten tilaisuuteen. Kenellekään maisterille ei tainnut lähteä kutsua. Olisiko kuitenkin pitänyt valita toisin?

Nyt on minun revanssini!

En vain ole aivan varma, onko kilpailuun meneminen hiukan liian myöhäistä. Kilpailu ei aseta ikärajoja, mutta noin 15 kiloa sitten olisi ollut helpompaa uskoa menestykseensä. Kauneuskilpailijat ovat yleensä alipainoisia.

Olen ollut kuvauspaikalla, kun missiperintöprinsessa söi bikinikuvausten jälkeen hampurilaista hyvin nälissään. Hän kun ei ollut uskaltanut syödä koko päivänä mitään, etteivät olemattomat vatsamakkarat näkyisi lehdessä. Näky oli pysäyttävä.

Normaalipainoisen tai hiukan ylipainoisen ei ole mahdollista menestyä kuin isojen tyttöjen kisoissa. Esimerkiksi Seiskan jokavuotisissa XL-kisoissa isolla osalla kilpailijoista on normaali painoindeksi. Onneksi Valon neito hakemuksessa ei kysytä painoa sen enempää kuin pituuttakaan. Siihen en sentään suostuisi.

Kun semifinaalikutsua ei ole tullut kolmeen päivään, lähetän uuden viestin Moroon.
"Heippa! Lähetin Valonneito-hakemuksen pari päivää sitten. Tuliko se perille? Laitan kuvani nyt vielä uudelleen liitetiedostona. Olen iloinen ja ulospäin suuntautunut tamperelaistyttö, ja uskoakseni sopisin tosi hyvin tehtävään. Koska saan tietää pääsenkö kisaan?"

Alan jo varautua siihen, ettei minua valita jatkoon.

"Moro! Hakemuksesi on perillä. Otamme yhteyttä lähiaikoina, mikäli pääset loppukilpailuun", Moron tuottaja Jari Mylläri vastaa.

Ajatus karsiutumisesta on tosin lohdullinen.

Kisapaikalle meneminen tarkoittaisi sitä, että suostuisin arvioitavaksi ja kuvattavaksi muiden kisatyttöjen viereen. Ajatukseni pelkistettäisiin todennäköisesti kuvatekstin pituisiksi viisauksiksi. Suurin osa Moron lukijoista pitäisi minua ihan tavallisena kilpailijana, osa varmaan myös hiukan yksinkertaisena. Ei kai kukaan täysijärkinen kisaa tyttökisassa lähes kolmekymppisenä.

Jännittää.

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Seppo Honkanen, kuva

Semifinaalipaikan ratkeaminen selviää seuraavassa Aviisissa. Kaikki kannustus on tervetullutta!