Silloin kun talvet olivat valkoisia

Ylä- ja alakuppila olivat savupilven peitossa. Myös Päätalon kakkoskerroksen aulassa sai polttaa." kertoo STT:n kulttuuritoimittaja Reetta Ravi.

Hän on kiirehtinyt haastateltavaksi tupakalta — ulkoa. Vuonna 1983 opiskelunsa aloittanut Ravi muistelee haikeana aikaa, jolloin kukaan ei huomautellut tupakoinnista. Myös savuttomien opiskelukavereiden kodeissa poltettiin surutta.

"Jos joku olisi kieltänyt tupakoinnin, en olisi mennyt enää uudestaan kylään", hän nauraa.

Päätalossa sai tupakan lisäksi nauttia olutta. Yliopistolla vallitsi Ravin mukaan kunnon baaritunnelma.

"Luentojen välissä istuttiin yläkuppilassa tupakalla, kiskottiin kaljaa ja parannettiin maailmaa."

Hänen mielestään tupakointia suitsittaessa maailma on mennyt huonoon suuntaan.

"Ennen oli paljon rennompaa!"

Rentouden sisätupakoinnista poisti vuonna 1995 voimaan astunut tupakkalaki. Se kielsi tupakoinnin työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Riippuu kertojasta, muistellaanko kultaista vai kauheata kahdeksankymmentälukua. Savuinen se ainakin oli.

"Me tupakoimattomatkin työskentelimme hirvittävän savun keskellä" kauhistelee Tamyn toimistonhoitaja Tuire Jalaskoski. Hänen työpisteensä sijaitsi 80-luvulla Yo-talon kakkoskerroksessa. Huoneen jakoivat kaksi tupakoimatonta ja kaksi tupakoivaa.

"Olin raskaana. Tupakoimattomalla työkaverillani oli paha astma ja allergia. Ja nämä kaksi muuta rouvaa polttivat ketjussa."

Hän koetti saada työkavereita tupakoidessaan edes avaamaan ikkunan.

"Minua pidettiin niuhottajana. Tupakointi oli tupakoitsijan ihmisoikeus, jota olin loukkaamassa."

Jalaskosken työhuoneen lisäksi koko ylioppilaskunnan kerros oli savusta harmaa. Aviisin toimitus oli pahimpia savu- ja hajupesäkkeitä.

"Hyi! Kaikki toimituksen kahvikupit ja pullot olivat täynnä tumppeja."

Muistellessaan menneiden vuosikymmenten savupilviä Tuire Jalaskoski puistelee päätään ja hätkähtää.

"Oliko se oikeasti tuommoista? Tuntuu nyt aivan uskomattomalta."

Yliopistolla sisätupakointia suitsittiin jo ennen lakimuutosta. Kiellot astuivat voimaan asteittain.

"Tupakkapaikat alkoivat pienentyä ja vähentyä. Lopulta 90-luvun alussa enää alakuppilan vieressä oli tupakkahuone", muistelee Reetta Ravi.

Tamyn toimistossa välivaihe oli, että yhteisissä tiloissa ei poltettu. Sääntöjen mukaan omassa työhuoneessa sai sauhuta, kunhan piti ovet kiinni.

"Mutta eiväthän tupakoitsijat katkunsa keskellä viihtyneet. He availivat ovia tuulettaakseen huoneitaan." Jalaskoski hymähtää.

Lakimuutoksen jälkeen korsteenit ajettiin tupakoimaan pihalle. Se herätti vastalauseiden tulvan. Satunnaisia rivistä repeämisiä Tamyssa tapahtui vielä 90-luvun loppupuolellakin. Tilat ovat olleet aidosti savuttomia vain kymmenisen vuotta.

Suureksi tupakanystäväksi tunnustautuvan Reetta Ravin sisällä asuu edelleen taisteluhenki.

"Ravintoloiden tupakointikieltoa en ole sulattanut. Tekisi mieli kapinoida, mutta heti saa vihat niskoilleen."

Häntä hämmästyttää, että ihmiset, joiden kotona ennen poltettiin vapaasti, kavahtavat nyt savua ulkonakin.

"Vanhukset hyppivät karkuun. Joku voi tulla motkottamaan kadullakin."

Aloittaessaan tupakoinnin vuonna 1981 Ravi ei olisi kuuna päivänä arvannut, mitä tuleman pitää.

"En mitenkään olisi osannut kuvitella, että tupakointi nousee yhtäkkiä tällaiseksi kysymykseksi. Tupakoijista on tullut lainsuojattomia."

Tuire Jalaskoski on muutoksesta äärimmäisen iloinen.

"Raitis ilma on se normaali tila, joka pitää työpaikoilla ollakin. En ymmärrä, miten sen tajuaminen kesti niin kauan."

Myös Jalaskosken kotijoukot ovat huokaisseet helpotuksesta.

"Kun menin töistä kotiin, mies sanoi aina ennen, että hyi helvetti. Sinä haiset pahalle."

Seppo Honkanen, teksti
Tero Koskela, grafiikka