Klassikkoni: Jumalten naamiot

Jumalaisen koukuttavaa

Hyviä kirjoja on maailma täynnä. Mutta jos pitää mainita erityisen loistava teos, se putkahtaa huuliltani. Jumalten naamioton jättänyt minuun jo kymmenen vuotta kestäneen jäljen.

Rakkauden riepottelema, maailmantuskaa poteva englantilaisnuorukainen Nicholas Urfe ajautuu sisäoppilaitoksen opettajaksi syrjäiselle Kreikan saarelle.

Hän tutustuu rikkaaseen maailmanmieheen Maurice Conchisiin, jonka huvilassa totuus ja illuusio sulautuvat kiehtovalla tavalla toisiinsa. Urfe temmataan mukaan mystiseen seikkailuun, kokeeseen, joka tutkii ihmisen käyttäytymistä Â— tai sitä suurta tuntematonta joka määrää ihmisen käyttäytymistä.

Alussa Jumalten naamiot tuntuu polkevan paikallaan. Se on tyyntä myrskyn alla. Kun tapahtumat vyörähtävät käyntiin, kirjailija John Fowles onnistuu pitämään lukijan vangittuna viimeiselle sivulle saakka. Kirja saa nukkumisen ja työssäkäynnin tuntumaan turhanpäiväseltä puuhalta.

Tiiliskiven vihdoin päättyessä jäljelle jää kutkuttava ihmetys: mistä lopulta oli kyse?

En pidä romaanien lukemisesta kahdesti. Toinen kerta on useimmiten latteata ja jännityksetöntä puurtamista. Onneksi tein nyt poikkeuksen.

Kymmenessä vuodessa mikään ei ollut muuttunut. Teos on mielestäni edelleen kiehtova, nerokas, loistavasti kirjoitettu Â— ja minä samaistun kertojaminä Urfen elämäntilanteeseen.

Seppo Honkanen

John Fowles: Jumalten naamiot, Otava Top Books, 1986.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (2)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Bonbon (28.10.08, kello 2:02)
Sepi on valitettavasti väärässä siinä, että "toinen kirjan lukukerta olisi väsynyttä puurtamista". Suurin osa meistä on lukenut klassikkomma nuorna päivinä, jolloin kahviloista ei edes saanut lattea vaan Teboililta istunutta sumppia. Emme käytännössä muista lukemistamme teoksista mitään, sen koommin "Kärpästen herrasta" kuin "Viisikko ja Linnan aarteesta" tai "Säädyllisestä murhenäytelmästäkään". Siksi kirjojen lukeminen toiseen kertaan, aikuisiällä, on käytännössä sama kuin jos kirjan lukisi ensimmäistä kertaa. Fokus on muuttunut, ajan ja paikan koordinaatit ovat radikaalisti erit, asenne on muuttunut, luonne on muuttunut, rekapitulaatio on tapahtunut ja tästä syystä ensimmäinen lukukertamme tästä tai tuosta on kuin muistaisimme tarkkaan pelkästään sen, mitä kirjan takaliepeen blurbissa on mainostettu. Honkasen kommentti pätee siis kaikkiin muihinkin kirjoihin kuin vain Magukseen (Jumalten naamiot).
Seppo Honkanen (28.10.08, kello 11:27)
Itse olen sen verran kärsimätön, etten erityisemmin pidä romaanin lukemisesta, jonka juonenkäänteet muistan jo valmiiksi. Elokuviakaan harvoin tykkään katsoa kahdesti. Nämähän ovat näitä makuasioita, joista voi kyllä kiistellä...

Totta tietysti on, että lapsena luettuja kirjoja ymmärtää vanhempana aivan eri vinkkelistä ja löytää sisällöstä uusia merkityksiä.

On mahtavaa, että luettavaksi riittää - jo luettujen lisäksi - lukemattomia loistoteoksia. ;) Pitänee poiketa kirjastossa.