Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Niina neuvoo elämälle suunnan

YTHS:n sosiaalityöntekijä Niina Kiviaho tulee tarvittaessa mukaan vaikka opinto-ohjaajan luokse.

YTHS:n sosiaalityöntekijä Niinä Kiviaho auttaa opiskelijoita hyvin konkreettisesti. Hänen kanssaan voi esimerkiksi täyttää tukilomakkeita.
YTHS:n sosiaalityöntekijä Niinä Kiviaho auttaa opiskelijoita hyvin konkreettisesti. Hänen kanssaan voi esimerkiksi täyttää tukilomakkeita.

YTHS:lle on palkattu syyskuun alusta asti puolipäiväinen sosiaalityöntekijä Niina Kiviaho, 26. Sosiaalipolitiikasta valmistunut Kiviaho on entuudestaan tuttu opiskelijoille, sillä hän toimi vielä keväällä Tamyn sosiaalipoliittisena sihteerinä.
"YTHS:n terveydenhuollon ammattilaiset ovat huomanneet, että opiskelijoilla on paljon selvitettäviä ongelmia sairauksien lisäksi, mutta heillä ei ole ammattitaitoa eikä aikaa niille. Nyt ne asiat tulevat minun tehtäväkseni", Kiviaho sanoo.

Kiviahon vastaanotolle pääsee talon sisäisellä lähetteellä. Hän työskentelee kiertävänä työntekijänä sairaanhoidon ja mielenterveyden tiloissa.
"Palvelu on tarkoitettu niille opiskelijoille, jotka käyttävät jo paljon YTHS:n palveluja ja joilla on muitakin ongelmia kuin terveyteen liittyviä", Kiviaho sanoo.

Sosiaalityöntekijän ohjattaviksi voivat hakeutua esimerkiksi opiskelijat, joiden opinnot ovat jumittuneet tai jotka eivät tiedä, mitä etuuksia voisivat saada tai mistä voisivat saada tukea. Kiviahon vastaanotolla voi myös miettiä elämälleen suuntaa, kuten esimerkiksi, ovatko yliopisto-opinnot itseä varten vai eivät.
"Voimme miettiä, onko yliopisto oikea paikka, vai pitäisikö kokeilla työelämää. Voimme käydä läpi, mitä työvoimapalveluja on olemassa. Olisiko esimerkiksi työelämävalmennus hyvä ratkaisu vai palaisiko sen jälkeen takaisin yliopistolle?" Kiviaho selittää.
Ongelmien ei tarvitse välttämättä liittyä opintoihin. Esimerkiksi asuntotilannettakin voi selvittää.

Koska Kiviaho toimii sosiaalityöntekijänä terveydenhuollossa eikä kunnalla, hän ei voi tehdä toimeentulotukipäätöksiä. Sen sijaan hän voi kartoittaa, mihin tukiin opiskelija on oikeutettu. Sosiaalityöntekijä auttaa myös erittäin konkreettisesti.
"En vain sano, että ota yhteyttä näihin tahoihin. Voimme käydä yhdessä vaikka laitoksen opinto-ohjaajan luona, jos kynnys on ollut korkea mennä sinne yksin. Tai voimme täyttää lomakkeita yhdessä", Kiviaho sanoo.

Ohjaus yliopistolla keskittyy yleensä vain yhteen ongelmaan kerrallaan. Sosiaalityöntekijän vastaanotolla voidaan tarkastella opiskelijan elämää kokonaisvaltaisesti.
"On tarkoitus, että minä sosiaalityöntekijänä voin käyttää aikaa ja intoa yhteen opiskelijaan. Katsotaan, että asiat oikeasti etenevät. Ohjaus ei sisällä vain yhtä käyntiä, vaan on aktiivisempaa ja aikaa vievempää", Kiviaho kertoo.

Kiviaho toimii asiantuntijana myös YTHS:n henkilökunnalle sosiaalikysymyksissä ja pyrkii luomaan kontakteja Tampereen yliopistolle päin. Hänen projektiluonteinen pestinsä kestää rahoituksesta riippuen ainakin vuoden vaihteeseen. Tällä hetkellä YTHS maksaa kulut, mutta myöhemmin on tarkoitus hakea jatkorahoitusta myös talon ulkopuolelta.

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Juho Hakkarainen, kuva


| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto