|
Tamyssä käynnissä olevassa muutoksessa toimijat kamppailevat stailauksen ja täysremontin välillä. Stailaaja korjaa nyt havaitut akuutit viat, mutta täysremontoija näkee syvempiä muutostarpeita.
Tamyssä kokonaisuuteen liittyvät muun muassa sääntömuutokset, rekrytointikäytäntöjen ja toimenkuvien muokkaukset, työnantajuuden vahvistaminen, työehtoasioiden selkeyttäminen ja strategian päivittäminen.
Kuten usein, tässäkin hyvin työläässä projektissa täysremontoija joutuu välillä epätoivon valtaan, jolloin toivoo, että olisi sittenkin valinnut kevyen stailauksen.
Itse toivoisin, että täysremontin aikana pinnan alta kirkastuisi myös ylioppilaskunnan ydintehtävä. Mielestäni ylioppilaskunnan tulisi keskittyä siihen, että sen palvelut jäsenistölle ovat kunnossa.
Palveluilla tarkoitan luonnollisesti edunvalvontaa ja opiskelijan aseman edistämiseen selvästi liittyviä toimia ja kunnossaololla sitä, että ylioppilaskunnan jäsenyys on haluttua ilman pakkoakin. Muutkin nykyiset toiminnot ovat toki arvokkaita sinänsä, mutta kaikkea ei ole järkeä tehdä vain Tamyn voimin.
Osa nykyisistä toiminnoista voidaan tuottaa yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden kanssa, ja osa voidaan jättää suosiolla muille toimijoille. Usein vähemmän on lopulta enemmän, myös Tamyssä.
Toivotan Tamylle onnea, kun uusi ovi tulevaisuuteen on avattu. Toivottavasti oven avaamisen jälkeen toteamme: tällainen siitä pitikin tulla.
Kati Rajala
Kirjoittaja katselee ylioppilaskunnan elämää aitiopaikalta
kiroillessaan Tamyn pääsihteerinä
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen