Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Alistaja puhuu

Miehet, nuo kultalusikka suussa syntyneet testosteronia puhkuvat retaleet, ovat aika velikultia. Heillä on heteropatriarkaaliset pahat mielessä, vaikka muuta väittäisivät.

Yhteiskuntamme tekee kaiken miehille helpoksi. Kätketyt hyvä veli -verkostot järjestävät saunailloissa miesten asiat ja junailevat heille hyviä työpaikkoja. Naisten raataessa pienellä palkalla miehet kettuilevat kukkoina tunkiolla. Miehet ovat pahoja. Amen.

Referaatti on kiihkeästä ruokapöytäkeskustelusta, jota seurasin Juveneksen kuppilassa. Korvani olivat paitsi höröllään, myös punaiset. Valitettavasti osa minun, miehen, synnynnäisestä pahuudesta jäi kuulematta.


Tutkitaanpa tilastoja.
Miehet pahoinpitelevät naisia paljon useammin kuin naiset miehiä — totta. Johtoportaassa on selvä miesenemmistö — kyllä. Näistä tosiasioista ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöstä, että ihmisryhmänä miehet olisivat erityisen hyväosaisia.

Enemmistö pitkäaikaistyöttömistä, väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista, alkoholisteista ja narkomaaneista on miehiä. Neljä viideosaa asunnottomista ja itsemurhan tehneistä on miehiä. Mielisairaaloiden pitkäaikaispotilaista miehiä on kaksi kolmasosaa. Yömajoissa ja vankiloissa on selvä, tosin päihtynyt, miesenemmistö. Niiden asukkaista yli 90 prosenttia on miehiä.

Armeijan tykinruoka koostuu lähinnä miehistä. Yhteiskunta pakottaa miehet vähintään puolen vuoden pakkotyöhön. Miehet saavat koulussa keskimäärin huonompia arvosanoja ja selviävät naisia harvemmin jatko-opintoihin. Tarkkailuluokkia kansoittavat lähinnä pojat. Parikymppisistä pojanklopeista koulutuksen ja työelämän ulkopuolella on 15 prosenttia, tytöistä hyvin harva. Huoltajuusriidoissa miesten asema on heikko.

Eikä siinä vielä kaikki. Sortajasukupuoleksikin kutsuttujen olentojen, miesten, keskimääräinen elinikä on seitsemän vuotta naisten ikää lyhyempi. Voisiko myös alistajien asemassa olla korjattavaa?


Olisi höperöä väittää
maskulinismia tasa-arvon synonyymiksi. Loogisesti yhtä virheellistä on käyttää sen synonyymina feminismiä. Kainosti ehdotan, että kutsutaan tasa-arvoa ihan vaan tasa-arvoksi. Ja koetetaan edetä sitä kohti. Pyrkimystä eivät tue lapselliset yleistykset miehistä, naisista tai mistään ihmisryhmästä.

Seppo Honkanen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (3)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Niina (23.09.08, kello 13:56)

    Virkistävä pääkirjoitus, joka laittoi ajattelemaan. Hauska lukea muitakin juttuja, kuin niitä joissa aina korostetaan naisen huonoa asemaa! Hieno lehti muutenkin!

  2. Miäs (08.10.08, kello 14:51)

    Totta joka sana. Valitettavasti.

  3. Tomi (23.06.09, kello 17:10)

    Miehet eivät suinkaan pahoinpitele naisia paljon useammin kuin päin vastoin. Ainakaan väitettä ei ole todistettu. Perheissä naiset ovat kyselyjen mukaan ainakin miehiä väkivaltaisempia. Jokainen on nähnyt nuoren naisen poikaystävän tms. kimpussa mutta moniko on nähnyt nuoren miehen naisen kimpussa?

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto