Sisukas suunsoittaja

Yrjö Saraste, sotaveteraani. Kuulostaako tutulta?

Tekstitehdas Yrjo Saraste on laukonut mielipiteitaan pitkään Aviisissa - eräässäkin numerossa koko mielipidesivu koostui hänen teksteistään.

Sivun ylapalkissa Aviisin toimitus nuhteli opiskelijoita laiskuudesta ja kehotti ahkerampaan mielipidekirjoitteluun.

Aviisi ei ole ainoa lehti, jonne mies mielipiteitään tarjoaa. Sarasteen mielipidekirjoituksia on julkaistu isoissa ja pienissä lehdissä ympäri Suomea, Savon Sanomista Forssan lehteen. Hän tehtailee niitä yhden kirjoituksen päivävauhdilla, vaikka kirjoittaminen on työn ja tuskan takana.

Mikä saa kahdeksankymppisen herran tarttumaan kynään kerta toisensa jälkeen?

Tapaan Sarasteen Paavo Nurmen patsaan luona Helsingissä. Hän vaikuttaa vetreältä, mutta kantaa kädessään sokeiden apukeppiä. Saraste on menettänyt suuren osan näkökyvystään, ja siksi mielipidetehtailu onnistuu vain laitteiden avulla.

Saraste lukee päivittäin 28 sanomalehden pääkirjoitus- ja mielipidesivut. Koska näkeminen on vaikeaa, puhesyntetisaattori lukee tekstit ääneen ja Saraste kuuntelee - kuulokojeen avulla. Syntetisaattori lukee myös saapuvat ja lähtevät sähköpostit.

Sanomalehtien lukemiseen kuluu 3-4 tuntia aamupäivisin. Sitten Saraste urheilee. Päivällisen jälkeen hän alkaa kirjoittaa päivän mielipidekirjoitusta. Se on hidasta puuhaa.

"Neljästä viiteen tuntia teen kirjoitusta", Saraste kertoo ja näyttää, kuinka hän ihan läheltä, rivi riviltä tihrustaen tarkastaa tekstiä. Apuna hänellä on myös kymmenen kertaa suurentava suurennuslasi.

Kun teksti on valmis, lähtee se tuhansiin sähköpostiosoitteisiin.

"Minulla on listalla 105 sanomalehteä. Helsingin Sanomat ei julkaise, mutta muut julkaisevat tekstejäni. Sitten on 200 erilaista mielipidekirjoittajaa, ja siihen joukkoon kuuluu niin upseereja kuin professoreja, mutta myös rääväsuisia kommunisteja", Saraste kertoo.

Lisäksi hän kertoo tekstiensä lähtevän kaikille kansanedustajille ja mepeille, 300 sekalaiselle toimittajalle ja tuhansille muille eri yhteyksistä tutuille ihmisille.

"Osoitteenmuutospyyntöjä tulee nykyään harvemmin."

Mitä osoitteenmuutospyyntöjä?

Pyyntöjä, että ihmiset eivät enää halua postia Sarasteelta.

"Jotkut pyytävät ystävällisesti, osa käyttää ronskimpaa kieltä."

"Lähipiirini on sitä mieltä, ettei kirjoittelu kannata", Saraste sanoo, ja kertoo, että vaimo syyttää häntä linssiluteeksi.

Pieni julkkis Saraste onkin. Ahkera mielipidekirjoittaja tunnistetaan yllättävissä paikoissa.

Saraste kertoo viimeksi tänä kesänä törmänneensä häissä ihmisiin, joille hänen nimensä on ollut tuttu: "Ai sinä olet se Yrjö Saraste!"

Onko eläkeläisellä muita harrastuksia?

"Ei ole kuin kävely ja suun soittaminen", Saraste sanoo ja nauraa.

Mutta miksi soittaa suuta?

"No epätoivoisesti yritän vaikuttaa. Menetettynä pidän tätä..." Saraste aloittaa, muttei vie lausettaan loppuun.

"Ei saa jäädä makaamaan vaan turpiin ja eteenpäin", Saraste sanoo, ja kääntää moton vielä saksaksi.

Sarasteen motto sopii myös hänen toiseen harrastukseensa. Siihen, jonka vuoksi me olemme Paavo Nurmen patsaalla.

Saraste alkoi kävellä, kun hänet pantiin eläkkeelle 20 vuotta sitten ja häneltä otettiin autoetu pois. Oli pakko.

No, ei se ihan noin mennyt, mutta Saraste kertoo tarinan aina, kun häneltä tiedustellaan kävelyinnon alkua. On siinä nimittäin hitunen tottakin.

Toimitusjohtaja Saraste teki istumatyötä ja kulki autolla joka paikkaan. Keho kuitenkin tarvitsee liikettä.

"Ihmisen pitää pitää itsensä kunnossa eikä valittaa", Saraste sanoo, ja kehottaa television tuijottamisen sijaan lähtemään lenkille.

Saraste on osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin kävelytapahtumiin, Kanadasta Koreaan.

Sarasteen lempilapsi on Nijmegenin kävelytapahtuma, joka järjestetään Hollannissa joka kesä. Nijmegen on ollut alun perin sotilasmarssi. Nykyisin neljännes 40 000 osallistujista on sotilaita.

Saraste on "heittänyt Nijmegenin", kuten hän kävelykisan suorittamista itse kutsuu, 19 kertaa viimeisten 20 vuoden aikana. Se on kuulemma Suomen ennätys.

Nijmegenissä kävellään neljän päivän aikana ikäihmisten sarjassa yhteensä 120 kilometriä. Nuoremmat kävelevät 200 kilometriä.

Toinen kävelypäivä on Sarasteen mielestä pahin. Viimeisenä päivänä hieno tunne marssin suorittamisesta voittaa väsymyksen.

Tosin ikä alkaa jo painaa. Selkäleikkauksen jälkeen kävelyvauhti putosi viidestä kilometristä tunnissa kolmeen.

"Se ei riitä kansainvälisissä kilpailuissa", Saraste toteaa, ja kertoo tämänkesäisellä Nijmegenillaan saapuneensa maaliin vain kolme minuuttia ennen sulkemisaikaa.

Saraste kaivaa liivinsä taskusta sinisen pussin. Siellä on marsseista palkinnoksi saatuja mitaleja. Hän on selkeästi ylpeä saavutuksistaan. Hän kuitenkin sanoo useasti, ettei halua kerskailla, ja vakuuttaa, ettei kävelyyn liity pätemisen tarvetta, kuten yleensä suomalaisilla.

"Kun kerron, että kävin heittämässä maratonin, heti joku kysyy, no kauanko meni", hän selittää, ja toteaa, ettei hänen iässään enää katsota kelloa.

Tampereen yliopiston opiskelijoita Saraste kannustaa liittymään Tampereen taivaltajien jäseneksi ja kävelemään yhdessä. Ensin kävellään ja sitten voidaan mennä kaljalle, mutta vain yhdelle, kävelykonkari opastaa.

"Luotan nykyajan nuorisoon. Vaikka välillä pilli soi, niin tosipaikan tullen toimitaan", Saraste tuumaa.

Mielipidematruusilta täytyy luonnollisesti kysyä vielä mielipidettä yliopistomaailman kuumasta perunasta. Mitä mieltä olette uudesta yliopistolaista, Yrjö Saraste?

"Nythän on niin, että minulla on melkein mistä tahansa asiasta mielipide, mutta yliopistolakiin en ole syventynyt. Ensisijaisesti vastustan sitä, koska satoja vuosia yliopistoilla on ollut vapaus ja ne ovat olleet itsenäisiä. Pelkään, että Aalto-yliopisto politisoituu", Saraste sanoo ja latelee perään mielipiteensä ulkomaalaisista opiskelijoista, marjanpoimijoista, tytöttömyydestä - ja perunoista.

Sarasteen mielestä on käsittämätöntä, että perunat kuoritaan Puolassa ja kuljetetaan pusseissa tänne.

"Kilpailuttamalla tuhotaan kaikki."

Viisituntiseksi venyvät kirjoitushetket johtuvat siis vain teknisistä ongelmista.

Verna Leinonen, teksti
Heli Blåfield, kuva

Tuoreita Sarasteita

Öljyputkesta:

Kansaa pelotellaan seuraavan tapaisilla otsikoilla: "Tutkijat näkevät Itämeren kaasuputkessa ympäristöriskien vaaran." Maallikkona olen kuitenkin eri mieltä.

Julkisuudessa on muun muassa väläytelty mahdollisten vuotojen aiheuttamaa vaaraa. Mitä se on siihen riskiin verrattuna joka aiheutuu jatkuvasti lisääntyvästä laivaliikenteestä. Siellähän se putki merenpohjalla olisi turvassa. Vastaavan kaasumäärän kuljettaminen laivoilla lisäisi entisestään onnettomuuksien ja öljykatastrofien riskiä.

Alennustarroista:

Kuluttajavirasto tulkitsee nyt siis hintamerkintäasetusta tavalla, joka on täysin kuluttajan edun vastainen. Tuottajat ja teollisuus vähät välittävät tilanteesta, sillä niillehän on yhdentekevää meneekö tavara roskiin vai kulutukseen.

Kauppa puolestaan lisää poistettujen tavaroiden hinnan muiden tuotteiden hintoihin. Kuluttajat, jotka yleisesti arvostavat oikeutta saada ostaa "tarratuotteita" ovat ainoa osapuoli, joka asiasta kärsii.

Eutanasiasta:

Koska lääkärin etiikka lähtee elämän ja ihmisarvon kunnioittamisesta suhtautuvat sekä Suomen Lääkäriliitto että Maailman lääkäriliitto eutanasiaan kielteisesti.

Voisiko sellaista yhteiskuntaa, joka alkaisi "hoitamaan" vanhuksiaan eutanasian avulla enää kutsua sivistysvaltioksi ? Toisaalta kyynikko voisi tietysti esittää myös seuraavan radikaalin ja karmean ajatuksen, että mikäli yhteiskunta kerran sallii puolustuskyvyttömän sikiön poiston niin miksei se voisi myös sallia puolustuskyvyttömän vanhuksen lopettamisen.