Pudottautukaa!

Korkeakouluopiskelu tuo omat haasteensa ja sopeutumisvaatimuksensa aikuistuvan nuoren elämään. Pitäisi löytää pohja koko loppuelämälleen: työuralle, omalle elämälle ja ihmissuhteille. Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pitäisi pystyä vastaamaan noin 20 vuoden elämänkokemuksella! Moni opiskelija toki selviää tästä kasvuprosessista sujuvasti, joskus jopa huomaamattaan, sen kummemmin pohtimatta. Toisinaan muutokset vaativat enemmän pohdintaa, selvittelyä ja aika-ajoin paitsi toisten tukea myös ammattilaisten apua.

Tälle ajalle näyttää olevan tyypillistä uupuminen liian suurten odotusten ja vaatimusten edessä. Vaikka aihe on julkisessakin keskustelussa paljon esillä, ei tehokasta lääkettä tähän yhä yleisempään suomalaiseen väsymiseen näy löytyvän. Myös opiskelijoita patistetaan valmistumaan nopeammin, entistä pätevämpinä ja työkokemusta hankkineina. Kun nuori aikuinen kohtaa nämä haasteet ilman riittävää henkistä tukea, ei ole ihme, että stressi lisääntyy. Opiskelijoiden ja opiskeluyhteisön tulisi kuitenkin osata suhteuttaa asioita. Ei elämä ole pelkästään suorittamista.

Raamattu puhuu paljon levosta. Maailmankaikkeuden suuri luova mahti lepäsi Hänkin seitsemäntenä päivänä. Hiljaisuus, lepo ja uni ovat keskeisessä roolissa monien Raamatun pyhien ihmisten vaiheissa. Ei siis ihme, että myös Jeesuksen Vuorisaarnassa levollinen huolettomuus on tärkeänä aiheena esillä.

Nasaretin miehen julistama levon teologia menee takuulla hukkaan, jos sitä yrittää käyttää pikalääkkeenä miettimättä elämäänsä syvällisemmin. Kehotusta "älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen" ei ole tarkoitettu uupumusta karkottavaksi tehopakkaukseksi. Se on kutsu koko elämän perinpohjaiseen uudelleenarviointiin.

Mistä voisi löytää pohjan jalkojensa alle monien yhtäaikaisten vaatimusten, houkutusten, puutteiden ja oman levottomuuden keskellä? Mistä saisi tarpeeksi rohkeutta ja aloitekykyä, että voisi pysähtyä aloilleen, rauhoittua, sanoa kaikelle hälylle ja vaateille hetkeksi "ei"?

Kysymys on vain siitä, miten pääsisi alkuun. Miten malttaisi lakata juoksemasta ympäriinsä ja istua yksinkertaisesti hetkeksi alas ja sanoa itselleen: "Nyt istun tässä, en lähde mihinkään, rauhoitun, maailma pyöriköön niin kuin pyörii, istun tässä."

Hetken mietiskely voi olla harjoittelua olla paikallaan, tekemättä mitään, tarttumatta mihinkään, huolehtimatta mistään juuri sillä hetkellä. Se on kuin pudottautumisharjoitus, jossa päästän hetkeksi otteen irti, annan itselleni luvan rentoutua, antautua, laskeutua — löytääkseni elämäni syvimmän pohjan.

Unohdan vähäksi aikaa kaiken muun ja lakkaan tietämästä ja hallitsemasta asioita, ja vain olen tässä. Tämä hetki on asettumista alas, kiireestä rauhaan, liikkeestä lepoon, hallinnasta irti päästämiseen, kaiken tietämisestä autuaaseen tietämättömyyteen. Se on rajaton armon tila, jossa saan olla kosketuksissa häneen, joka pysyy ja on ikuisesti sama. Herran siunaus päättyy sanoihin "...ja antakoon teille rauhan". Voisiko se tarkoittaa myös tätä - rauhaa omassa olemisessa?

Risto Korhonen
kirjoittaja on yliopistopastori