Pilvessä piikeistä

Vääntäydyn istuma-asentoon kokoushuoneen pöydällä. Olen maannut 20 minuuttia piikkimatolla. Piikit näyttävät teräviltä, mutta parin ensimmäisen minuutin jälkeen hädin tuskin tunsin niitä selässäni.

Pistely äityy aina asentoa korjatessa, mutta muuttuu hierovaksi kutinaksi ja kihelmöinniksi joka kerta nopeammin. Lopulta huomaan yrittäväni siirtää painopistettä niin, että piikit painaisivat kovemmin.

Piikkimatto on muovinen ja vihreä. Se näyttää hieman kynnysmatolta. Mieleen eivät ensimmäiseksi tule turbaanipäiset ja rastapartaiset fakiirit, vaikka idea on sama.

Hoitokerran jälkeen olo on kuin kovan saunomisen jäljiltä: vetelä ja rentoutunut. Koko ruumis tuntuu utuisen kevyeltä.

"Olo saattaa tuntua keinuvalta ? kuin olisit pumpulissa", käyttöohjekin opastaa.

Kokemus muistuttaa lievää huumaantumista. Se ei ole ihme, sillä piikeillä makaaminen vapauttaa kehoon samoja endorfiineja kuin saunominen ja liikunta. Ja päihteet.

Tripin jälkeen velttoilen, eivätkä päivän kirjoitushommat ota lähteäkseen kunnolla käyntiin. Olenko saanut yliannostuksen? Käytin mattoa kuitenkin heti kylmiltään ilman paitaa ja kovalla alustalla.

En jaksa innostua kunnolla edes siitä, millaisia jälkiä kokeilu on jättänyt selkänahkaani. Pää ei käänny riittävästi, mutta kameran kanssa hosuvan kollegan innostuksesta päätellen näky on mehevä.

Esitteessä piikkimaton luvataan auttavan lihassärkyyn, päänsärkyyn, stressiin, univaikeuksiin, noidannuoleen ja ties mihin. Pahaksi onneksi en ole kärsinyt viime aikoina mistään näistä, joten en osaa arvioida piikkimaton hoitotehoa. Mattoa jälkeeni koekäyttänyt päätoimittaja kuitenkin ilmoittaa, että ristiselän kivut makaaminen kyllä karkottaa.

Viihdekäyttöön piikkimatto joka tapauksessa sopii. Selkävaivat eivät ole välttämättömiä.

Useimmille piikkimatto-sanasta tulee kuitenkin mieleen jotain aivan muuta.

"Miten te sellaista testaatte? Ette kai ylioppilaskunnan pakettiautolla?" ylioppilaskunnan toimistonhoitaja Tuire Jalaskoski kauhisteli, kun kävin muutamaa tuntia aiemmin kyselemässä päivän postia piikkimaton toivossa.

Soitan poliisille.

Piikkimattoasiantuntijan kommenttien saaminen paljastuu kuitenkin vaikeaksi. Tavoittelemani poliisit eivät vastaa puhelimeen tai ehdi keskustelemaan. Yksi on vaihtamassa työpaikkaa ja toinen kertausharjoituksissa. Poliisilaitoksen keskuksen naureskeleva operaattorikaan ei löydä ketään langan päähän.

Lopulta luurin nostaa Itä-Tampereen alueen lähipoliisi, ylikonstaapeli Jari Viljanen. Hän kehuskelee poliisipiikkimaton pysäyttävän henkilöauton kuin henkilöauton, ja tarpeen vaatiessa pakettiautonkin.

Rentoutumistarkoituksessa Viljanen kieltää piikkimattoa koskaan käyttäneensä. Hän epäilee, ettei poliisin matto moiseen soveltuisikaan.

"Piikit on isot ja terävät. En ole ainakaan kuullut, että kukaan olisi niillä maannut."

Tiedustelen vielä ylikonstaapelin mielipidettä hierontamaton käyttöohjeiden kohdasta, joka kieltää sen käyttämisen autoa ajaessa.

"Kyllähän se liikenneturvallisuutta varmasti heikentää. Että ihan perusteltuna sen kiellon näkisin."

Myhäilen typerästi ja nyökkäilen piikkihoidon huumaamaa päätäni. Onhan se niin.

Oskari Rantala, teksti
Seppo Honkanen, kuva