![]() |
|
![]() |
Yliopistomme Tampereella olon 50-vuotisjuhlissa näytettiin ilmaisesityksenä elokuva Juurakon Hulda, koska se on parasta mahdollista Tampereen yliopiston propagandamateriaalia. Elokuvassa maaseudun köyhyydestä Helsinkiin tuleva sisäkkö Hulda (Irma Seikkula) alkaa koulutta itseään iltaopintoina Tampereen yliopiston edeltäjässä Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa. Koulutuksen avulla hänen yhteiskunnallinen asemansa muuttuu radikaalisti, ja ylhäiset herratkin (muun muassa Tauno Palon näyttelemä työnantaja) alkavat kunnioittaa häntä.
Elokuva antaa ymmärtää, että älykäs opiskelija voi koulutuksen avulla nousta luokkaportailla, miten pitkälle vain, kunhan hän ensin vain pääsee koulutukseen varallisuusloukusta. Huldalla on kyllä matkallaan paljon esteitä, mutta sanavalmiina naisena hän pystyy sivuuttamaan niin sovinistisen mustamaalaamisen kuin totaalisen vähättelynkin. Piian nousu huipulle oli aikanaan niin pelästyttävää, että monet ylhäiset kielsivät sisäköltään elokuvan katsomisen.
Juurakon Hulda on mahtava elokuva, vaikka siinä onkin osin epäuskottavaa hehkutusta koulutuksen kaikkivoipaisuudesta. Varsinkin tykittävä dialogi vakuuttaa. Juurakon Hulda on filmattu Oscarin marinoimalla menestyksellä jopa Hollywoodissa. Saavutus on huima, sillä suomalaisia elokuvia on tehty tähtitehtaassa vain kaksi kertaa: Wuolijoen Huldan lisäksi vain Waltarin Sinuhe egyptiläinen ylsi samaan.
Juurakon Huldassa kummastuttaa sen modernius. Tuntuu hätkähdyttävän nykyaikaiselta, että 30-luvun elokuvassa puhutaan yläluokkaisen naisen monista rakastajista ja näytetään, miten erilaisia moraalisia vaatimuksia duunarinaisille asetetaan. Kaiken huipuksi Hulda puolustaa seksityöläisiä. Nykyaikanakin moinen voi aiheuttaa lööppikohun.
Hertta-Mari Kaukonen
Juurakon Hulda
Ohjaus: Valentin Vaala. Käsikirjoitus: Hella Wuolijoen (nimimerkki Juhani Tervapää) näytelmän pohjalta Vaala ja Jaakko Huttunen. 1937
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen