Hae Aviisin arkistosta.

Aviisi 11/2010

Sadantuhannen vuoden yksinäisyys

Tekeillä on ihmiskunnan historian kunnianhimoisin rakennelma. Olkiluodon loppusijoitusluolan pitäisi eristää ydinjäte maailmasta sadaksituhanneksi vuodeksi.

Posivan geologi Atte Joutsen esittelee Onkalon työmaata. Hämärä tunneli kiertyy alas Olkiluodon peruskallioon.

Loppusijoitusluolasta on helppoa tehdä turvallinen. Suurin haasteemme on vakuuttaa ihmisille, että se oikeasti on turvallinen", väittää Posivan suunnittelupäällikkö Erkki Palonen.

Istumme kahvilla Olkiluodon toisen ydinreaktorin kupeessa piikkilanka-aitojen sisäpuolella.

"Mitä enemmän ydinvoimasta tietää, sitä vähemmän sitä pelkää."

Noustessani autosta havaitsin, että parkkipaikan reunalla kasvoi koskematon tattirivistö. Ajattelin, että herkkutatit ovat saaneet olla rauhassa, koska niiden syöjälle kasvaa vähintään kolmas käsi. Palonen vakuuttaa, ettei säteilytaso voimala-alueella poikkea normaalista.

Tatteja en uskaltaisi silti syödä. Ne ovat parkkipaikan pakokaasujen saastuttamia.

"Toinen yleinen harhaluulo on, että säteily tarttuu."

Syötäväksi tarkoitetun omenan voi altistaa radioaktiiviselle säteilylle. Säteilyttämisen jälkeen sen voi rouskutella hyvillä mielin.

"Omena ei säteile tippakaaan. Tämä esimerkki avasi omat silmäni", kertoo Palonen.

Sähköntuotantoon valjastettu uraani tuottaa valtavan määrän energiaa, mutta muuttuu samalla voimakkaasti radioaktiiviseksi. Suomen ensimmäinen ydinreaktori käynnistyi vuonna 1977. Reilun kolmenkymmenen vuoden aikana Olkiluodon voimalaitoksen varastoaltaisiin on kertynyt käytettyä polttoainetta yli tuhat tonnia. Loviisan reaktorit ovat tuottaneet yli 500 tonnia ongelmajätettä.

Jos sanoo, että radioaktiivisuus katoaa hitaasti, on turhan vaatimaton. Kestää noin satatuhatta vuotta, ennen kuin korkea-aktiivisen jätteen säteily on laskenut täysin turvalliselle tasolle.

Toistaiseksi ydinjäte lilluu väliaikaisissa varastoaltaissa. Sinne sitä ei voi jättää. Käytetyille uraaninipuille on pakko keksiä paikka, joka uhmaa aikaa parikymmentä kertaa niin kauan kuin Egyptin pyramidit ovat tehneet.

Sitä kutsutaan lopulliseksi ratkaisuksi.

Loppusijoituksen suunnittelu aloitettiin Suomessa 1980-luvun alkupuolella. Kuudella paikkakunnalla tehtyjen tutkimusten jälkeen valittiin Eurajoen Olkiluoto, jossa loppusijoituksen on tarkoitus alkaa vuonna 2020. Suunnitelmana on sulkea säteilevät polttoaineniput kuparikapseleihin, jotka upotetaan kallioperään vajaan puolen kilometrin syvyyteen. Toteutuksesta vastaa Posiva Oy.

Reilun sadan vuoden päästä luola sinetöidään. Kilometrejä pitkät tunnelit täytetään bentoniittisavella ja kivimurskeella. Maanpäälliset rakenteet puretaan. Alue maisemoidaan.

Ja odotetaan satatuhatta vuotta.

Kuin Doomia pelaisi. Se on päällimmäinen ajatus, kun kuljemme hämärää käytävää kolmensadan metrin syvyydessä. Luotisuorasta ilmanvaihtokuilusta humisee kosteaa ilmaa, jota kypärälamppujen valokiilat leikkaavat.

Olemme laskeutuneet hitaasti kiertyvää tunnelia kolmen kilometrin matkan peruskallion ytimeen. Paikkaa kutsutaan Onkaloksi. Pidemmälle emme saa mennä, sillä tunnelin seiniä ei ole vielä ruiskubetonoitu.

"Onkalo on virallisesti vielä pelkkä tutkimusluola. Jos lupa saadaan, varsinaisen loppusijoitusluolaston louhinta aloitetaan vuonna 2012", kertoo geologi Atte Joutsen.

Hänen mukaansa Olkiluodon saari on Suomen parhaiten tutkittu maa-alue, joka soveltuu loppusijoitukseen erinomaisen hyvin.

"Tiedämme kalliopohjavesien liikkeet ja koostumukset. Olemme tehneet kymmeniä jopa kilometrin syvyisiä kairausreikiä, joten tiedämme millaista kallioperä on missäkin kohtaa. Mitään yllättävää ei ole tullut vastaan."

Alhaalla luolassa on vaikea kuvitella, että säteily voisi nousta valtavien kivimassojen läpi maan pinnalle.

"Ei se voikaan. Pari metriä kalliota riittää vaimentamaan kapselin säteilyn kokonaan", sanoo Posivan tiedottaja Sari Ojala.

"Kun kapseli on suljettu sille tarkoitettuun kallioreikään, edes alhaalla luolassa säteilytaso ei ole noussut", vakuuttaa Erkki Palonen.

"Kenties minäkin siellä kävelen 2020-luvulla", hän virnistää.

Vaikka käytetty polttoaine säilyy vaarallisena erittäin pitkään, sen vaarallisuustaso vähenee nopeasti. Palonen huomauttaa, että maallikkokeskustelijat unohtavat usein säteilyn eksponentiaalisen vaimentumisen.

"Kuvitellaan, että ydinjäte on tismalleen yhtä vaarallista satojen tuhansien vuosien ajan."

Kapselin pinnan säteilytaso laskee jo noin 600 vuodessa huomattavasti turvallisemmalle tasolle. Suojaamattomaan jätekapseliin kiinni joutuva saisi silloin saman säteilymäärän tunnissa, kuin suomalainen saa luonnollista taustasäteilyä vuodessa.

Ei se kauhean vaaralliselta kuulosta.

"Säteily ei ole mörkö, jota ei pysty pitämään kurissa! Säteily on luonnontiedettä. Sitä ymmärretään ja pystytään hallitsemaan", toteaa Palonen.

Greenpeace on eri mieltä.

"Ydinvoiman käyttö on viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana luonut ydinjäteongelman, jota kukaan ei hallitse", väittää Greenpeacen kansainvälinen ydinvoimavastaava Jan Beranek.

Järjestön mukaan suomalainen loppusijoitusmenetelmä perustuu vanhentuneeseen, Ruotsissa 1970-luvulla tehtyyn tutkimustyöhön.

Greenpeace on vakuuttunut, että Olkiluodon Onkaloon liittyy lukuisia ongelmia. Säteilyä saattaa päästä maan pinnalle hyvinkin nopeasti pohjaveden mukana. Ydinjätekapseleiden kupari saattaa syöpyä muutamassa tuhannessa vuodessa. Hautaamisessa saatetaan tehdä virheitä, esimerkiksi naarmuttaa kapselia. Se voisi johtaa suojauksen pettämiseen ennen aikojaan.

Mutta suurin ongelma ovat jääkaudet. Ydinjätehautaa kehitettäessä kallioperän luultiin olevan jääkausien aikana huomattavasti vakaampi kuin se nykyisen käsityksen mukaan on. Tulevien 100 000 vuoden aikana Suomessa on useita jääkausia. Niiden yhteydessä loppusijoituspaikan ympäristössä saattaa tapahtua voimakkaita maanjäristyksiä ja peruskallion siirtymiä. Lisäksi jääkaudet muuttavat pohjaveden kemiaa ja biologiaa rajusti tavoilla, joita on vaikea ennustaa.

"Jääkausien aikana tapahtuvat voimakkaat maanjäristykset ja ikiroudan mahdollinen tunkeutuminen jäteluolaan ovat vakavia ongelmia, jotka kyseenalaistavat Posivan loppusijoituskonseptin", geologian professori Matti Saarnisto on todennut.

Hän on nimekkäin suomalainen loppusijoituskriitikko.

"Ensimmäinen asia, mitä pitäisi tehdä, on lopettaa ydinjätteen tuottaminen. Nykyiset ydinjätteet voisi sijoittaa kolmen kilometrin syvyyteen", pohtii Greenpeacen kampanjakoordinaattori Maria Nuutinen.

Toinen vaihtoehto olisi pitää ydinjätteet turvallisissa maanpäällisissä varastoissa siihen asti, että niille keksitään nykyistä varmempi loppusijoitus- tai jälleenkäsittelymenetelmä.

Puhuuko Greenpeace paskaa?
"Heidän argumentointinsa voi olla tarkoitushakuista ja irti kontekstistaan. Väitteiden suhteellisuus on hävinnyt", sanoo Erkki Palonen.

Hänen mukaansa on helpompaa sulattaa kritiikki, jos sitä antaa asiansa oikeasti osaava taho.

"Yhden asian liikkeen tarkoitushakuista kritiikkiä en ammattimielessä osaa kauhean korkealle arvostaa."
Tiedottaja Sari Ojala myöntää auliisti, että Greenpeace puhuu myös asiaa.

"Mutta heidän argumentointinsa ei ota huomioon kaikkia seikkoja. He tarttuvat irrallisiin yksityiskohtiin. "

Erkki Palonen kertoo olleensa puhumassa loppusijoituksesta ydinvoiman vastaisessa tilaisuudessa.

"En voinut välttyä kysymästä, että mikä sitten on vaihtoehto? Mitä ydinjätteelle pitäisi tehdä, jos sitä ei loppusijoiteta. Mitään kunnollista vastausta en saanut."

Palosta alkaa ärsyttää.

"Vastustajat heittävät ikään kuin realiteetit sivuun ja ovat kauheasti vaan vastaan! Mä ymmärrän, että vastustan jotakin silloin, jos mulla on tarjota jokin vaihtoehto."

Voisiko vielä tulla jokin todiste, joka estäisi Onkalon rakentamisen Olkiluotoon?
"En usko. Mutta yksittäisten, raflaavien mielipiteiden edustajia varmasti nousee mediassa esille."

Vaikka loppusijoitus olisi teknisesti kuinka turvallista tahansa, jäljellä on iso kysymysmerkki: ihminen.

Yhteiskunta voi romahtaa ennen loppusijoitusluolan sulkemista. Kapseleissa käytetty valtava kuparimäärä, tai sotilaskäyttöön tarvittava uraani saattavat houkutella tunkeutumaan luolaan. Kenties tulevaisuuden arkeologit löytävät suljetun luolan ja kuvittelevat sitä aarrekammioksi.

On ydinvoimasta ja ydinjätteestä mitä mieltä tahansa, yksi asia on selvä. Turvallisempaa on sulkea radioaktiivinen kuona suojakapseleihin puolen kilometrin syvyyteen peruskallion sisään, kuin jättää se pyörimään puolihuolimattomiin väliaikaisvarastoihin tulevien sukupolvien murheeksi.

Silloin on ainakin yritetty. Mutta niin yrittivät egyptiläisetkin. Ã„ärimmilleen viedystä salailusta huolimatta nykyihmiset löysivät Tutankhamonin hautakammion.

Ja tunkeutuivat sinne varoituksista piittaamatta.

Seppo Honkanen, teksti &
Seppo Honkanen ja Ville Ilkkala, kuvat

Greenpeacen Maria Nuutinen kysyy, Posivan Antti Joutsen ja Erkki Palonen vastaavat

1. Olkiluodon kallioperässä on havaittu oletettua aktiivisempaa liikettä. Olisiko syytä suunnitella loppusijoituksen aikataulu uudestaan tai tutkia muita mahdollisesti turvallisempia loppusijoitusvaihtoehtoja?

Suomessa on tehty ydinjätteen loppusijoitukseen liittyviä tutkimuksia 1980-luvun alusta lähtien. Olkiluodon kallioperän soveltuvuus loppusijoitukseen on varmennettu näissä tutkimuksissa. Tarkempi varmuus tähän saadaan Onkalossa tehtävien lisätutkimusten avulla. Posivan on tarkoitus jättää rakennuslupahakemus valtioneuvostolle vuonna 2012. Tässä hakemuksessa Posiva osoittaa, että sillä on tarvittava tutkimustieto, osaaminen ja tekniikka loppusijoituksen turvalliseen suorittamiseen. Mikäli vuoteen 2012 mennessä on vielä joitain avoimia kysymyksiä, esimerkiksi pitkäaikaisturvallisuuteen liittyen, ratkaisematta, ei keskeneräistä hakemusta jätetä. Tutkimuksia jatketaan niin pitkään, että pystytään osoittamaan loppusijoituksen turvallisuus. Vuosi 2012 on siis Posivan oma tavoite, eikä pakonomainen takaraja.

Väitteeseen, että Olkiluodon kallioperässä tapahtuu oletettua aktiivisempaa liikettä on hankala vastata, koska ei ole varmuutta, mihin tutkimustuloksiin väitteet perustuvat. Olkiluodon kallioperässä kyllä tapahtuu liikettä, joka ilmenee kallioperän kohoamisena. Tämä kohoamisnopeus on noin 6 mm/v., ja se johtuu viimeisen jääkauden mannerjäätikön aiheuttamasta paineesta, josta kallioperä on palautumassa takaisin tasapainotilaan. Tämä liike ei kuitenkaan vaaranna loppusijoituksen turvallisuutta. Posivassa myös mallinnetaan mahdollisesti tulevan jääkauden aiheuttamien liikuntojen määriä kallioperän raoissa. Näillä tutkimuksilla pyritään varmentamaan loppusijoituksen turvallisuus myös tulevien jääkausien aikana.

2. Ydinjäte säilyy vaarallisena vähintään 100 000 vuotta. Kuinka Posiva varmistaa haudan koskemattomuuden? Miten pitkäksi ajaksi yritys sitoutuu ottamaan vastuun hautaamastaan ydinjätteestä?

Lain mukaan Posivalla on vastuu hautaamastaan ydinjätteestä siihen saakka, kunnes valvova viranomainen on katsonut, että loppusijoitus on suoritettu hyväksytysti loppuun. Tämän jälkeen vastuu siirtyy valtiolle.

Mikäli koskemattomuudella tarkoitetaan ihmistoimintaa, niin loppusijoituspaikan valinnan yhtenä kriteerinä oli, että kallioperän tulee olla mahdollisimman vähän kiinnostusta herättävä. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei kalliossa esiinny esimerkiksi mitään kaivannaisia, joista tulevat sivilisaatiot saattaisivat kiinnostua. Lisäksi loppusijoitustilat sijaitsevat sellaisella syvyydellä, että ne ovat normaalin ihmistoiminnan ulottumattomissa. Loppusijoitustilat tullaan myös täyttämään sillä tavalla, että tahaton tunkeutuminen estyy. Tulevien jääkausien vaikutusta selvitetään Grönlannissa tehtävien tutkimusten avulla. Näissä tutkimuksissa selvitetään jäätikön sulamisvesien liikkeitä kallioperässä, samalla saadaan tietoa myös ikiroudan syvyydestä. Nämä tulokset huomioidaan loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

3. ERP-reaktorit, kuten rakenteilla oleva Olkiluoto 3 tuottavat kuumempaa ja myrkyllisempää ydinjätettä kuin nykyiset laitokset. Kuinka 70-luvulla suunniteltu hautaustekniikka soveltuu uudentyyppisen jätteen loppusijoitukseen?

Asia on otettu laitoksen ja tekniikkasovelluksen kehityksessä ja suunnittelussa huomioon. On totta, että OL3:n polttoaineen palama on huomattavasti korkeampi kuin kahden vanhemman voimalan, OL1:n ja OL2:n. Korkeampi palama edellyttää pidempää jälkijäähdytysaikaa ennen loppusijoittamista, käytännössä vähintään noin 40 vuotta. Tämän pidemmän jäähdytysjakson jälkeen polttoaine on kuitenkin loppusijoitusta ajatellen ominaisuuksiltaan tälle geologiselle loppusijoitustekniikalle (so. moniesteperiaatteen sovellus) sopiva, eikä sen ominaisuuksissa tai käyttäytymisessä loppusijoitusmielessä ole oleellista eroa muihin Posivan loppusijoitettaviin käytettyihin polttoaineisiin nähden.

Fakta: Ydinvoima

Suomessa on neljä käytössä olevaa kaupallista ydinreaktoria, kaksi Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa. Vuonna 2005 ne tuottivat 26,3 prosenttia Suomessa käytetystä sähköstä.

Olkiluotoon rakennetaan viidettä ydinvoimalaa, joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2012.

Eduskunta päätti heinäkuussa antaa luvat kahden uuden ydinvoimalan rakentamiseen.

Fakta: Ydinjäte

Ydinvoimalaitoksen käytössä ja huollossa kertyy matala- ja keskiaktiivista jätettä, jota sanotaan voimalaitosjätteeksi.

Ydinvoimalat käyttävät polttoaineenaan uraania, joka käytön jälkeen muuttuu korkea-aktiiviseksi jätteeksi.

Vastuu ydinjätehuollosta kuuluu ydinvoimayhtiöille, joiden on huolehdittava tuottamiensa ydinjätteiden huoltoon kuuluvista toimenpiteistä ja vastattava niiden kustannuksista.

Ydinenergialain mukaan ydinjäte pitää käsitellä, varastoida ja loppusijoittaa Suomen omalla alueella, eikä muiden maiden ydinjätettä saa tuoda Suomeen.

Fakta: Loppusijoitus

Geologinen loppusijoitus perustuu moninkertaisten vapautumisesteiden käyttämiseen. Vapautumisesteitä ovat polttoaineen olomuoto, loppusijoituskapseli, bentoniittipuskuri, tunneleiden täyte sekä ympäröivä kallio.

Olkiluodon loppusijoitusluola Onkalo on maailman ensimmäinen näin pitkälle edennyt loppusijoitusprojekti.

Käytetty ydinpolttoaine pakataan loppusijoituskapseleihin kapselointilaitoksessa. Kapseloinnin jälkeen kapselit kuljetetaan hissillä maanalaisiin loppusijoitustiloihin.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen on määrä alkaa Olkiluodossa vuonna 2020. Loppusijoittaminen tulee jatkumaan liki sata vuotta.

Loppusijoituksen päätyttyä loppusijoituspaikkaa ei ole tarkoitus huoltaa tai vartioida. Rakenteet puretaan ja alue maisemoidaan. Maanpinnalla alue voidaan palauttaa alkuperäiseen käyttöönsä.

Loppusijoituksen kokonaiskustannusarvio on noin kolme miljardia euroa.

Onkalosta kertova tanskalaisdokumentti In to the Ethernity on katsottavissa Yle Areenasta 10. lokakuuta saakka.

Pääkirjoitus

Uutiset

Kolumnit

Reportaasit

Kulttuuri

Vakiopalstat

Älähdykset

Vaihde vapaalle