![]() |
|
![]() |
Loskaisesta Lahdesta aina vehreään Barcelonaan asti. Kovin perinteisesti ovat käsikirjoittajat Arto Koskinen ja Mika Kaurismäki lähestyneet myyttiä nimeltä Jari "Kuningas" Litmanen. Kahden vuoden aikana kuvatussa dokumentissa kerrotaan kronologisesti Litmasen urasta myös runsaan arkistomateriaalin turvin. Nimenomaan urasta, henkilöä nimeltä Jari Litmanen ei nähdä.
Tahvo Hirvosen kuvaamat paljon puhuvat kohtaukset, kuten Litmasen lapset kiipeilemässä isänsä patsaassa, jäävät välähdyksiksi. Puolilähikuvassa puhuvat ihmiset täyttävät kangasajan. Kameran eteen on marssitettu joukko jalkapalloasiantuntijoita niin pelaajista valmentajiin kuin kykyjenetsijästä fysioterapeuttiin. Näkökulma jää kovin yksipuoliseksi, joten dramaattisiksi kirjoitetut kohtaukset vaikuttavat päälleliimatuilta.
Mika Kaurismäen tuottamassa dokumentissa päähenkilö Litmasen kommentointi on niin yksioikoista, että on keskityttävä tulkitsemaan, mitä ihmettä hän sanomisellaan tarkoittaa. Puhumattomuus tosin vahvistaa Litmas-myyttiä entisestään
Ei katsoja kaipaa maalikoostetta peleistä, eikä juorulehti-tyyppistä keittiönkaappien esittelyä, vaan jonkinlaisia yksityiskohtia saadakseen tarttumapintaa dokumentin keskushenkilöön. Nyt pukuhuoneen ovea raotetaan vähän joukkuetovereiden ansiosta, mutta sisälle pukuhuoneeseen katsojalla ei ole asiaa.
Litmasen suosio kotimaassa on ollut aina vähäisempää kuin ulkomailla. Kontrastia kuvataan oivaltavasti rinnastamalla lahtelaisen Litmasen näköispatsaan tuhopolttoyritys ja fanaattiset hollantilaisfanit, jotka ovat valmiita nimeämään lapsensa idolinsa mukaan.
Jari Litmasen kulta-aikana eläneelle ei dokumentti tarjoa mitään uutta. Hyvin muodostuneen reisilihaksen seuraaminen palvelee ehkä parhaiten jalkapalloilijoiksi haluvia nuoria, joille dokumentti osoittaa, kuinka kovasti Litmanen on harjoitellut.
Ohjaaja Koskinen kertoo halunneensa näyttää aidon Litmasen julkisuuden takaa. Dokumentintekijät pääsevät lopulta yhtä lähelle kuin kännykkäkameroineen Litmasen ympärillä parveilevat fanit: hetkeksi kuninkaan viereen seisomaan.
**
Kuningas Litmanen (2012), Ohjaaja: Arto Koskinen, FS-FILM, kesto 1h 47 min
Sanna-Kaisa Lähdeaho
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen