Veljeys yhdistää ja erottaa Tampereen Teatterin Veriveljissä

Paljas ylävartalo (Jussi Selo) mainosjulisteessa lupailee tummudessaan hieman toisenlaista esitystä. Ystäväni ei suostu "hevimusikaalia" katsomaan. Yllättäen Veriveljet osoittautuu varsin perinteiseksi musikaaliksi, heviä ei päästä kuulemaan.

Tummissa vesissä liikutaan kuitenkin aiheen puolesta. Willy Russellin vuonna 1983 kirjoittama esitys kertoo naisesta, joka varattomuutensa vuoksi antaa toisen kaksosistaan rikkaaseen perheeseen.

Kapellimestari Jyrki Niemen musiikin tahtiin päästään seuraamaan kaksosten kasvua kahdessa eri yhteiskuntaluokassa.

Lasten esittäminen on jäänyt paljolti haalarien pukemisen ja saparoiden solmimisen varaan. Se ei täysin riitä muuttamaan aikuisia näyttelijöitä uskottaviksi lapsiksi.

Poikkeuksen tekee Nätyn Martti Manninen nuorena Eddienä. Manninen kasvattaa luontevasti roolihahmonsa pikkupojasta nuoreksi mieheksi.

Risto Korhosen roolihahmon, isoveljen, liikkuvuus on vaikuttavaa, mutta sarjakuvamainen tempoilu on ristiriidassa muun esityksen kanssa niin paljon, että se kuuluisi tyystin toiseen musikaaliin.

Rinna Paatso ja Elina Rintala kahtena erilaisena äitinä ovat ne tekijät, jotka ammattitaidollaan pitävät koko paletin kasassa.

Reino Braggen ohjaus on Tampereen Teatterin vastaus vallitsevaan musikaalibuumiin, joka velvoittaa jokaista isompaa teatteria pitämään ohjelmistossaan ainakin yhtä musikaalia. Ei Veriveljet mikään täysosuma ole, mutta se on huomattava parannus vuosi sitten ohjelmistossa pyörineeseen I love you because -musikaaliin.

Veriveljet on samanlaista perusmukavaa viihdettä kuin yhdenillansuhde, mutta se ei räjäytä tajuntaa niin, että siitä olisi pidempiaikaiseksi kumppaniksi.

** 1/2

Sanna-Kaisa Lähdeaho