Klassikkoni: Teos, joka teki vaikutuksen: Sukellus maailmankaikkeuteen

Mistä tulemme? Keitä olemme? Minne menemme?", itsemurhaa hautova taiteilija Paul Gauguin raapusti maalauksen nurkkaan ennen kuin söi arsenikkia.
Samoja kysymyksiä pohtii avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja lennokkaan humoristisella tyylillä populaaritieteellisessä teoksessaan Kotona maailmankaikkeudessa.

Tuskin mikään tietokirja on avannut mieleeni yhtä valloittavaa ikkunaa tai jättänyt minuun yhtä pysyvää jälkeä kuin vuoden 2002 Tieto-Finlandia-palkinnon voittanut Valtaojan teos.

Syväluotaava kirja sisältää valtavasti tietoa ja pakottaa ajattelemaan, mutta onnistuu aukeama toisensa jälkeen myös huvittamaan.

Finlandia-palkinnon myöntäneen metropoliitta Ambrosiuksen sanoin: "Teos täyttää monin tavoin erinomaisesti ansiokkaan suomalaisen tietoteoksen kriteerit. Se sisältää paljon tähtitieteen, kosmologian ja biologian perustietoa. Se on kirjoitettu myös meille humanisteille ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla".

Toden totta. Maailmankaikkeuden ja Valtaojan taipaleet kulkevat rinnakkain. Tarina alkaa Mars-kirjoista mummolassa Lapissa 1950-luvulla ja päättyy Havaijille 1999, Maan ulkoisen älyn etsijöiden ja bioastronomien kokoukseen. Kuitenkin teoksen punainen lanka, maailmankaikkeuden mysteeri, säilyy johtotähtenä läpi linjan.

"Valtaojan mukaan tieteen tekeminen on löytöretkeilyä; se on ihmisen suurin ja vaikein saavutus. Se vapauttaa meidät hengissä pysymisen taistelusta. Se antaa mahdollisuuden elää, kehittyä, unelmoida, toteuttaa itseämme", miettii metropoliitta.

Minä tiivistän mietteeni yhteen lauseeseen: kunpa kaikki tieteentekijät osaisivat kirjoittaa vaikeista asioista yhtä selkokielisesti.

Ai niin. Gauguin selvisi itsemurhayrityksestään hengissä ja eli onnellisen loppuelämän. Historia ei kerro, löysikö hän kysymyksiinsä vastauksen ja jos, niin millaisen.

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa, URSA 2001

Seppo Honkanen