![]() |
|
![]() |
Alkujaan haaveilin lehtijutusta, jossa olisin keskustellut Tampereen pormestarin kanssa vallan legitimiteetistä ja siitä, että reaalipolitiikkaa sanelee suuromistajien, elinkeinoelämän, pankkien ja politiikan keulahenkilöiden etuja ensisijaisesti ajava imperatiivinen ja dekadentti talous. Tämä ei ikäväkseni ole vielä toteutunut. Puhun siis itsekseni.
Jos valtaa pohtii, päätyy nopeasti näkemykseen, ettei ole olemassa kestävää argumenttia, jolla voisi oikeuttaa yhden aseman toisen yläpuolella. Ainut oikeutettu valta olisi kaikkien välinen yksimielinen sopimus vallan keskittämisestä, mutta tällaista ei tietenkään ole olemassa.
Natsivaltiota aikoinaan puuhastellut saksalaisfilosofi Carl Schmitt esitti, että korkein valta on sillä, joka synnyttää poikkeustilan. Pelkistettynä poikkeustila voidaan ymmärtää eräänlaiseksi eritysasemaksi, josta käsin voidaan luoda laki, jolla ensi töiksi kielletään kaikki muut pyrkimykset vastaavaan erityisasemaan.
Suvereeni on kuin tuomari, jolla on oikeus tuomita ihmisiä kuolemaan, vaikka tappaminen on laitonta. Tämä vääryys on kaiken lain lähtökohta, autoritaarisen vallan korkein idea ja monien yhteiskuntafilosofien mukaan se, missä mennään pieleen. Yhdyn kritiikkiin.
Nykyisessä vallan kulttuurissa ylin suvereniteetti on markkinoilla. Markkinoiden toiminnalle voidaan asettaa paikallisia rajoituksia, mutta jokaisen valtion suvereniteetin taustalla on talous ja sen kasvu. Yksikään jyrkkään talouslaskuun joutunut valtio tai hallinto ei ole pystynyt tai pysty säilyttämään suvereniteettiaan. Katsokaa vaikka Kreikkaa.
Markkinaliberaalien mielestä tämä on hyvä, sillä markkinat edustavat ihmisten luonnollista järjestystä sekä todellisia haluja ja tarpeita, mitä yksittäiset valtiot taas eivät tee. Hyvät asiat menestyvät ja huonot kuihtuvat pois - vapaa kilpailu takaa jokaiselle idealle yhtäläiset mahdollisuudet menestyä.
Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Ensinnäkin "hyvän täytyy olla hyvä tullakseen hyväksi" on looginen ajatusvirhe. Toiseksi raha ja omistus ovat valtajärjestelmiä, jotka jo sinällään vääristävät vapaan kilpailun ja markkinat. Poikkeustila syntyy väistämättä, sillä rahaa ja markkinoita täytyy jonkun ylläpitää, eikä niitä - korkeimpana totuutena - tietenkään sallita syrjäytettävän. Näin päädytään tilanteeseen, jossa rahaeliitti hallitsee ja omistaa kaiken sekä sanelee sen, mikä on hyvää ja oikein - miten omaperäistä.
Katselemalla ympärilleen voi huomata, että sen lisäksi, että valta ja talous eivät tee meille oikeutta yksilöinä, ne tuhoavat elinmahdollisuuksia ja näin edistävät hurjalla vauhdilla absoluuttista köyhyyttä. Nämä ovat tietysti toisistaan erottamattomia asioita.
Kerran rahaksi muutetut ja kulutetut resurssit eivät koskaan uusiudu ja tämän metamorfoosin sivuvaikutukset ovat valtavat, kuten Talvivaara on opettanut. Talvivaara ei olisi koskaan saanut mahdollisuutta saastuttaa, jos paikallisilla olisi ollut yrittäjän kanssa yhtäläinen valta.
Voi olla, että tätä artikkelia lukiessasi Tampereen Keskustorille luvatta istuttamani omenapuu on revitty pois. Istutin sen siihen siksi, että vastustan kaikkinaista keskitettyä valtaa ja haluan tehdä elämästäni omaani - sellaista, että se on mielekästä nyt sekä tarjoaa mahdollisuuden myös tuleville sukupolville.
Minusta 200 000 vuotta lisää merkityksellistä elämää ei ole kohtuuton vaatimus. Miksi vallan järjestelmä, vaikka sillä on kaikki keinot käytettävissä, ei pysty luomaan tulevaisuutta edes kymmenen sukupolven päähän? Sopii miettiä, olisiko vallassa itsessä tämä vika.
Teemu Takatalo
Kirjoittaja on taiteilija, jonka mielestä
ihmisen vapaus on taiteen keskeisin kysymys.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen