Arviot: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Parisuhteet ja alkoholi tuottavat päänvaivaa Rautanaulassa

Oikeastaan minun ei pitäisi kirjoittaa tätä arviota. Tuntuu mahdottomalta olla objektiivinen, kun takana on pitkä yksipuolinen suhde kirjailijan kanssa. Suhteemme alkoi elämäntapatyöttömyydestä (Aksel Sunnarborgin hymy, 2004), jatkui eläimiinsekaantumisella (Muovikorvo, 2007) ja pysyi rakoilemattomana silloinkin, kun Matinlassi paljastui viinatrokariksi (Nilikki, 2009).

Tässä valossa Tommi Liimatan (s. 1976) neljäs romaani Rautanaula vaikuttaa syrjähypyltä. Tuntuu, ettei Liimatta pääse henkilöhahmojensa päiden sisään totuttuun tapaa. Monelle teos tosin saattaa olla aikaisempia helpompi lähestyä, sillä viipyilevä pohdiskelu on tiivistetympää.

Ei teoksen päähenkilössä mitään vikaa ole. Työmatkalta palaava Kai huomaa vaimon lähteneen yhteisestä kodista. Kai on myyntiedustaja, joka rakastaa vaimoaan siinä määrin, että syöttää tälle salaa lääkkeitä, jottei sukupuolitauti pääsisi vaivaamaan.

Kai on naistenmies, jota Liimatta ei tyydy kuvailemaan pelkäksi koneeksi: Kai "halkaisi hävyn kuin Mooses meren", "paineli kuin täysirakkoinen hissinnappulaa" ja "tuli kuin jeesus elämään".

Tuoreet kielikuvat ja nostalginen kieli tekevät Rautanaulasta viihdyttävän lukea. Liimatta venyttää aloitusta niin, että tapahtumat alkavat vasta kirjan loppumetreillä. Yllättävä loppuratkaisu pakottaa toiselle lukukierrokselle etsimään vihjeitä, jotka jäivät ensimmäisellä kerralla huomaamatta.

Liimatan kyky huomioida yksityiskohtia ja rakentaa aforismimaisia toteamuksia, kuten "kaksosista toinen on aina vahinko" saa minut jatkamaan suhdettamme. Ei tällaista miestä voi päästää ohi.