Kolumni: Pakkopulla on vihatuin kouluruoka

Ala-asteen leikeissä olen mörkö, joka on pakotettu piiriin. Laululeikeissä auon suutani oikeaan tahtiin, mutta en päästä ääntä. Luokkatoverin nahkeansyyläiseen käteen tarttuminen inhottaa. Se tuntuu samalla tavalla niljakkaalta, kuin musiikkiluokan kraanan alla huuhdellut kuolanokkahuilut. Mukana on kuitenkin leikittävä, ja kaikkien kaveri on pakko olla. Mielipuolisessa hurmiossa pianoa takova opettaja huutaa: reippaammin, kovempaa!

Koulutie on esiintymiskammoisille kivikkoinen. Järjestelmä yrittää tasapäistää kaikista reippailevia ekstroverttejä. Pysyvä leirinteko omalle epämukavuusalueelle ei kuitenkaan tee ujosta rohkeaa vaan hyvän teeskentelijän. Yhteen pakotetut yhteisöt hajoavat heti, kun suvivirren sävelet vaimenevat.

Moni toivoo yliopistolta akateemista vapautusta tutustumisleikeistä, joissa opiskelijat hernepussia heitellessään kertovat omat lempivärinsä.

Siitä huolimatta koulutuspsykologit aloittavat orientoivat opinnot leikillä: kaiva taskustasi esine ja kuvaile sen avulla vieruskaverillesi, millainen opiskelija olet!

Vieruskaverillani oli taskussaan kolme kaljapullon korkkia, minulla Mielenterveyden keskusliiton kuulakärkikynä. En tiedä, miten leikki eteni, sillä pakenin vaivaannuttavaa pakkopuuhastelua kotiin. Jälkikäteen mietittynä olisin voinut myös karata fuksiaisista, joissa piti juosta dildo suussa ja leikata häpykarvoja.

Onneksi opin fuksivuotenani sen, että voin olla myös toisin ja saada silti kaipaamiani akateemisia ystäviä. Käärin hihat ja tartuin tutustumishommiin ilman leikkimieltä. Vuotta myöhemmin olen monta muistoa ja naururyppyä rikkaampi.

Naamatuttujen määrää voi kerryttää myös oman ainejärjestönsä ulkopuoleltakin: ekskursioista, leffailloista, vapaaehtoistöistä, sivuaineen lukupiireistä ja opiskelijapolitiikasta. Kaikkiin näihin sisältyy mahdollisuus olla kännäämättä.

Jos vapaa-aikasi on kortilla, iske tarjottimesi ruokalassa vieraaseen pöytään ja sano ujosti "moi". Saatat saada lounasdeitin, joka ei myöskään halua olla kenenkään leikkikaveri.

Leena Pihkala
Kirjoittaja on toisen vuoden opiskelija