Kameran eteen

Viidennen ja neljännen vuoden journalistiikan opiskelijat Kati Pehkonen (KP) ja Helmiina Suhonen (HS) ovat olleet kiireisiä viime päivät. Vierailijaprofessori Tuomo Pietiläisen ja 25 opiskelijan muodostaman Tutkivan työryhmän Wahlroos: epävirallinen elämäkerta -kirja (Into-kustannus) ilmestyi tiistaina 17. syyskuuta. Sen jälkeen Pehkonen ja Suhonen ovat saaneet totutella haastateltavan rooliin.

Puhutaan paljon siitä, että lehdissä ei tehdä tutkivaa journalismia. Oliko kirjan tekeminen erilaista kuin sanomalehtityö?

HS: Kyllähän aikajänne on ihan eri. Kun tehtiin kirjaa, oli aikaa. Lehtityössä ei ole aikaa käydä penkomaan niin syvällisesti, kun juttu pitää tehdä seuraavaan päivään. Tutkiva journalismi vie paljon työtunteja.

KP: Minusta se on myös asennekysymys. Sen jälkeen, kun olin käynyt kurssin, juttuni muuttuivat. Aina ei tarvitse aikaa, tarvitsee vain hoksata ja kiinnittää huomiota asioihin, joita ei ennen tajunnut katsoa.

Kirjassa on valtavasti tietoa. Toki tekijöitäkin on 26. Oliko kirjantekoprosessi rankka?

HS: (Nauraa) Oli aika rankkaa välillä. Alkukeväästä mitään muuta ei ehtinyt tehdä kuin tätä kirjaa. Uppouduin aiheeseen niin, että en pystynyt ajattelemaan muuta kuin Sampo-Leonian ja Mandatumin fuusiokuvioita.

(Toimittaja näyttelee puistatusta.)

HS: Kaikista hämärintä oli se, että itse imeytyi mukaan. Se oli jännitysnäytelmä, jonka halusin selvittää. Minulle se oli maailman mielenkiintoisin asia.

Kirjaan ei haastateltu Wahlroosia itseään. Oliko hyvä ratkaisu, että ihmisestä tehdään kirja ilman, että hänen oma äänensä kuuluu?

KP: Luulen, että jos kirjaan olisi haastateltu Wahlroosia, kirja olisi erilainen. Enkä tarkoita, että se olisi parempi. Jos kohde on mukana, hän voi alkaa valikoimaan, mitä kirjaan saa laittaa ja mitä ei.

Journalismi on tarinankerronnan laji. Voiko ihmisen tarinan tehdä ilman, että häneltä itseltään kysytään?

HS: (Nauraa) Kyllähän kirja on tehty. Mielestäni nimenomaan voi. Tämä todisti, että ihmisestä piirtyy tarkka kuva ilman häntä itseäänkin.

KP: Ei tämä ole mitenkään poikkeuksellinen tapa. Auktorisoimattomia elämäkertoja on tehty aiemminkin.

HS: En tiedä, kuinka mielenkiintoista on kuulla ihmiseltä, mitä hän itsestään ajattelee. Mielenkiintoista on se, mitä muut ajattelevat hänestä ja millainen kuva hänestä piirtyy suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kun kirja julkaistiin, se sai älyttömästi huomiota iltapäivälehdissä. Odotitteko, että kirja noteerataan niin isosti?

KP: Emme osanneet kuvitella huomion laajutta. Lehdet tekivät monta aukeamaa vain siteeraten meidän kirjaamme.

HS: Maanantaina ennen julkkareita, kun puhelin pirisi jatkuvasti, tajusin, että ei hitto, tiistaina ei mitään muuta olekaan kuin meidän kirjaamme joka paikassa.

Journalisti on aina tietyllä tavalla nimellään julkisuudessa, kun kirjoittaa juttua. Miltä tuntui joutua suoremmin julkisuuden keilaan?

KP: Kyllä siinä tuli vähän sellainen tunne, että vau, olemme tehneet jotain merkittävää, kun näin moni soittelee ja kyselee. Oli kummallinen tunne, että toimittaja soittaa ja haastattelee - että hetkinen, yleensä tämä on ollut toisin päin.

HS: Oli myös toimittajana tosi opettavaista olla haastateltavana. Se oli ihan uusi rooli. Toimittajana uskallan tehdä paljon kaikenlaista. Kun olin suorassa lähetyksessä, minun pitikin olla asiantuntija. Se tuli aika luonnollisesti. Pitää vain luottaa omaan osaamiseen.

Minä annoin hiljattain lyhyen puhelinhaastattelun ja huomasin kyllä, että menin ihan puihin. Ajattelin, että ai niin, tältä haastateltavista varmaan aina tuntuu.

KP: Oli tosi jännä, kun yhtäkkiä soittaa toimittaja. Et ehdi kuulla edes hänen nimeään, kun hän alkaa tykittää kysymyksiä. Mietin, teenkö itsekin tätä samaa? Soitan ihmisille, jotka ovat jossain ihan toisessa tilanteessa ja alan kysyä tiukkoja kysymyksiä. Se voi olla kohtuuton tilanne haastateltavalle.

HS: Ja jos tuli virhe ja sitä piti ruveta oikaisemaan, kuinka iso työ siinä on. Huomasin, että se on raskasta haastateltavalle. Ymmärrän, miksi he haluavat sitaattinsa luettavaksi, niin minäkin halusin. Ymmärrän nyt haastateltavaa paremmin.

Mietin ennen tämän jutun tekoa, että tästä tulee kunnon metatason journalismia, jossa toimittaja haastattelee toimittajaa...

KP: (Nauraa) Siitä, miltä tuntuu, kun toimittaja soittaa. On jännää, kuinka nopeasti sitä alkaa pitää normaalina. Nyt soitettiin sieltä ja täältä ja menen tähän lähetykseen ja annan haastattelun.

HS: Ja vaikka yleensä ärsyttää se, että ihmiset antavat vakiovastauksia, miten nopeasti se tulee. Mutta kun kaikki kysyvät samaa asiaa, siihen muotoutuu hyvä vastaus, jota rupeaa käyttämään. Hyvin harva toimittaja on keksinyt kysyä mitään tosi omaperäistä.

KP: Täytyy myös sanoa, että suomalaiset toimittajat ovat tosi kilttejä. He eivät hirveästi haasta. Itse keksisin tiukkoja kysymyksiä kirjasta ja olin täysin valmistautunut siihen. Mutta kukaan ei kysynyt, se oli vain sellaista selkääntaputtelua, että hienon työn teitte.

Mitä olisitte kaivanneet, että teiltä kysytään?

HS: (Nauraa) En minä sitä sinulle sano.

KP: Ei noin helposti.

Mitä odotuksia teillä on kirjalle?

HS: Haluaisin nähdä, että kirja herättäisi yhteiskunnallista keskustelua, jota on jo vähän orastanut. Esimerkiksi Helsingin Sanomat nosti esiin Luxemburgin veroparatiisikytkökset. Haluaisin nähdä, että tästä lähtisi vyörymään jotain eteenpäin.

Samuli Huttunen, teksti & kuva

"Hän on ihminen"

Helmiina Suhonen ja Kati Pehkonen piirsivät viidessä minuutissa Björn Wahlroosin ilman mallia

Helmiina Suhonen

"Lähdin liikkeelle pyöreistä silmälaisesta, koska ne edustavat minulle Björn Wahlroosia hyvin. Tästä tuli nuori Wahlroos, joka miettii SYP:ssä, mitä tekee seuraavaksi. Lähteekö hän kokeilemaan Mandatumilla omaa uraa?

Tämä on käännekohta hänen elämässään vuonna 1992 pääsiäisen aikaan. Kello on yhdeksän aamulla ja hän miettii, allekirjoittaako sopimusta.

Olen yllättävän tyytyväinen, erityisesti viiksiin. Viikset kruunaavat tämän.

Hän on ihminen. Meille hän on inhimillinen olento, tässä varsinkin. Tämä on se hetki, kun koen, että hän on ollut inhimillisimmillään."

Kati Pehkonen

"Tein tällaisen isopäisen version Björn Wahlroosista. Kuvassa ei oikeastaan tapahdu mitään.

Hänellä on kädet selän takana, ja silmät ovat suurena.Hänellä on rusetti kaulassa.

Jos olisi ollut enemmän aikaa, taustalla näkyisi Ã…minnen kartano, jota kutsutaan suomeksi myös Joensuun kartanoksi.

Björn Wahlroos itse käyttää nimeä Ã…minne. Hän on itseensä tyytyväinen kartanollaan.

Hän on lempeä perheenisä ja kuulemma hyvä ukki.

Taustalla voisi ehkä olla lapsenlapsia juoksentelemassa.

Syväanalyysi jätettäköön katsojan arvioitavaksi."