![]() |
|
![]() |
Uutinen syöpäsairaudesta alle kolmekymppisenä toimii samalla tavalla kuin hyvä kirja. Siitä selvittyään on ravisteltu koko olemassaolon perusteita myöten. Ajattelutavassa on tapahtunut muutos ja asento maailmassa peruuttamattomasti liikahtanut.
Kokemuksesta suosittelen kumpaakin.
Kaikkien ei kuitenkaan anneta sairastua vakavasti. Siitä huolimatta voi kokeilla hyvää kirjaa. Sekin korjaa. Voimaannuttaa. On terapeuttista, kuten on tapana sanoa. Puhutaan siitä.
Enkä puhu tässä varsinaisesta terapiakirjallisuudesta. Ohjelmallisesti terapiasävytteinen kirjallisuus kun harvoin on kirjallisuutta lainkaan. Ollakseen kirjallisuutta kirjan on kestettävä myös esteettinen tarkastelu.
Sitä paitsi julistava terapiakirjallisuus ei ole edes terapeuttista. Ainakaan minulle. Banaalit sanat eivät lohduta. Neuvo, jota ei usko, on tyhjä neuvo.
Teemu Mäki kirjoittaa esseeteoksessaan Näkyvä pimeys (2005): "Taide ei ole vain terapiaa. Taide on peräti terapiaa, olemassaolonkokemuksen parantamista säätämällä mieltä - totuuden ja rehellisyyden ehdoilla."
Komppaan.
Sen verran terapiapuheessa pesty ja taideuskovainen olen, että komppaan edelleen, kun Mäki väittää taiteen voivan olla terapeuttista yleisölle ainoastaan silloin, kun se on ollut aidosti terapeuttista myös tekijälleen.
Juuri siinä on kirjallisuudenkin terapeuttisuuden ydin: hyvä kirja on tila, jossa kirjoittajan ja lukijan intiimeimmät alueet yhtyvät.
Se on salaisuuden kuiskaamista. Haavan hoitoa. Yhdyntä. En minä siitä voi enempää puhua. Se on yksityisasia. Ei terapeuttikaan laula.
Ystäväni oli epätarkka väittäessään fantasiakirjallisuutta terapeuttiseksi, koska sen avulla hän voi hetkeksi unohtaa todellisuuden. Ei eskapismi vielä terapiaa ole. Se on korkeintaan defenssi.
On mentävä rikki korjaantuakseen. Sen kuuluukin sattua, kun tajuaa paenneensa. Kirjallisuus kun on todellisuuden peili, niin kuin useasti on sanottu.
Selvittyään duraista, rekoloista, sytostaateista, artosalmisista tai siitä tosiasiasta, että voi olla kuollut ennen kuin ehtii kolmekymmentä täyttää, saa tuta, mitä todella on voimaantua.
Sitten tulee uusi kirja, ja asento liikahtaa taas.
Titta Minkkinen
Kirjoittaja on sairastuttuaan
vähentänyt kirjallisuuden viihdekäyttöä
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen