Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Myytit levällään

Mitä ihmettä? Mitä tapahtui?

Jadesoturista julkistetut kuvat hipovat täydellisyyttä, mutta sama tunnelma ei välity itse elokuvasta. Kuvassa Sintai (Tommi Eronen).
Jadesoturista julkistetut kuvat hipovat täydellisyyttä, mutta sama tunnelma ei välity itse elokuvasta. Kuvassa Sintai (Tommi Eronen).

Jadesoturi on väsyttävä esimerkki siitä, että yritetään rohmuta piirakasta ylisuurta palaa. Yritetään tehdä hittiä, kassamagneettia, taisteluspektaakkelia ja filosofista eeposta, ja päädytään vain ikäviin kompromisseihin. Elokuva on alusta loppuun yhtä latteaa lakeutta.

Jadesoturi yrittää nähdä yhteyksiä Kalevalan kertomusten ja kiinalaisten kansantarujen välillä. Elokuva kuljettaa limittäin kahden eri paikan ja aikakauden tapahtumia. Neljän tuhannen vuoden takainen kiinalaisen sepän kung-fu -poika Sintai ja suomalainen 2000-luvun junttiseppä Kai (kaksoisroolissa Tommi Eronen) ovat saman sielunvaelluksen väliasemia. Naiset ovat murheenkryyni molemmille. Rakkaudesta mesotaan tässäkin tarinassa.

Kai-seppää johdattelee Johnny Cashiksi stailattu Berg (Markku Peltola). Jokainen hänen repliikkinsä on yritetty saada kuulostamaan mahdollisimman kohtalokkaalta ja syvämietteiseltä. Viimeistään siinä kohtaa, kun mies vailla menneisyyttä alkaa tapailla kiinaa ja viuhtoa karatea kaikki menee lokaan.

Jadesoturin myyteistä ei saa mitään tolkkua. Vaikka elokuva ei välttämättä tosissaan vihjaa mitään, ovat sen luomat mytologiainväliset yhteydet olemattomia. Louhin siirtäminen Kiinaan tuntuu järjettömältä. Kunnolla ei selviä edes, mihin kukin henkilö taikasampoa tarvitsee. Raudan synty käydään hätäisesti läpi (sekin liittyy Kalevalassa alkujaan Väinämöiseen, ei Ilmariseen). Muutenkaan elokuvasta ei saa selvää, mistä tapahtumien taustalla kulkevat tarinat on revitty. Ihmisten motiivit ovat epäselviä ja filosofia ontuu. "Kohtalo saavuttaa ne, jotka sitä yrittävät paeta", kaikuu sana, ja katsojaa nolottaa.

Taistelukohtauksiin on sentään nähty vaivaa. Kimmo Pohjosen juurevan elokuvamusiikin soidessa viuhtominen tapailee ohikiitävän hetken ajan jopa kansantanssia. Musiikki, koreografiat ja puvustus ovatkin niitä asioita, joista Jadesoturi saa plussaa, toisin sanoen täysin ulkokohtaiset asiat.

Jadesoturi on yksi odotetuimpia suomalaisia elokuvia. Muistan, kuinka ensimmäiset trailerit jo kuusi vuotta sitten saivat minut hengästymään. Muistan miettineeni, voiko jotain näin kovaa olla olemassa.

Lähtökohdathan ovat täydelliset, itämaista ja suomalaista mystiikkaa, zeniä ja sisua toiminnallisena sekoituksena. Toteutuksessa jotain on vain mennyt pahasti pieleen: Jadesoturi ei tarjoa kunnolla kalevalaista epiikkaa, eikä myöskään tartu kunnolla kiinalaiseen mytologiaan. Se ei missään tapauksessa tee kunniaa Kalevalalle, ottaa vain muutamia prameita yksityiskohtia ja käyttää niitä miten sattuu. Samaa saattaisi sanoa myös kiinalainen oman kulttuurinsa edustajana.

Tunnelmaltaan Jadesoturi on ahdistavan tasainen. Psykologinen asetelma ei vaihdu lainkaan, vaan pysyttelee semi-apokalyptisessä pajapsykodraamassa alusta loppuun. Vajaa parituntinen sisältää vain yhden vallitsevan tunnetilan. Rehellisesti sanottuna en tiedä, oliko minulla koko elokuvan aikana enempää kuin yksi ajatus. "Mitä tapahtui?"

*

Jantso Jokelin

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto