Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kolumni: Kulttuurikampi

Milloin kuiskaajasta tuli huutaja?

"Vähän minä yllätyin, kun se alkoi huutaa!" poikakaverini naureskeli, kun olimme palaamassa Likaiset kädet -näytelmää katsomasta Tampereen Teatterista kotiin.

Heikki Kinnunen unohti repliikkinsä, mikä sinänsä ei ole tavatonta. Kuiskaaja oli vain niin kovaääninen, että poikakaverini luonnehti hänen paikkaustaan sen enempää miettimättä huutamiseksi.

Varsinkaan pienillä näyttämöillä ei ole enää nykyään kuiskaajan koppia, josta olisi mahdollista kuiskata katsojien lähes kuulematta unohtuneita vuorosanoja.

Nykykuiskaajat joutuvat sanomaan unohtuneet lauseenalut niin kovaäänisesti, että ne varmasti kuuluvat lavalle asti. Silloin ne ikävä kyllä kuuluvat myös keskikokoisen katsomon takariviin asti.

Kuiskaajat tuntuvat istuvan katsojien seassa ensimmäisessä rivissä. He osoittautuvat kuiskaajiksi vasta kiperässä tilanteessa.

Kuiskaaja ei odotellut Kinnusen muistavan sanojaan montaa sekuntia. Pahinta onkin, jos näyttelijä joutuu odottamaan tai jopa kysymään kuiskaajalta apua. Kökköjä ovat myös ratkaisut, joissa näyttelijä liikahtaa johonkin tiettyyn paikkaan lavalla saadakseen apua.

Kuvittelin ennen, että ammattiteattereissa ei juuri kuiskailla. Mielikuvassani vastanäyttelijät paikkailivat tarvittaessa soveltamalla jotain omasta päästään. Näin tunnutaankin toimivan vain joissain harrastajateattereissa, eikä aina kovin hyvällä tuloksella.

Kuiskaus on sinänsä vain parin sekunnin pituinen keskeytys. Erityisesti nopeatempoisissa näytelmissä odottelu voisikin olla kohtalokasta.

Komediateatterin kahden näyttelijän farssissa Avioliitto on ikuista vauhti on olennainen osa toimivaa huumoria. Kun Tom Lindholm unohti vuorosanansa, kuiskaaja toimi heti.

Hulina ja jännitys eivät ehtineet pysähtyä hetkeksikään.

Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto