Päätalon hapuiluun voi samaistua

Miten on mahdollista, että unilääkkeenä tunnetun kirjailijan ylitsevuotavan tuotannon syntytarina saa kyynisen toimittajan liikuttumaan? Miten nuori nainen voi samaistua keski-ikää lähestyvän, vaimoaan finninaamaisen tytön kanssa pettävän miehen roolihahmoon?

Päätalo-elokuvan tekijöillä ei ole ollut erityisen helppo tehtävä. Kalle Päätalon uskolliset fanit toivovat menevänsä katsomaan idolinsa ylistystä. Muut katsojat kuitenkin nukkuisivat paremmin kuin Päätalon kirjojen ääressä, jos elokuva olisi suomalaiskansallinen pönötyssankaritarina. Onneksi isänmaallisten alkutekstien jälkeen ylväys häviää. Päätalo on suomalaiseksi suurmieselokuvaksi poikkeava, sillä se tuo esille hyvin selvästi Kalle Päätalon huonot puolet. Teos antaa jopa ymmärtää, että Päätalolla oli avioton lapsi. Elokuvan tekijät onnistuvat luomaan rosoisen, uskottavan ja sitä kautta ihailtavan Päätalon. Viimeinen silaus luodaan elokuvan nautinnollisella murreilmaisulla.

Päätaloon on rajattu kirjailijan hyllymetrejä käsittävästä tuotannosta vain ensimmäinen ja tärkein kirja eli esikoinen, koska se teki hänestä kirjailijan. Päätalo (loistava Kai Lehtinen) taistelee tiestään rakennusmestarista kirjailijaksi vuosia, jolloin suositusta kirjailijasta tulee esille kiitettävä määrä puutteita yksityiselämän lisäksi myös kirjailijana. Vaikka ongelmia ei kainostella, onneksi mielisairaalajaksoihin ei jäädä mässäilemään. Hänestä voi kuitenkin tulla kirjailija vasta löydettyään lempeän muusan. Muusaehdokkaat Leena (Susanna Anteroinen) ja Laina (Nina Jääskeläinen) eivät jää tippaakaan Päätalon varjoon.

Elokuvassa jää hiukan häiritsemään oikeastaan vain se, että loppuratkaisu ei varmasti voikaan yllättää ketään. Loppuratkaisu, jossa Päätalosta ei olisikaan tullut kirjailijaa, olisi tosin saanut minulta lisäpisteitä.

***1/2

Hertta-Mari Kaukonen

Päätalo
Ohjaus: Hannu Kahakorpi
Käsikirjoitus: Elina Halttunen (Päätalon romaanien ja Miisa Lindenin adaptaation pohjalta)
Tuottaja: Marko Röhr
Pääosissa: Kai Lehtinen, Susanna Anteroinen, Nina Jääskeläinen
Kesto: 1h 48 min.

Päätalo halusi nuoresta asti kirjailijaksi

Kalle Päätalo (1919-2000) on tunnettu ennen kaikkea omakohtaisiin kokemuksiin perustuvista Koillismaa- ja Iijoki-sarjoista. Päätalon tuotantoa on tapana mitata määrillä, eikä laatuominaisuuksilla.

Omaelämänkerrallinen Iijoki-sarja käsittää yhteensä lähes 17 000 sivua. Päätalon kirjoja on painettu kaikkiaan 3,6 miljoonaa kappaletta. Kirjailija kirjoitti elämänsä aikana kaikkiaan 39 romaania, joista osa on filmattu.

Päätalo syntyi ja vietti lapsuutensa Taivalkoskella. Hän joutui menemään savotta- ja uittotöihin jo 13-vuotiaana., mutta haaveili pienestä asti kirjailijan urasta. Päätalo luki nuoresta asti Mika Waltarin opasta Aiotko kirjailijaksi uudestaan ja uudestaan.

Hän lähti armeijaan vapaaehtoisena talvisodan aikana. Jatkosodassa hän haavoittui ja palveli sen jälkeen Siiranmäen vankileirillä.

Sodan jälkeen Päätalo muutti Tampereelle ja työskenteli kirvesmiehenä rakennustyömailla. Hän aloitti opiskelut teknillisessä koulussa ja valmistui rakennusmestariksi 1949. Hän työskenteli viimeiset työvuotensa rakennusmestarina, ennen kuin siirtyi vapaaksi kirjailijaksi.

Päätalo oli melkein 40-vuotias julkaistessaan esikoisteoksensa Ihmisiä telineillä. Esikoisen julkistamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Päätalo oli naimisissa kaksi kertaa. Toisesta avioliitosta Leena Janakan kanssa hänellä oli kaksi tytärtä Riitta ja Elina.

Hertta-Mari Kaukonen