Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Äiti meni tenttiin, poika jäi parkkiin

Lapsiparkki auttaa opiskelevia äitejä ja isiä

Anna Nuija lähti tenttiin ja toi poikansa Martinin Johanna Alhosen hoidettavaksi Tamyn Lapsiparkkiin.
Anna Nuija lähti tenttiin ja toi poikansa Martinin Johanna Alhosen hoidettavaksi Tamyn Lapsiparkkiin.

"Tämä tulee todella tarpeeseen. Martin on vielä niin pieni, että hänelle on vaikea saada muuta hoitajaa", totesi Anna Nuija jättäessään puolivuotiaan Martin-poikansa Tamyn Lapsiparkkiin.

Venäjän käännöstiedettä opiskeleva Nuija ei ollut varma siitä, kumpi häntä jännitti enemmän: tentti vai Martinin jättäminen hoitoon. Onneksi Lapsiparkin hoitajan Johanna Alhosen syli kelpasi Martinille.

Lapsiparkki aloitti toimintansa syyskuun alussa Attilassa Yliopistonkadulla. Se on tarkoitettu ilta- tai viikonlopputenttiin menevien vanhempien 0,5—6-vuotiaille lapsille. Hoitopaikkaa saa kuitenkin käyttää muuhunkin opintoja edistävään puuhaan, kuten tenttiin lukemiseen tai esseen kirjoittamiseen. Hoitoa tarjotaan tiistai- ja torstai-iltaisin sekä tenttilauantaisin tarpeen mukaan. Hinta on kolme euroa tunnilta. Parkkiin ilmoittaudutaan viikko etukäteen Tamyn sosiaalipoliittiselle sihteerille.

Syyskuun lapsiparkeissa on jo ehditty muun muassa laulaa, piirtää ja pelata pehmojalkapalloa. Päiväkoti Puolen hehtaarin metsän koulutettuja hoitajia on paikalla lapsimäärän mukaisesti. Vanhemmat voivat halutessaan laittaa lapsille eväät mukaan, sillä talon puolesta välipalaa ei tarjota.

Johanna Alhosen mukaan hoitoillan ohjelma rakennetaan lasten ehdoilla. Palaute ensimmäisistä kerroista on ollut rohkaisevaa.

"Viime viikolla hoidossa olleet lapset olivat kuulemma kysyneet, että milloin pääsevät uudelleen", Alhonen iloitsee.


Tia Yliskylä
,
teksti ja kuva


Tamyn lapsiparkki

Tarkoitettu 6kk —6 vuotialle lapsille.

Käytössä tiistai-, torstai ja lauantaitenttien aikaan tarpeen mukaan. Tiistaisin ja torstaisin kello 15.30—20.30. Lauantaitenttien aikaan lapsiparkki on avoinna 9.30—14.30.

Hinta on 3 euroa / lapsi / alkava tunti. Maksu suoritetaan noudettaessa
lasta toteutuneiden tuntien mukaan.

Ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen tenttiä osoitteeseen
soposihteeri.tamy@uta.fi.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto