Hertta missiksi osa 2

Olen Valon neito -kisan semifinaalipaikalla Aamulehden aulassa ylitälläytyneenä. Muut kilpailijat ovat hiukset auki ja kevyessä meikissä. Heillä on hyvin istuvia kauluspaitoja ja tyylikkäitä farkkuja. Olen huomaavinani, että yhdellä toisellakin kilpailijalla on purkkirusketus, mutta ei hänen onnekseen yhtä tumma kuin minulla.

Tarkkailen hiukan kutisevien piilolinssien läpi, kuinka neitoehdokkaat hermoilevat. Yksi kertoo, ettei ole saanut nukutuksi edellisenä yönä kuin tunnin. Toinen on koko ajan aivan punainen. Kolmas pitelee korviaan, koska niitä kuumottaa. Kilpailijat ovat perinteisellä tavalla kauniita, osa jopa mallimaisia.

Valokuvaajani Seppo Honkanen kuvaa minua koko ajan, jonka takia kilpakumppanini vieroksuvat seuraani. Kilpailu onkin vastoin odotuksiani suljettu tilaisuus, joten en pysty huomioimaan kannustusjoukkojani. Kiitän vain työkaveria kukista ja vetäydyn kilpasiskojeni seuraan.

"Kaksi tyttöä on myöhässä. Ovatkohan tulleet katumapäälle", kisan tuomari, Tampere tunnetuksi -yhdistyksen koordinaattori Anne Saarinen sanoo.

Meidät ohjataan hissillä Aamulehden viidenteen kerrokseen, jossa olen aivan omillani. Olen yksi kahdestatoista semifinalistista, jotka on valittu muutamien kymmenien hakijoiden joukosta.

Mitä ihmettä minä teen täällä?

"Asuksi mielellään farkut ja valkoinen paitapusero, hiukset ja meikki itseltä. Mieti, millainen Valon neito haluaisit olla, ja toimi sen mukaisesti (puuteria ja huulipunaa ehtii lisäämään semifinaalin jälkeen ennen kuvausta ;-)", Saarinen kirjoittaa semifinaalikutsussaan.

Olen saanut viestin kolme päivää aikaisemmin. Ilmoittauduin mukaan vain testatakseni, mitä vastustamani kauneuskilpailut ovat todella. Koska en yleensä meikkaa tai ole kovin trendikäs olen vetänyt läpi huomattavan muodonmuutoksen älyttömässä kiireessä. Tälläytymisprosessiini kuuluivat trendivaatteiden metsästys, suihkurusketus, meikki, elämäni ensimmäiset piilarit ja juhlakampaus.

Ensimmäinen vaikeus oli löytää kisassa vaaditut vaatteet. Nuorekkaat farkut ovat haaste, koska vaatekokoni osuu neljänkympin kriisiin. Kekäleessä minut ohjattiin nuortenosastolle, vaikka tiedän, ettei sieltä ainakaan löydy ensimmäisiäkään päälleni mahtuvia farkkuja. Myyjä Johanna Naurisjoki lupautui etsimään vaatteita puolestani.

En ehtinyt avata suutani, kun hän jo alkoi esitellä uusimpia ja hienoimpia farkkuja. Kuuntelin hetken, kunnes minun oli pakko torpata hänen innokkuutensa. Kerroin vaatekokoni.

"Apua!" Johanna Naurisjoelta lipsahti.

Naurahdimme molemmat tilanteelle. Nauriskorpi oli varmaankin varautunut esittelemään pienikokoiselle kauniille teinille vaatteita, olenhan Valon neito -ehdokas. Nyt meni suunnitelmat uusiksi. Hyvät farkut löytyivät ihme kyllä noin tunnin päästä, kunhan Nauriskorpi oli tehnyt muutaman kiesin naisten vaateosastolle.

Kauluspaidan metsästys ei ollut aivan yhtä työlästä. Aivan tyköistuvaa ei löytynyt, mutta ihan kiva kyllä. Myyjä väitti, että kauluspaita jää aina vähän pussille selkään. En uskonut, että mallinukkiennäköisiä kanssakilpailijoilla jää. Olin kuitenkin kiitollinen lohdutusyrityksestä ja hyvästä palvelusta.

Aloin päästä Valon neidon tunnelmaan. Minä prinsessa olin vain paikallaan, kun muut saivat hoitaa homman kotiin.

Meidät ohjataan Aamulehden viitoskerroksen neuvottelutilaan pöydän ääreen istumaan ja odottamaan, että kaikki olisivat paikalla. Saamme nimilaput rintaamme. Kukaan ei tunnu enää suhtautuvan minuun eri tavalla kuin muihin kilpailijoihin. Roolini on kuin onkin mennyt läpi!

"Miltä nyt tuntuu?" toinen tuomari, Tullintorin kauppakeskuspäällikkö Mari Laaksonen kysyy.

Neitoehdokkaat ovat jännittyneitä. Suurella osalla kädet edelleen tärisevät.

Kun myöhästyneet ovat tulleet paikalle, Saarinen kysyy jokaiselta vuorollaan, keitä olemme. Suurin osa kuvailee itseään positiiviseksi. Mielikuvani kanssakilpailijoistani on osin jopa yltiöpositiivinen.

Suurin osa on opiskelijoita. Meidän ikähaarukka on 17-28 vuotta. Olen kyllä vanhin, mutta en yllätyksekseni ylivoimaisesti vanhin. Käy ilmi, että yksi kilpailijoista, Anna-Karoliina Kivimäki, on 26-vuotias ja opiskelee arkkitehtuuria Tampereen teknillisellä yliopistolla. Huomaan, että minulla on stereotyyppisiä käsityksiä tyttökisoista. Eivät nämä kilpailijat olekaan täysin erilaisia kuin minä.

Meiltä kaikilta kysytään, miksi tulimme mukaan.

"Klasu soitti minulle ja ehdotti lähtemään mukaan kilpailuun", Tanja Tolvanen kertoo.

Myöhemmin minulle selviää, että mystinen Klasu on Aamulehden tapahtumajärjestäjä Klaus Thomansson. Toisissa kisoissa menestyneitä kilpailijoita kalastellaan siis aina uusiin kisoihin. Soittakohan Klasu joskus myös minulle?

Täydeksi yllätyksekseni meiltä kysytään, mitä tiedämme Valon neidon tehtävistä ja Valoviikoista.

"Miten kauan Valoviikkoja on järjestetty?", "Kenet haluaisitte julkkiksista Valon neidoksi?", "Mikä on lempikuvionne?"

Siis nyt pitäisi muistaa, minkämallisia kuvioita Valoviikkojen valoissa on. Moni muistaa. Tämähän alkaa muistuttaa työhaastattelua tai pääsykoetta!

Meiltä kysytään myös juontokokemuksestamme. Paljastan, että olen opiskellut radio- ja televisiotyötä, vaikka en haluaisi vaikuttaa toimittajalta. Tanja on päässyt juontamaan Neloselle autokisoja, koska hän voitti tämän vuoden Miss Hot Rod -kisan. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi ihmiset haluavat tällaisiin kisoihin.

Meidän juontotaitoja koetellaan myös käytännössä. Kunkin on pidettävä noin minuutin kestävä juonnon alku, jollaisen esittäisi Valoviikkojen avajaisissa. Tämä onkin taitokisa, johon kohdistuu myös ulkonäkövaatimuksia. Kun ensimmäinen ehdokas menee pitämään juontoa, muut odottelevat ulkona. On aika kuulla, mitä kilpailijat miettivät, millaisia he ovat.

Varsinaiseen glamouriin sain kuitenkin tutustua vasta seuraavana päivänä, kun menin Feel it -kauneusstudioon. En ollut tajunnut, millaista vaivannäköä ulkonäöstä huolehtiminen vaatii. Minulle varattiin kerralla kaksi aikaa eri päiville. Istuin pöyhittävänä yhteensä kuusi tuntia!

Kerroin tavoittelevani naapurin tyttö -tyyliä, mutta antavani vapaat kädet kampaaja Maisa Riuttaskorven luovuudelle. Suostuin jopa otsahiuksiin. Ne kuulemma nuorentavat.

Meikkaaja Carita Koivisto kertoi, että teemme ensimmäisenä päivänä koemeikin ja varsinaisena kilpailupäivänä kisameikin. Carita ehdotti kevyitä teinimäisiä sävyjä meikkiin, mikä kuulosti hyvältä.

Koivisto kysyi jopa lupaa nyppiä kulmakarvoja. Suostuin pitkin hampain.

"Otan vain näitä ylimääräisiä pois", Koivisto lupasi.

En ole aikaisemmin ajatellut osan kulmakarvoistani olevan jotenkin ylimääräisiä.

"Tukiaisen tummaa!" valokuvaaja Seppo Honkanen vinkkasi.

Koiviston ei tarvinnut kysyä tarkentavia kysymyksiä suihkurusketuksen sävystä, vaan hän oli heti juonessa mukana.

"Siitä tulee ensin vähän vihertävä!" Carita kertoi.

Otin Koiviston puheet vihreästä väristä liiankin kirjaimellisesti. Käden syrjä muuttui rusketushuoneessa kirkuvan vihreäksi ja odotin muuttuvani kokonaisuudessaan ufonväriseksi kävellessäni kohti toimitusta.

Hoito kesti tunnin pidempään, kuin oli alun perin arvioitu. Jonottaessani lykkääntynyttä lounastani mietin, että tällaistako mallin elämä on.

Illalla poskisuudelmaa yrittävä poikakaveri ei ilahtunut pahanmakuisesta ihosta. Otsahiukset törröttivät jakauksen mukaan, johon ne ovat tottuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Epätoivo oli iskeä päälle.

Osa neitoehdokkaista on hyvin kokeneita kilpailijoita ja he tuntevat toisensa erilaisista tyttökisoista. Miss Tampere ja Miss Bikini vilahtelevat naisten puheissa. Tanja Tolvanen kertoo paljon juontokokemuksistaan Nelosella.

"Jos antaisitte minulle Nelosen mikin käteen, kyllähän alkaisi juonto sujua", Tanja naureskelee tuomarille.

Aikamoinen konkari.

Alkaa tapahtua ryhmäytymistä. Kannustamme toinen toisiamme. Puhumme paljon ulkonäöstä. Käy ilmi, että monella on omia pikkusalaisuuksia kuten hiusten ja kynsien pidennyksiä, mutta ne näyttävät luonnollisilta. Muut ovat oppineet olemaan laitettuja ilman, että se näkyy kilometrin päähän.

Tunnustukset alkavat. Yksi oli matkannut Hämeenlinnasta asti kisaan kamalassa kiireessä, yksi eksynyt matkalla ja yksi ollut juuri tiputuksessa mystisen vatsataudin takia. Kukaan ei silti perunut tuloaan.

Juontoa varten saa juotavaa. Toisella pöydällä on jostain kokouksesta jääneitä viinereitä. Otan yhden ja kehotan muitakin tankkaamaan.

"Näyttää ällöltä", kilpasiskoni toteaa.

Kukaan muu kuin minä ei ota edes palaa herkuista.

Aviisi ilmestyi, jossa poseeraan kannessa missiehdokkaana. Jännitin hiukan, että ovatko kisan tuomarit huomanneet lehtijuttuani. Pääsisinköhän edes kisaan kaiken tämän vaivannäön jälkeen?
Illalla kännykkä piippasi.

"Heips. Toivottavasti pärjäät ja voitat valon neito tittelin, peukut o sul kyl pystyssä aivan varmasti. Mukavat illan jatkot. Laitoit kyl sydämen sykähtelee. Pekka"

En todellakaan tuntenut kyseistä Pekkaa, mutta kiitin kannustuksesta. Hetkessä kännykkä piippasi uudestaan. Pekka kehui "sokeeraavan kauniita" silmiäni.

Romutin nuorukaisen fantasiat kertomalla, että Aviisin kansikuvan silmät on photoshopattu sinisemmiksi, kuin mitä ne ovat.

Kirjoitan kauppakuitin taakse tukisanalistaa juontoani varten. Kaikki muut luottavat muistiinsa. Juonto menee plörinäksi. Alan rakentaa omakohtaista kokemusta Valoviikoista, enkä pysy faktoissa. Tuomaristo vetäytyy päättämään asiasta. En usko pääseväni jatkoon.

"Missikisoissa ei tarvitse kuin kävellä lavalla. Se on helpompaa", yksi kilpailijoista huokaa.

Tuomarit päästävät kuusi juonnossa onnistunutta kilpailijaa jatkoon. Huomaan olleeni ennakkoluuloinen. Nämä ovat kuin ovatkin taitokisat. Onnittelen jatkoon päässyttä Ida Sofia Flemingiä, jolloin hän halaa minua. Muutkin tulevat halaamaan.

"Nähdään taas, Mari", Tanja huikkaa perään.

Kilpailijat uskovat siis minun jatkavan kisoissa. Se on mielestäni hämmentävää.

"Tänä vuonna juonto oli isommassa roolissa kuin ennen. Valon neito saa töitä, josta saa palkkaa. Aikaisemmat Valon neidot ovat sanoneet, etteivät juuri saaneet juontokokemuksia. Siihen tulee muutos.", Moron tuottaja Jari Mylläri sanoo, kun kysyn karsiutumisestani.

Me karsiutuneet pysähdymme Siperian eteen puimaan koitosta, paitsi jännityksestä punehtunut nuori kilpailija, joka luikahtaa heti kotiin. Karsiutuneilla on paljon malli- ja missikokemusta, mutta ei juontokokemusta. Kilpailijat kyselevät toisiltaan, missä mallitoimistossa kukin on. Minulta ei sentään kysytä toimistoni nimeä.

"Missikisat käy minulle paremmin, koska siellä ei tarvitse sanoa juuri mitään. Vastata vain pariin kysymykseen ja kävellä. Missikisoissa kaikki eivät osaa vastata juuri mitään. Täällä kaikki olivat sanavalmiita", yksi kilpailija sanoo.

Kilpa on ohi. Keski-ikäinen mies tulee kysymään, saako tulla juttelemaan, kun kerrankin Tampereella on kauniita naisia.

"Ne on liian nuoria toinen mies huutaa taustalla"

Kerron karsiutuneille, että olen toimittaja. Kilpailijat eivät hämmenny siitä. Pyydän puhelinnumeroita, jolloin kaikki seurueestamme antavat omansa. Yksi kilpailija pyytää, että hänestä ei olisi kuvaa, josta käy ilmi hänen karsiutumisensa. Moikkaamme lähtiessä.

Maisa on vaihtanut yön aikana mieltään ja alkoikin tehdä näyttävää kampausta, eikä naapurin tytöstä ollut enää tietoakaan. Maisa kiharsi hiukseni ja kiinnitti ne pinneillä taakse. Carita pysyi silti hillityssä ja valoisassa meikissä. Hän joutui tosin muuttamaan värejä, sillä rusketus oli todella silmiinpistävä. Carita ja Maisa yllyttivät minua hankkimaan piilarit, jottei osa meikistä peity silmälasien alle.

Aikaa oli kaksi ja puoli tuntia kisan alkuun, mutta päätin yrittää. Parin optikon jälkeen löytyi yksi silmälasiliike, jolta löytyi aika puolen tunnin päähän. Ehdin siis vetää lounaan juuri ja juuri. Sain linssit silmään 45 minuuttia ennen kisan alkua. Osa meikistä valui kyynelten mukana nenäliinaan. Silmäni eivät olleet tottuneet niin intiimiin kosketukseen, mitä linssien kiinnityöntäminen vaati.

Olin aikaisemmin jopa luullut, että piilareiden silmiini asettaminen on osaltani mahdotonta, koska kerran olin aikaisemmin touhua yrittänyt. Jos ei muuta hyötyä tästä kisasta ollut niin ainakin tämä, riemuitsin.

Työpaikalla pyysin työkavereita mukaan kannustamaan. Muutama lähti.

Käyn heti katsomassa jatkoon päässeiden videot Moron sivuilta niiden sinne ilmestyttyä. Kilpailijat ovat hyvin asiallisia. Ei mitään hihitystä, kellään. Juontotaitojen painottaminen on tuottanut hedelmää!

Jään miettimään, olisinko pärjännyt, jos olisin kilpaillut tosissaan. Siispä soitto Anne Saariselle. Paljastan hänelle, että olen ollut kisassa vain lehtijutun takia. Saarinen ei pidä kuulemastaan, koska olen vienyt jonkun paikan kisassa. Hän vastaa kuitenkin erittäin asiallisesti kysymyksiini. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etten olisi kilpaillut tosissani.

"Olit ihan kalkkiviivoilla. Mietimme sinua ja yhtä toista tyttöä pitkään, että pääsisittekö jatkoon. Sinulla juonto meni ihan hyvin."

Saarinen kertoo, että Valon neidon ei tarvitse olla missinmittainen. Ihmettelen, miksi Saarinen kysyi vaatekokoani ennen kisaa sähköpostissa.

"Finaalia varten, koska siellä tarvitsee tietää kisavaatteita varten koko. Osa hakijoistamme on aika lyhyitä ja pienikokoisia, joten heille ei välttämättä heti löydy kenkiä. Tänä vuonna oli myös vanhempia hakijoita, mikä oli hyvä."

Johtuiko karsiutuminen sitten siitä, että olin ylitälläytynyt?

"Enintään alitajuisesti. Mutta spontaaniutta sinulta ehkä puuttui. Harkitsit paljon sanomisiasi, vaikka puhuit kyllä tarttuvasta naurustasi."

Olen otettu. Karsiuduin siis roolini takia, en taitojen tai ulkonäköni. Jouduin miettimään paljon sanomisiani, etten paljastuisi liian aikaisin toimittajaksi. Ehdin kuitenkin hieman pelätä taitojeni puolesta, ennen Saarisen lohduttavia sanoja. Nämä naisethan kilpailevat osittain toimittajien kanssa samoista töistä! Pääsevät bikinikisoja pitkin pikkuhiljaa televisiojuontajiksi.

"Tämä vuosi oli paras ikinä. Tyttöjä haki useita kymmeniä ja taso oli kova", Saarinen sanoo.

Kilpailijoista omaksi suosikikseni valikoitui Tanja Tolvanen, koska hänellä on kokemusta juontokisoista. Siispä soitto Tanjalle, joka jatkaa kilpaa finaalissa. Millainen kilpailija minä olin?

"En epäillyt missään vaiheessa, että olisit soluttautuja. Tiesit kisoista ja Valoviikoista tarpeeksi. Pidin sinua ihan varteenotettavana kilpailijana", Tanja nauraa.

Mietittyään hetken Tanja lisää.

"Sä kirjoitit jotain ylös. Mietin kyllä, mitä muistiinpanoja sä teet. En epäillyt kuitenkaan mitään tuollaista", Tanja sanoo.

Tein kyllä vain juontoa varten muistiinpanoja. Mutta millainen kokemus kisa oli kokeneelle kisojen kiertäjälle?

"Ehkä pelottava, koska olen vasta muuttanut Tampereelle. En tiennyt Valoviikoista paljoakaan, toisin kuin moni muu kilpailija. Muuten ei tuntunut erikoiselta. Oli hyvä, että meidät pistettiin tekemään juonto."

Tanja kertoo, että tykkää esiintyä. Juonto- ja pr-työt ovat mieluisia. Nykyisellään Tanja tekee työkseen rakennekynsiä ja tanssii. Tulevaisuudessa hän haluaisi joko juontaa, perustaa oman yrityksen, jossa tekisi rakennekynsiä, jatkaa tanssimista, suunnitella vaatteita tai tehdä tätä kaikkea. Esiintyminen on selvästi Tanjalla verissä.

"Pienenä jo Miss Hämeenlinna -kisoissa kannustin kovaan ääneen. Juontaja sanoi, että tässä on meillä uusi juontaja, joka ei tarvitse edes mikrofonia. Olin silloin 9-vuotias."

En ole edelleenkään tyttökisojen kannattaja. Nyt tiedän ainakin, että kisaajat voivat olla mielenkiintoisia ihmisiä.

Olenko kuitenkin kateellinen?

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Seppo Honkanen, kuva