Lopullinen totuus: Myös äänestämättömyys on vaikuttamista

Uskokaa tai älkää, mutta hevosillakin on unelmia. Ja koska voin, aion jakaa omani teidän kanssanne. Unelmassani on jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain hyvin sinistä: haluaisin lukea Aamulehden seniilin arvokkaasta pääkirjoituksesta, että äänestämättömyyskin on yksi tapa vaikuttaa kuntavaaleissa. Niin tuoretta näkökulmaa ei maakunnan ykkösmediaan kuunaan päästettäisi.

Äänestämättömyyskin on vaikuttamista: parhaassa tapauksessa se johtaa maltilliseen vallankumoukseen, ja demokratiavajetta on täytettävä uusilla vaikuttamisen muodoilla. Kansalaisen yhteiskunnallisen vallan ei pitäisi typistyä vain äänestyspäätökseksi, vaan suoraa demokratiaa on lisättävä.

Jos kaikki osallistuvat nykyiseen järjestelmään joko ujuttautumalla edustajapaikoille puolueiden kautta tai ylläpitämällä sitä äänestämällä, on vaikea perustella uusien demokratiamallien ja vaikutuskanavien tarvetta.

Kun kansa opetettiin yli sata vuotta sitten äänestämään, puolet suomalaisista ei edes kirjoittanut sujuvasti äidinkieltään. Kansakuntamme sivistyksen taso on mennyt huimasti eteenpäin, mutta poliittinen järjestelmä on jämähtänyt paikoilleen.

Siihen on syynsä, miksi toimittajat laulavat kaksiäänistä itkuvirttä poliitikkojen kanssa ja patistelevat kansalaisia äänestyskoppiin. Syy on raha ja markkinoiden ehdoilla toimiva media. Vaatisi hyvin pitkälle kehittyneitä motorisia taitoja kerätä toisella kädellä poliitikoilta eurot vaalimainoksista ja kirjoittaa toisella lauseita, jotka tervehtivät ilolla edustuksellisen demokratian legitimiteettikriisiä.

Raha tuo valtaa ja valta rahaa. Rahoittajien ja poliitikkojen liepeillä parveilee parasiittien lauma, joka on käärimässä voittoja mediataloille. Poliitikot ovat lypsäviä lehmiä, joita voi vähän pajunoksalla huiskia, mutta kuoliaaksi niitä ei kannata potkia. Tässä tuotantoketjussa ainoastaan meille äänestäjille ei myydä poliitikkoja, vaan myös meidät myydään heille - kansansuosio saa lehmän herumaan, ja laiskasti äänestävä kansa tietää paskaa bisnestä.

Poliitikot vonkaavat kansalta suosiota vaalimarkkinoilla, ja vääjäämättä poliittiselle kulttuurille käy niin sanotusti massakulttuurit. Frankfurtin koulukunnan vanha teoria on tässäkin kelpo: massakulttuuri muokkaa ihmiset kapitalismin välikappaleiksi ja vapaa kilpailu johtaa tuotteiden standardisoitumiseen. Poliitikot ovat tuotteita, joiden värit haalistuvat ja lopulta sävyerotkin katoavat.

Parhaiten kaupaksi käy poliitikko, joka on vakuuttava ja hyvä. Poliittiset tavoitteet ovat kiistaisen monimutkaisia ja niitä on vaikea myydä, joten moralismi ottaa vallan politiikassa. Julkisessa keskustelussa mennään etiikka edellä uutisiin ja tunteet nousevat asioiden sijaan agendalle.

Poliittista kulttuuria kritisoidaan pääkirjoituksissa tuon tuostakin, mutta äänestämistä ylistävä virsi ei säry riitasointuun. Yhteiskuntatietoisen kansalaisen oletetaan osallistuvan edustuksellisen demokratian satavuotiseen teatteriin; vain laiskuus, tyhmyys ja tietämättömyys voivat selittää äänestämättömyyttä. On älykästä äänestää.

Ilmeisesti useampi kuin kaksi viidestä tamperelaisesta on kerrassaan typeriä, ja nuoret ne vasta typeriä ovatkin: vain 38,3 prosenttia 18-24-vuotiaista äänesti viime kuntavaaleissa. Äänestysinto ja sanomalehtien lukeminen korreloivat keskenään. Hassun hauskasti sekä mediataloilla että edustuksellisella demokratialla näyttää olevan yhteinen kriisi.

Onneksi hevosten ei tarvitse välittää vaaleista, vaan voin rauhassa nukkua. Unelmoin legitimiteettikriisin käyvän niin syväksi, että Aamulehdenkin on vielä jonain päivänä nähtävä siinä mahdollisuus eikä vain uhka - edes puhutellakseen vaihteen vuoksi muitakin kuin vanhuuteen kuolevia lukijoita.

Veera Hidas-Elina
Kirjoittaja on monella tittelillä varustettu internet-persoona