Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Eniten opiskelijoiden rahoja on niellyt Radio 957

Tamyn bisneshistoria on täynnä hyviä tarkoituksia ja raskaita tappioita.


On hyvä
välillä muistella, mihin kaikkiin taloudellisesti epäonnistuneisiin projekteihin Tamy on hassannut opiskelijoiden rahoja. Tutkija Vesa Vartiaisen kirjoittama Tamyn historiikki menee painoon tammikuussa ja kirja julkaistaan ensi keväänä. Raskaimmat tappiot Tamy on Vartiaisen mukaan tehnyt Ravintola Tiiliholvista ja Radio 957:n perustamisesta.


Tiiliholvi-ravintola
perustettiin vuonna 1968. Vartiaisen mukaan opiskelijoiden kesken oli ristivetoa, pitääkö Tamyn omistaa oma ravintola.

"Osa odotti, että Tiiliholvista tulee enemmän opiskelijoille suunnattu ruokapaikka."

Tiiliholvi tuotti tappiota pitkin 1970-lukua, ja sen taloudellinen tilanne huononi vuosikymmenen loppupuolelle tultaessa. Edustajiston kokouksessa päätettiin esimerkiksi pakastimen hankinnasta.

"Ravintolabisnes on suhdanneherkkä ala. Tamyssä ei ollut riittävästi resursseja ja ravintola-alan asiantuntemusta", Vartiainen muotoilee kohteliaasti.

Tiiliholvi myytiin Hämeen Aleksi Oy:lle vuonna 1978, jolloin Tamy joutui irtisanomaan yhden työntekijän.

Vartiaisen mukaan Tiiliholvin taloudellinen tilanne parani sen jälkeen, kun Tamy ei ollut enää omistaja. Tiiliholvi-ravintola toimii edelleen samalla paikalla YO-talon alakerrassa.

Tamy joutui hakemaan Tiiliholvin velkojen takia pankkilainaa, mikä ei ollut Vartiaisen mukaan helppoa. Aviisi oli suututtanut pankit kriittisillä pilapiirroksilla ja kirjoituksilla.

"Kaikki pankit eivät suhtautuneet lainahakemuksiin myönteisesti, koska Aviisi edusti vahvasti poliittista äärivasemmistoa."


Oli suuri yllätys
, että Tamy sai toimiluvan paikallisradiolle. "Aviisi kirjoitti silloin, että kysymyksessä oli viestintäpoliittinen vahinko", Vartiainen naurahtaa.

Tamy oli ainoa ylioppilaskunta, joka sai toimiluvan. Lisäksi kysymyksessä oli ainoa lupa, joka myönnettiin Tampereelle. Radio 957 aloitti lähetystoiminnan elokuussa 1985 kolmantena paikallisradiona koko Suomessa.

"Suhtautuminen radioon jakautui ylioppilaskunnassa. Toisten mielestä radio oli kultakaivos, mutta toiset olivat skeptisempiä", Vartiainen toteaa.

Tamyn toimistonhoitaja Tuire Jalaskoski muistaa hyvin Radio 957:n perustamisen, koska hän on työskennellyt ylioppilaskunnassa vuodesta 1975 asti.

"Kun Tamy hankki paikallisradio-oikeudet ensimmäisten joukossa, rahaa piti kärrätä Kauppakadun toisesta päästä hirveitä määriä Alueradion vanhoihin tiloihin."

Radio 957 toimi Jalaskosken mukaan itsenäisesti ja siihen käytettiin rehvakkaasti rahaa. Radio 957:n talous meni kuralle, koska mainoksia ei saatu tarpeeksi. Velkojen takia Tamystä jouduttiin lakkauttamaan kansliasihteerin virka ja irtisanomaan lisäksi kaksi vakituista työntekijää.

"Minä jäin yksin hommiin, kun vierestä lähti työntekijöitä. Elin silloin sumussa, koska Tamyssa oli jatkuva rahapula ja joka pennistä pihistettiin", Jalaskoski sanoo.

Ylioppilaskunta luopui Radio 957:n pääomistajuudesta vuonna 1992. Se pysyi kuitenkin radion vähemmistöosakkaana 1990-luvun puoleenväliin saakka. Viimeisistä Radio 957:n osakkeista Tamy luopui 1990-luvun ja 2000-luvun taitteessa.

"Radio tuotti Tamylle yhteensä 4,3 miljoonaa markkaa tappiota, joka on nykyrahassa noin 700 000 euroa."

Vartiainen näkee radiotoiminnassa jotain hyvääkin. Ohjelmia tehtiin hänen mielestään tosissaan ja ammattitaidolla. Ylioppilaskunta toimi Radio 957:n pääomistajana seitsemän vuotta, mikä ei ole huono saavutus.

"Radioala on hyvin suhdanneherkkää. Talouspuolella olisi kyllä tarvittu enemmän erityisosaamista."

Vartiainen korostaa, että Radio 957 ja ravintola Tiiliholvi olivat kunniallisia päänavauksia Tamyltä. Hän ei haluaisi kutsua niitä ainoastaan epäonnistuneiksi projekteiksi.

"Kysymys oli sentään rohkeasta yritystoiminnasta. Jonkun pitää toimia edelläkävijänä, vaikka se osa ei ole aina helpoin."


1980-luvulla
perustetussa Atalpan rakennusyhtiössäkin Tamy oli mukana tekemässä tappiota. Ylioppilaskunnan oli tarkoitus muuttaa Atalpan tiloihin.

"Tamy kuitenkin käänsi takkinsa, koska se ei halunnut luopua Kauppakatu 10:n historiallisesta miljööstä", Vartiainen kertoo.

Toimistonhoitaja Jalaskosken mukaan väkeä olisi jouduttu irtisanomaan, koska kaikki eivät olisi mahtuneet ahtaisiin ja pieniin koppeihin.

Vaikka Tamyn toimisto ei tiloihin lopulta muuttanutkaan, Atalpa tuotti Tamylle kustannuksia. Siksi päätettiin, että Aviisi muutti rakennukseen neljäksi vuodeksi 1990-luvun alussa. Myöhemmin Atalpan tilat saatiin lykättyä muiden osakkaiden käyttöön.

"Toimitiloihin kului rahaa ja resursseja. Juoksin siellä yhtenään viemässä ja tuomassa tavaraa YO-talolta Atalpaan."


On Tamy
osallistunut asuntobisnekseenkin, tietysti huonolla menestyksellä. Jalaskoski kertoo, että Tamy hankki aikanaan Nekalasta pari omaa puutaloasuntoa, joilla haluttiin helpottaa opiskelijoiden heikkoa asuntotilannetta.

"Puutaloista aiheutui hyödyn sijaan kuluja ja vaivaa, koska kahdella asunnolla ei vielä hirveästi paranneta opiskelijoiden asuntotilannetta."

Tamy kartoitti myös Tampereen saunatarjontaa ja mietti oman yleisen saunan hankkimista.

"Hankkeeseen uhrattiin varoja puoli miljoonaa markkaa. Onneksi järki lopulta voitti ja ymmärrettiin, että Tampereella on tarpeeksi saunoja", Jalaskoski nauraa.

Erityisesti Jalaskoskea huvittaa valtava määrä Tamyn kustantamia ja teettämiä sarjakuvakirjoja ja paitoja, jotka ovat jääneet myymättä varastoon. Eikä siinä vielä kaikki. Läheltä piti, ettei Tamy ostanut Kuninkaankadulta kivitaloa opiskelija-asunnoiksi. Mikäli vanhat merkit olisivat pitäneet paikkansa, se olisi tuottanut miljoonatappiot.

Emeritustyöntekijä Jalaskoski on tyytyväinen, että 2000-luvulla Tamyssä ei ole enää tuhlattu opiskelijoiden rahoja järjettömiin projekteihin.

Juho Mäkelä

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto