Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kuka valvoo viranomaista?

Tampereen poliisi onnistui nostamaan kuun alussa aiemmin lähinnä underground-musanörttien ja hämärän huumorin ystävien tunteman Punk In Finland -foorumin julkisuuteen pyytämällä foorumin ylläpitäjältä viiden käyttäjän yhteystietoja. Käyttäjät olivat kommentoineet ketjua, jossa suunnitellaan Kiakkovierasjuhlat-varjotapahtumaa Linnan juhlille.

Poliisin tietopyyntö herättää kysymyksen siitä, miksi poliisi kerää tietoja kokoontumisen järjestäjistä. Poliisin mukaan kyse on "normaalista poliisitoiminnasta".

Helsingin Sanomien 11. lokakuuta julkaiseman uutisen mukaan poliisi teki viime vuonna yhteensä lähes 6?000 kansalaisia ja yrityksiä koskevaa tietopyyntöä. Jos poliisin tekemät tietopyynnöt ovat salassa pidettäviä, niiden syy tuskin tulee koskaan kenenkään muun kuin poliisin tietoon.



Suomessa yksityisyyden suojaan suhtaudutaan varsin leväperäisesti, koska yleinen asenne on, että rehellisellä miehellä ei ole mitään salattavaa.

Yksityisyyden suoja ei ole olemassa siksi, että se suojaisi ihmisiä rikollisilta. Se on olemassa siksi, että se suojaa ihmisiä viranomaisten ja valtion mielivallalta.

Esimerkkejä viranomaisten mielivallasta voi hakea Venäjän homopropagandalaista, Kreikan poliisin ja äärioikeistopuolue Kultaisen aamunkoiton yhteyksistä ja Turkin poliisin toiminnasta Gezin puistossa.

Suomen poliisi on toki vielä kaukana Turkin tai Venäjän poliisista.

Poliisin oikeuksia kajota yksityisyyden suojaan kasvatetaan Suomessa ilman, että poliisin valvontaa kehitettäisiin.

Vuoden 2014 alusta voimaan astuva uusi pakkokeinolaki antaa poliisille oikeuden asentaa salaa vakoiluohjelmia rikoksesta epäiltyjen tietokoneisiin ja älypuhelimiin. Vakoiluohjelman asentamiseen poliisi tarvitsee tuomioistuimen luvan, toisin kuin sellaisen tietopyynnön tekemiseen, joka Punk In Finlandille lähetettiin.

Jos luodaan järjestelmä, jossa viranomaisella on laajat ja epämääräisesti määritellyt oikeudet, ja viranomaista valvoo vain viranomainen itse, luodaan järjestelmä, joka on altis väärinkäytöksille.

Toki poliisilla on syynsä salata käynnissä olevia rikostutkintoja. Jos poliisin oikeutta kajota ihmisten yksityisyydensuojaan laajennetaan, tulisi myös huolehtia siitä, että poliisin toimintaa valvoo jokin luotettava, riippumaton taho.

Eihän rehellisellä poliisilla ole mitään salattavaa.


Samuli Huttunen

Kirjoittaja on Aviisin vt. päätoimittaja,
joka inhoaa pääkirjoitusten laatimista


| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto