Klassikkoni: Lähetyksiä vedenalaisesta maailmasta

Detroitilaisen James Stinsonin ja Gerald Donaldin vuodesta 1992 vuoteen 2002 muodostama salaperäinen teknoakti Drexciya ei ollut pelkkää musiikkia. Drexciya oli mytologia. Stinson ja Donald kehittivät yhtyeelle eeppisen taustatarinan, jota myös Ellen Gallagher peilaa joissain teoksissaan.

Drexciya-myytin mukaan mustia orjia Afrikasta uudelle mantereelle kuljettaneet orjakauppiaat heittivät raskaana olevia naisia mereen. Naisten kohduissa olevat sikiöt olivat tottuneet elämään vedessä. Sikiöistä kasvoi drexciyalaisten rotu, joka rakensi vedenalaisen sivilisaation, Drexciyan.

Drexciyan vähäeleinen musiikki on uitettu hämärissä viittauksissa mytologiseen Drexciyaan.

Kodwo Eshunin tapaiset akateemikot liittivät Drexciyan afrofuturismiksi kutsuttuun liikkeeseen, joka yhdistelee afrosentrismiä - afroamerikkalaisten Eurooppa-keskeisen historiankirjoituksen vastineeksi kehittämää vaihtoehtoista historiantulkintaa - ja science fictionia.

Akateemikot ovat aina rakastaneet teknomusiikkia. Tekno on tyhjä taulu, joka lainaa itsensä tulkinnoille.

Se on kylmä kuin peili, jonka pinnassa näkee itsensä tai tuijottaa tyhjyyteen.

Detroitissa syntynyt tekno erottautui jo 1980-luvulla älyllisen musiikin - mitä ikinä se tarkoittaakaan - leimalla Chicagon puhtaasti hikisille tanssilattioille suunnatusta housesta.

Alkujaan teknoon liittyi usein poliittinen projekti, erityisesti anonyymiin Underground Resistance -kollektiiviin, johon Drexciya silloin tällöin kuului.

Mutta mikä on se viesti, jonka drexciyalaiset katkonaisissa vedenalaisissa lähetyksissään yrittävät kertoa?

Samuli Huttunen

Drexciya: Journey of the Deep Sea Dweller I-III
(Clone Classic Cuts 2011-2013)

Drexciya - Bubble Metropolis (1993)