|
No ei ole, mitä sitten? Me opiskelija-aktiivit olemme usein elämäämme varsin tyytyväisiä ihmisiä. Jokin meissä kuitenkin ärsyttää niitä, jotka eivät edellä mainittuun joukkoon lukeudu.
Päivittelyä aikansa ainejärjestölle uhraamisen järjettömyydestä saa kuulla kyllästymiseen asti joka suunnasta. Taivastelulle on epäsuoriakin muotoja. Esimerkiksi rakas veljeni on ristinyt minut "järjestömyyräksi", enkä pidä ilmaisua erityisen imartelevana. Keskustelut opiskeluistani ja sen tarjoamista aktiviteeteista päättyvät useimmiten ihmettelevään kysymykseen: "Eikö sulla todellakaan ole mitään muuta elämää?"
En syytä niitä, joilla on. On ihan okei tai itse asiassa mielettömän mukavaa seurustella, tehdä paljon töitä, asua perheen kanssa ja harrastaa yliopiston ulkopuolella. Mutta ennen kuin tuomitset opiskelija-aktiivit säälittäväksi pieneksi "no life" -sisäpiiriporukaksi, mieti uudestaan.
Meillä monella ei ole Tampereella mitään; ei perhettä tai sukulaisia, ei parisuhdetta, ei rahaa kallisiin harrastuksiin eikä aina välttämättä edes töitä.
Pysyäksemme elämän menossa kiinni ja sosialisoituaksemme muutenkin kuin murahtelemalla naapureille rappukäytävässä on meidän oltava aktiivisia yliopistolla. Ulkopaikkakuntalaisena fuksina elämäni rakentui opiskelun varaan kuin itsestään, sillä ainoa kosketuspinta uuteen kotikaupunkiin oli yliopisto.
Antakaamme siis aktiivien viipottaa rauhassa tapahtumasta toiseen ja asua ainejärjestötiloissa niin halutessaan. Ei se ole keneltäkään muulta pois.
Epäluuloisten, ihmettelevien ja jopa halveksuvien kommenttien jälkeen olen joskus itsekin miettinyt, olenko sittenkin säälittävä. Onneksi olen oivaltanut, ettei kyse ole siitä, että vain tyytyisin ainejärjestöelämään.
Päinvastoin: se on niin mahtavaa, ettei minulla ole ollut tarvetta rakentaa elämääni monen pilarin varaan. Olen onnellinen tässä ja nyt, en kaipaa muuta. Minulle maksetaan mielenkiintoisten asioiden opiskelemisesta, saan kuutena päivänä viikossa hyvää ruokaa eikä minun tarvitse olla yksin kuin niin valitessani. Minusta tämä ei ole huonompi diili.
Sini Saalasti
Kirjoittaja on toisen vuoden opiskelija,
jolla ei todellakaan ole muuta elämää.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen