Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kulmahuone: Kiitos, rehtori Holli!

Olin kovin iloinen, kun päätöksesi opiskelijoiden kutsumisesta ja osallistumisesta opiskeluasioita käsitteleviin työryhmiin tuli viikko sitten julki. Kuten olet todennut, opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen yliopiston päätöksentekoon ja asioiden valmisteluun toimielimissä ja työryhmissä on paitsi äärimmäisen tärkeää, myös yliopiston strategian mukaista.

Tähän asti opiskelijoilla on ollut edustuksensa yliopiston virallisissa päätöksentekoelimissä, esimerkiksi yliopistokollegiossa ja yksiköiden johtokunnissa. Niissä opiskelijat ovat ainakin periaatteessa toimineet muihin toimielimessä vaikuttaviin ryhmiin, professoreihin ja henkilökuntaan nähden yhdenvertaisina jäseninä.

Sen sijaan opiskelijoiden pääsy päätöksentekoa valmisteleviin työryhmiin ei ole ollut itsestäänselvää. Tämän vuoksi esimerkiksi yksiköiden johtokunnissa on syntynyt tilanteita, joissa opiskelijaedustajat ovat joutuneet valitsemaan professorin virkaansa ilman, että ovat saaneet osallistua yhdenkään hakijan haastattelutilanteeseen.

Päätöksesi ansiosta opiskelijoille mahdollistetaan pääsy heitä koskevien päätösten valmisteluun, mikä lisää ehdottomasti päätöksenteon demokraattisuutta yliopistoyhteisössämme. Toivon, että yksiköissä otetaan linjauksestasi vahva koppi!



Opiskelijaedustuksesta puhuttaessa on sopiva hetki kiittää sinua myös vuoden takaisesta päätöksestäsi, joka koskee opintopisteiden saamista erinäisissä luottamustoimissa toimimisesta, mikä on oikeutettu korvaus tärkeästä työstä.

Olet ollut huolissasi tämän työn vaikutuksista opiskelutahtiin. Uusimmassa päätöksessäsi kirjoitat, että opiskelijan osalta aktiivinen osallistuminen päätöksentekoon ja asioiden valmisteluun on voinut haitata opintojen suorittamista ja viivästyttää niiden loppuun saattamista. Itse koen opiskelun lomaan saamani vaikuttamisen mahdollisuuden nimenomaan inspiroineen minua ja parantaneen elämänlaatuani sekä opiskelumotivaatiotani. Se on antanut todella paljon analyyttisyyttä, argumentointitaitoja ja kriittisyyttä. Sellaisia taitoja, joita yliopistokin pyrkii antamaan ja joita tarvitaan työelämässä.

Opiskelijoilla tulee vastaisuudessakin olla mahdollisuus tempautua mukaan yliopisto- ja ylioppilaskuntapolitiikkaan. Kuten tiedät, eivät yllä mainitut päätöksetkään olisi syntyneet ilman aktiivisia opiskelijoita. Niissä molemmissa ylioppilaskunta on huomannut ongelman, esittänyt kehitysidean ja vaikuttanut päätöskirjausten sisältöön niiden suunnitteluvaiheessa.

Uskon, että Tamy tulee jatkossa olemaan vahvasti mukana yliopiston kehitystyössä ja olemaan vararehtori Harri Melinin Tamyn historiateoksen julkaisubileiden puhetta lainatakseni, piikkinä yliopiston lihassa. Muistan kiittää onnistuneesta yhteistyöstä jatkossakin.




Anne Soinsaari

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto