Arvio: Ellen Gallgher: AxME

Enemmän on enemmän

Keltaista muovailuvahaa, lehtileikekollaaseja, valkoinen kiipeilyteline, merieläimiä, minimalistisia maalauksia, pitkä rivi silmiä ja suita, videoinstallaatio... Ellen Gallagherin AxME Sara Hildénin taidemuseossa on niin laaja, että sitä voisi luulla useamman taiteilijan yhteisnäyttelyksi.

Yhdysvaltalainen Gallagher (s. 1965) on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija. Lontoon Tate Modernista Tampereelle saapunut näyttely sisältää valtavan määrän erilaisia tekniikoita ja teemoja.

Valtaosa AxMEn teoksista vähintäänkin sivuaa afroamerikkalaisten historiaa. Esiin nousevat mustille syfilistä sairastaville miehille 1930-70-luvuilla tehdyt kliiniset kokeet, jotka naamioitiin "pahan veren" hoitamiseksi ja ilmaiseksi terveydenhuolloksi. Potilaille ei annettu asianmukaisia lääkkeitä, ja moni heistä menehtyi hoidon aikana.

Tuskegee-kokeista kertovat maalaukset ovat synkän tummasävyisiä ja ahdistavia - eikä AxME muutenkaan ole hilpeä kokemus. Se antaa kipeän muistutuksen rasismista, joka ei ole kadonnut mihinkään.

Ilman valmistautumista tai yleisöopastusta (sunnuntaisin kello 13) Gallagherin näyttelystä jää paljon ymmärtämättä. Se on niin täynnä intertekstuaalisia viittauksia historiaan, musiikkiin, biologiaan ja kirjallisuuteen, että kutakin teosta pitäisi tarkastella tuntikausia, jos haluaisi tutkia kaikki sen yksityiskohdat. Gallagherin työskentelytapa on tarkka ja epäilemättä hyvin aikaa vievä.

AxME on toisaalta mahtava kuvataiteen keidas, toisaalta epäyhtenäinen kokoelma. Monikerroksisuus tuo teoksiin syvyyttä, mutta merkitysten etsiminen muuttuu helposti puuduttavaksi. Runsaudesta tulee taakka, ellei näyttelylle anna riittävästi aikaa.

Noora Vaarala
****

Ellen Gallagher: AxME
Sara Hildénin taidemuseossa 26.1.2014 saakka