Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Gradutulostus pian historiaa

Tampereen yliopisto selvitti sähköisen julkaisemisen lisäämistä

Opiskelija pääsee pian eroon graduntulostusrumbasta.

Tampereen yliopisto selvitti mahdollisuuksia lisätä pro gradujen ja lisensiaatintutkimusten julkistamista verkossa ja rahoittaa opinnäytteiden tulostus- ja kansituskustannukset.

Opiskelijoiden tarvitsee käytännössä vain tallentaa opinnäytetyönsä pdf-muotoon ja lähettää se eteenpäin. Tallenne menee painoon, joka hoitaa loput.

Painosta valmiit työt menevät suoraan laitokselle ja kirjastoon.

"Käytännössä tämä on vain olemassa olevien käytäntöjen helpottamista", sanoo Tamyn koulutuspoliittinen sihteeri Pasi Rautanen.

Lupa julkaisuun
täytyy antaa

Tulostuksesta vapautuminen edellyttää opinnäyteen tekemistä ohjeiden mukaan ja luvan antamista verkkojulkaisuun. Ehdotuksen mennessä läpi opiskelijalla on myös mahdollisuus saada hyväksymisen jälkeen itselleen yksi siinä vaiheessa jo turhaksi jäänyt versio opinnäytteestä. Jos opiskelija ei toimi ehtojen mukaan, hän vastaa opinnäytteiden tulostus- ja kansituskustannuksista itse.

"Ongelmana tässä vielä on rahoitus. Kustannuksia tulee muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Taloudellisesta syistä siirtymistä tarvitsee porrastaa", Rautanen jatkaa.

Printtausrumballe
piste

Nykyään gradujen tulostuksesta ja kansituksesta vastaa kolme tahoa: opiskelija, joka tulostaa ja kansittaa omalla kustannuksellaan yliopiston arkistokappaleet ja ostaa kahteen tutkielmaan kansion tai muun irtokannen, laitos, joka sitoo ja kansittaa yhden kappaleen ja kirjasto, joka sitoo ja kansittaa myös yhden arkistokappaleen.

Tampereen yliopiston kirjastolla on ollut vuodesta 2000 asti käytössä käyttöliittymä, jossa vuonna 2003 julkaistiin kymmenen prosenttia kaikista hyväksytyistä tutkielmista.

Nykyinen käytäntö vaatii tutkielmalomakkeen täyttämistä. Lomakkeeseen opiskelija kopioi tutkielman tiivistelmän ja halutessaan sisällysluettelon.

Jos opiskelija antaa tutkielmansa julkaistavaksi, hän lähettää sen kirjastoon pdf-muotona, ja täyttää ja allekirjoittaa julkaisulupalomakkeen.

Ainoastaan opinnäytteen perustiedot, tekijä, työn nimi, kieli, sivumäärä, tiedekunta, laitos, oppiaine, työn ohjaaja ja opinnäytetyön hyväksymispäivämäärä voidaan julkaista verkossa ilman opiskelijan lupaa.

NettiOpsu
ehkä apuun

Työryhmä myös tutki mahdollisuuksia hyödyntää julkaisuluvan antamiseen verkossa olevaa opintorekisteriä NettiOpsua, jota käytetään henkilökohtaisten tunnusten avulla.

Jos julkaisulupa annettaisiin NettiOpsussa, opiskelijan ei tarvitsisi erikseen tulostaa ja allekirjoittaa lupaa.

Myöhemmin selvitetään, voisiko tutkielmat myös lähettää NettiOpsun kautta.

"Ehdotus jätetään rehtorille 19. lokakuuta. Ehdotuksen voisi ottaa käyttöön vuoden 2005 alusta, mutta vaatii aikaa, että opiskelijat ehtivät sisäistämään sen. Siksi ehdotamme, että se tulisi voimaan koko yliopistossa 1. elokuuta alkaen", Rautanen kertoo.

Opetusministeriön vuoden alussa yliopistolle lähettämässä kirjeessään se "kehotti yliopistoja ja korkeakouluja vastaisuudessa huolehtimaan siitä, ettei opinnäytetöihin sisällytetä salassa

Niina Virtanen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto