Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Riittäisikö tulkki tulkkina?

Aviisissa 12/2005 kerrottiin opiskelijatöistä ja niiden ihanista pikku-iloista. Tässä yksi tarina lisää.

Olin viime viikonloppuna tulkkaamassa kolme päivää Pirkkahallissa järjestettävillä Apuväline 2005 -messuilla. Ranskalaisen työnantajani myyntipöydällä oli esillä laaja valikoima liikuntaesteisten kotiapuvälineitä kävelykepeistä wc:n pytyn korokkeisiin. Ennenkin tulkkina toimineena olin jo hyvissä ajoin omaksunut sanastoa anatomiasta, wc:n osista, kävelykeppien ruuveista, vaihdettavista muovitapeista ja neurologisista sairauksista. Olin opetellut ranskaksi rullatuolisuihkuistuimiin liittyvää sanastoa sekä nivelkipujen koukeroita.

Työnantajan motiivi opiskelijan palkkauksessa 22-tuntiselle viikonlopulle oli se, ettei hänen tarvitsisi maksaa työstä paljon palkkaa. Siksi yhtiö oli ottanut yhteyttä yliopiston ranskan laitokseen, jossa olen kuudetta vuotta pääaineopiskelijana. Laitos oli välittänyt viestin opiskelijoiden sähköpostilistalle; otin postin saatuani välittömästi yhteyttä firmaan - eihän opiskelijalla ole varaa sanoa työlle ei. Tunnin messutulkkauksella pystyin maksamaan bussimatkan keskustasta Pirkkahalliin ja takaisin.

Olimme pomoni eli tulkattavani kanssa kolme päivää messustandilla kahdestaan. Koska miehellä oli bisneksiä jälleenmyyjien kanssa hoidettavana viikonlopun aikana, hän jätti minut päivittäin yksin wc:n pytyn korokkeita markkinoimaan. Sen lisäksi minun oli haettava kotoa kahvinkeitin, huolehdittava kahvituksesta, vietävä roskat, kutsuttava englantia ja ranskaa taitamattomia suomalaisia asiakkaita esittelypöydälle. Otin tulkattavastani valokuvia ympäri messuhallia, joita mies voisi näyttää Ranskassa firmalleen. Tulkattavani häipyi silloin tällöin paikalta, ja sanoi palaavansa "kohta".

Emme olleet sopineet vessa- tai mahdollisista lounastauoista kahden kahdeksan ja yhden kuuden tunnin työpäivien aikana lainkaan. Kahden aikaan kaikkina päivinä pyysin kuitenkin jos voisin käydä messujen lounastilassa syömässä. Palasin jonottelujen jälkeen noin 40:n minuutin kuluttua. Lounas maksoi päivässä saman verran kuin kahden tunnin tulkkauspalkka.

Ensimmäisenä aamuna tulkkauspaikalle saapuessani Herra Tulkattava esitteli, miten myyntiartikkelit toimivat; näytti miten asiakkaiden tiedot otetaan kaavakkeisiin ylös; kuinka sauvojen korkeutta säädetään; kuinka wc:n korottimet asetetaan pytylle ja kuinka tärkeää on, että heidän firmansa saa Suomesta rahanarvoisia kumppaneita.

Hän kysyi, olinko ymmärtänyt ja pystyisinkö hoitamaan tuote-esittelyn ja asiakkaiden kalastelun nyt yksin, niinä aikoina kun hänellä on asioita hoidettavana. Vastasin olevani tulkki. Minut oli kutsuttu paikalle viikonlopuksi kielen vuoksi. "Je ne suis pas là pour faire le marketing", lisäsin, "en ole täällä markkinointia varten". Tulkattavani hämmentyi, muttei osannut oikein vastata mitään.

En minä osaa enkä halua markkinoida. Minä olen tulkki, mutustelen sanojen sävyjä; hymyilen ja olen kärsivällinen kulttuurien välillä. Pohdin merkityksiä ja lähennän ihmisiä, joita muutoin erottaisi syvä kieli- ja kulttuurikuilu. En ota kantaa, välitän vain viestin. Siinä on mielestäni jo tarpeeksi työtä yhdelle ihmiselle.

Kolmantena messupäivänä eli palkanmaksupäivänä kysyin tulkattavaltani, maksaisiko hän käteisenä vaiko tilille. "Je vous payerai direct", "Maksan teille suoraan". Minulle oli sähköpostitse tarjottu tulkin työtä sekä luvattu siitä viiden euron tuntipalkka eli vähemmän mitä olen siivotessani tai kukkakaupassa töissä ollessani koskaan saanut, sekä 50 % messuilla myydyistä tuotteista. Lupasi sähköpostissaan vielä kustantaa minulle joku ilta illallisen, josta ei tosin messupäivinä mainittu sanaakaan.

Pakkasimme messujen loputtua Herra Tulkattavan tavarat laatikoihin, autoin häntä kutsumaan taksin, jotta hän pääsisi suoraan lentokentälle. Toivoin, että hänellä oli ollut mukavaa Suomessa. Olin kohtelias, niin kuin ihmisen minun mielestäni pitää olla niin työntekijänä, työnantajana, kuin ilman töitä -ihmisenä, niin kuin me kaikki toisillemme olemme.

Sain tuntipalkkani. En sulkenut vielä kukkaroani, koska jäin odottamaan 50 prosentin osuuttani myydyistä tuotteista. "En minä Teille muuta anna, koska sanoitte ettette osallistu markkinointiin". "Mitä?! Mehän teimme tämän työn yhdessä, te ette saa MISTÄÄN tulkkia alle viiden euron". Tulkattavani vastasi että päätti nyt ettei maksaisikaan myyntiosuutta, ja lisäsi, että hän on jopa joskus käyttänyt ilmaistakin tulkkia. Minun piti siis olla iloinen, että sain 22:n tunnin messuseisoskelusta edes jotakin.

Takki päällä jo taksiin ja lentokentälle kiirehtiessään mies sanoi myös, että pidin mielivaltaisia taukoja. "Teidän olisi pitänyt pysyä koko ajan esittelypöydällä". En olisi siis saanut käydä vessassa enkä syödä kahdeksan tunnin päivien aikana."

Sanoin, että se on kohtuutonta, ja sitä paitsi, varmasti laitonta - olisiko minun pitänyt tehdä tarpeeni messupöydän demonstrointipytylle? Mies oli olevinaan antelias ja tarjosi selkävaivaisille tarkoitettua lannevyötä tai ergonomista tyynyä minulle muistoksi. Näytekappaleita, joita pomoni joka tapauksessa jättäisi suomalaiselle jälleenmyyjälleen Inva-Apuvälineelle. "Sitä paitsi, tämähän oli Teille oivallinen ranskan kielen harjoitus."

Sanoin tyynylle ja selkätuelle ei kiitos, ja au revoir. Jäin Pirkkahallin eteen sateeseen odottamaan pyörätulipotilaiden kanssa bussia keskustaan. Monsieur painui taksiin rahojensa ja tyynyjensä kanssa.

Inari Saltevo

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Roma (16.11.12, kello 15:13)

    Kenen syy se sitten on kun itse suostuu kusetettavaksi. Kuinta arvokasta oma aika on jos suostuu tekemään työtä viidellä eurolla tunnilta.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto