Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kaupunki vastasi opiskelijoille

Ylioppilaskunnista vihdoin kaupungin yhteistyökumppaneita

Opiskelijat ovat kiinnostuneita siitä, mitä Tampereella tapahtuu - myös kampuksien ulkopuolella.

Tampereen korkeakoulujen opiskelijat lähettivät keväällä opiskelija- ja ylioppilaskunnille lähes 900 kysymystä, joiden pohjalta tiivistettiin 20 kysymystä kaupungille vastattaviksi.

Isoa osaa opiskelijoiden lähettämistä kysymyksistä osattiin odottaa, mutta joitain yllätyksiäkin tuli.

"Harva tiesi, että kaupungilla on kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Hyvin monella kysyjällä oli myös vahva käsitys, että niitä saa vain suhteilla", Tamyn hallituksessa kuntasuhteista vastaava Pauliina Koschke kertoo.

Yllätyksenä tuli myös se, että hyvin moni kysyjistä koki kuntademokratian olevan Tampereella Sdp:n ja kokoomuksen vanhan aseveliakselin hallinnassa.

Opiskelijoille järjestetty kysely oli Tampereella ensimmäinen laatuaan. Sekä Koschke että kaupunginsihteeri Maria Länsiö pitävät kokeilua onnistuneena. Siitä kertoo ainakin vastausten suuri määrä. Kun kaupunki aikaisemmin keväällä järjesti oman kyselynsä, vastauksia tuli vain kolmisen sataa, ja niistäkin suuri osa opiskelijoilta.

Kaupungilta
kiitellään

"Omasta kokemuksesta voin sanoa, että yhteistyö toimi loistavasti. Ainakin kaupungin johtoryhmän viesti oli, että kysymykset käydään tarkkaan läpi", Länsiö kertoo.

Kovin moni kysymyksistä ei silti näytä poikivan konkreettisia toimenpiteitä.

"Moni oli sellaisia, että mielellään ojentaisi opiskelijoille kättä, mutta kaupungin on pakko muistaa myös muut ryhmät", Länsiö sanoo.

Poikkeuksiakin oli.

"Kyselyn pohjalta selvitetään ainakin se, kohdellaanko opiskelijoita eri sosiaalitoimistoissa eri tavoin", Koschke kertoo.

Koschke pitää lupaavana merkkinä myös sitä, että ylioppilaskunnat mainitaan kesällä hyväksytyssä kaupunkistrategiassa ensimmäistä kertaa Tampereen kaupungin tärkeimmiksi yhteistyökumppaneiksi.

Aiemmin maininnan ovat saaneet vain oppilaitokset.

Tampereen kaupunki vastaa opiskelijoiden kysymyksiin valtuustosalissa (Aleksis Kiven katu 14-16) torstaina 3.11. klo 15-17.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto