Tm on arkistosivu.
Voit siirty Aviisin uudelle sivustolle tst.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Tampereen yliopisto – liikkuva liikuttaja?

Aristoteles tuli Fysiikka-teoksessaan siihen johtopäätökseen, että kelattaessa maailmassa tapahtuvien kausaaliketjujen alkuhämärään kaiken taustalta löytyy liikkumaton liikuttaja.

Tämä kirjoitus ei mene yhtä pitkälle vaan antaa neljä eri vinkkeleistä katsovaa perustetta sille, miksi liikunta-asioiden ja niiden kehittämisen kannattaa olla osana myös yliopistomme tulevaa strategiaa.

(1) Suomen ylioppilaskuntien liiton teettämässä Opiskelijan yliopisto 2005 -selvityksessä me olimme liikunta-asioissa eräs peräpään pitäjistä.

Vaikka kaikessa on aina kehittämisen varaa, tulos on siinä mielessä yllätys, että ymmärtääkseni yliopistoliikunnan tarjoama lajikirjo sekä ylioppilaskunnan liikuntajaoston järjestämät liikuntatapahtumat ovat vaativaankin makuun jokseenkin monipuolisia.

Onkin luultavaa, että osa heikosta menestyksestä selittyy taipumuksella itsekritiikkiin. Mutta varmaa on, että olennainen osa ei: liikuntatalo Atalpa on käynyt ahtaaksi.

Atalpan laajentaminen olisi mielestäni ongelman viisas ratkaisu, sillä on tunnettua, että mitä lähempänä kampusta mahdollisuudet ovat, sitä tehokkaammin niitä käytetään.

(2) Yliopistolaki on ollut muutoksen kourissa. Tänä syksynä aloittaneiden opinto-oikeus on rajattu.

On selvää, että tiukentunut aikataulu vaatii yhä enemmän niin fyysisiä, psyykkisiä kuin sosiaalisiakin muskeleita. Haluan kuitenkin kiinnittää huomionne myös siihen, mikä ei ole muuttunut. Laissa on edelleen kohta, jossa yliopistoille annetaan velvoite "kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa". Kun opiskelijat tutkitusti voivat ennätyksellisen huonosti, voi kysyä, tekeekö yliopisto tehtävänsä.

(3) Huippuyliopistot ja -yksiköt ovat pop. Vaikka osa asiaan liittyvästä keskustelusta on nimensä mukaisesti silkkaa huiputusta, piilee siinä kova ydin.

Liikunnan ja muiden hyvinvointia tuottavien seikkojen kannalta ydin on seuraava: useat opetuksen, oppimisen ja tutkimuksen huippuyliopistot ovat huippuja myös yhteisölleen tarjoamissa palveluissa.

(4) Liikunta on hauskaa ja mielestäni parhaimmillaan yksioikoisen hyötyajattelun erinomainen kritiikki. Onko meillä varaa olla tutkimatta, millainen yliopiston ydintehtävien ja liikunnan välinen yhteys voisi onnistuneimmillaan olla?

Jussi Ansala
hallituksen jäsen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Tyt kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitteriss
Tampereen yliopisto