Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Vääriä mielipiteitä

"Palkan saaminen mielipiteiden muodostamisesta on upeaa", Aamulehden vastaava päätoimittaja, entinen elokuvakriitikko Matti Apunen totesi äskettäin Aviisissa (6.10.).

Olen samaa mieltä, ja niin on moni muukin. Suomeen on vajaan kymmenen vuoden aikana ilmaantunut enemmän harrastelevia elokuvakriitikoita kuin Hollywoodiin kaljuja toimintasankareita.

Harrastelijakriitikoita on ollut ennenkin, mutta internet ja kiihkeästi lisääntyneet ilmaisjakelulehdet ovat tuoneet heille entistä valtavan paljon suuremman yleisön. Elokuva-arvioita julkaistaan perinteisten sanomalehtien lisäksi yksityisillä nettisivustoilla, suurimmilla portaaleilla ja kaikissa mahdollisissa viikonvaihde-, viikko- ja viihdeliitteissä.

Oikeaa palkkaa näistä kriitikoista saa vain harva. Moni arvio tehdään siitä vilpittömästä riemusta, että voi käydä katsomassa elokuvia pressinäytöksissä ilmaiseksi. Mediakritiikin kohteeksi elokuvaharrastajat antautuvat siinä vaiheessa, kun alkavat tehdä juttuja kaupallisiin viestimiin tai myydä nettisivuiltaan mainostilaa.

---

Myös elokuvien levittäjät ovat löytäneet uudet kritiikkilaarit. Rainalle kuin rainalle löytyy joltakin kriitikolta neljä tähteä ja muutama ylistävä kommentti. Erityisesti Smackthejack-nettisivuston ja nuortenlehti Demin kriitikot ovat saavat usein kyseenalaisen kunnian mainostaa elokuvaa, joka valtaviestimissä on haukuttu lyttyyn.

Levittäjien hyväksikäyttämiä kriitikoita voi toki puolustaa vetoamalla siihen, että kyse on mielipiteistä, ja jokaisella on oikeus omaansa. On, on, mutta voi se mielipide silti olla huono. Esimerkiksi käy Smackthejackin arvio uusimmasta Tähtien sota -elokuvasta: viisi tähteä ja kehut Anakin Skywalkeria esittäneelle Hayden Christensenille. Rajansa mielipiteenvapaudellakin.

Smackthejackin ja monen muun syntilistaan voidaan ynnätä väärien mielipiteiden lisäksi kielivirheet ja näköalattomuus. Keskittymällä pohdiskelun sijasta mielikuvituksettomaan kuvailuun kirjoittaja hukkaa kaikki mahdollisuudet, joita taidekritiikki notkeana lajityyppinä tarjoaa.

Paljon kiinnostavampi nettifoorumi on Film-O-Holic.com, jolta löytyy arvioiden lisäksi elokuva-aiheisia esseitä ja kolumneja.

---

Internetin kunniaksi voidaan vaihtelevasta laadusta huolimatta sanoa, että siellä elokuvakeskustelu joka tapauksessa elää. Printtimedian puolella tilanne on paljon huonompi.

Suomen suurin elokuvalehti on Episodi, kalliille paperille painettu, mitäänsanomattomilla arvioilla ryyditetty mainospläjäys.

Toisessa ääripäässä on Suomen vanhin elokuvalehti Filmihullu. Peter von Baghin johtamalla toimituskunnalla on tietoa ja näkemystä, mutta jutut on usein kirjoitettu pienelle sisäpiirille; ei tavalliselle elokuvista kiinnostuneelle lukijalle, joka ei ole ikinä kuullutkaan Cahiers du Cinémasta tai Marshall McLuhanista.

Tällainen erikoistuminen olisi pelkästään kannatettavaa, jos Episodille löytyisi muita älyllisiä haastajia.

Tuomo Tamminen
| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto