Parasta elämässä

Tiedättekö, mikä on parasta elämässä? Minä kerron: parasta elämässä on murskata vihollisensa, nähdä näiden pakenevan edellään ja kuulla heidän naistensa vaikerrus!

Joku voi olla eri mieltä. Ylioppilaskunnan edustajiston vasemmistoryhmät eivät pitäisi anekdootista, koska tasa-arvon nimissä vaikertajien sukupuolta ei pitäisi erikseen tuoda esille. Oikeisto taas ei olisi mielissään, koska vihollisten murskaaminen ei kuulu ylioppilaskunnan ydintoimialueeseen.

Yhtä mieltä suurin osa ryhmistä olisi siitä, että naisten (ja miesten) vaikerrusta on kuunneltava riippumatta siitä, tuleeko vaikertaja EU:sta tai sen ulkopuolelta.

Tämän lehden ilmestyessä taistelu edustajiston herruudesta on käyty. Vajaa kolmannes yliopiston perustutkinto-opiskelijoista on antanut äänensä ja Tamy saanut 40 edaattoria varajäsenineen.

---

Crom on vuoreltaan seurannut kamppailua vihaisena. Kamppailu on ollut laimea; aivan kuin ehdokkaat pelkäisivät kuolemaa!

Epäilen vahvasti, muuttuuko mikään edelliseen kaksivuotiskauteen verrattuna. Epäilen sitäkin, onko suurelle muutokselle edes tarvetta. Äänestysprosenttia näin tasapaksu tilanne ei tietenkään korota. Ehdokkaita erottaa lähinnä yleinen poliittinen suuntautuminen, sillä vaalipuheissa kaikki haluavat kuitenkin opiskelijan parasta vuodesta toiseen.

Hyvältähän se kuulostaa. Onko edes väliä, ketä äänestää tai äänestääkö ollenkaan?

Tämä kolumnikin olisi voitu julkaista lähes tällaisenaan ainakin kaikissa tämän vuosituhannen vaali-Aviiseissa; ei uusien aiheiden keksiminen ole helppoa toimittajillekaan. Sen voi todeta lukemalla tavallisten sanomalehtien vaalikolumneja eduskunta- tai paikallisvaalien aikaan.

Itse oikeutan tämän kolumnin kirjoittamisen vetämällä vaaliteemasta aasinsiltoja John Miliuksen hienoon elokuvaan Conan Barbaari (1982). Siitä kirjoitetaan aivan liian harvoin, ei edes joka toinen vuosi. Jos kaipaat muuta sisältöä, käännä sivua.

---

Se, että vaalikampanjat näyttävät samalta, ei tietenkään tarkoita sitä, että ehdokkaat todella olisivat yhtä mieltä kaikesta. Ihmisten omat ajatukset on vain kaivettava jotenkin esiin. Henkilökohtainen juttutuokio ehdokkaan kanssa kertoo paljon enemmän kuin vaalimainos tai muuten erinomaisen hyödyllinen vaalikone. (Vaikka kavereitaan kaikki kuitenkin äänestävätkin.)

Minä esimerkiksi en toivo kenenkään äänestäneen sitä ehdokasta, jonka mielestä Aviisia voitaisiin hyvin tehdä vapaaehtoistyönä ja Tamyn massiivista henkilökuntaa muutenkin karsia. Tämä ehdokas ei ole ymmärtänyt Teräksen Arvoitusta.

Työpaikkaanikaan en tahdo menettää, mutta vielä vähemmän tahdon asioistani päättämään ihmisen, joka kertoo totuuksia asioista, joihin ei ole perehtynyt. Se on toimittajan tehtävä, ei edaattorin tai kansanedustajan.

Toivotan uudet edaattorit tervetulleiksi Aviisin toimitukseen katsomaan, mitä me täällä palkkamme eteen teemme. Hyvänä päivänä saatamme tehdä vähän töitäkin; yleensä väittelemme siitä, mikä on elämässä tärkeintä.

Valitsematta jääneitä suosittelen ottamaan mallia Kärsimyksen puussa roikkuneesta Conanista ja yrittämään kahden vuoden päästä uudestaan väkevämmällä kampanjalla.

Conan Republikaani on nykyisin Kalifornian kuvernööri ja yksi jos toinenkin vaikertaa.