Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

"Olen tuntenut itseni vuosia seksuaalisesti kyvyttömäksi"

Yhdyntäkivuista kärsivä Leena löysi sairaudelleen nimen lehdestä

"Yläasteella ihmettelin, miten tytöt pystyivät käyttämään tiukkoja farkkuja. Tamponin sisään laittaminen oli niin tuskallista, että itkin."

Leena, 27, uskoo sairastaneensa vulvodyniaa eli naisten sukupuolielinten kosketusarkuutta lapsuudestaan asti. Pyöräily, ratsastaminen ja tiukkojen housujen käyttäminen eivät onnistu vieläkään hankauksen takia.

"Koulun lääkärintarkastuksessa sanoin, että minulla on joku tulehdus. Lääkäri vaivautui selvästi eikä tehnyt mitään tarkastusta, vaan antoi vain emätintulehduslääkkeet. Jos minulla ei jo silloin ollut vulvodyniaa, se saattoi alkaa tuosta hiivatulehduksesta. Alipainoisuuteni on voinut myös vahingoittaa hormonitoimintaani ja edesauttaa sairastumista."

Vaikka tuleva seksielämä pelotti, Leena tottui elämään sairautensa kanssa.

"Olin tyytyväinen, kun törmäsin tutkimustietoihin, joiden mukaan suurin osa naisista ei saa orgasmia yhdynnässä. Aloin uskoa, että en menetä paljoakaan."

Leena alkoi seurustella ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.

"Yhdyntäkipu tuntui munasarjoissa asti. En kertonut poikakaverilleni kivuistani, koska minua hävetti."


Gynekologitkin tuntevat
vulvodynian huonosti

"Gynekologi sanoi, että nuoren tytön jännittämisestä johtuva yhdyntäkipu on ihan normaalia. Olin masentunut ja itsetuhoinen."

Kolmen kuukauden salailun jälkeen Leena kertoi kivuistaan poikaystävälleen.

"Poikaystäväni ei missään nimessä halunnut satuttaa minua, joten aloimme harrastaa yhdynnätöntä seksiä, josta molemmat nautimme paljon."

Suhteen jälkeen Leenan oli hankala löytää uutta.

"Taudista kertominen uudelle miehelle tuntui mahdottomalta. Olen uskaltanut puhua kivuistani vain parille kaverilleni."

Leena yritti etsiä uutta poikakaveria, kunnes häntä käytettiin hyväksi.

"Lyhyessä suhteessa mies työntyi sisääni, vaikka sanoin selvästi haluavani vain hieroa vehkeitä vastakkain. Myöhempi poikakaverinikin teki kerran samalla tavalla. Näiden kahden kokemuksen jälkeen en voinut luottaa tuntemattomiin enkä edes tuttuihin miehiin."

Leena masentui taas vakavasti ja hakeutui terapiaan.

"Oikeusaputoimiston neuvojan mukaan en ollut kokenut raiskausta, vaan enintään vaikeasti todistettavaa seksuaalista hyväksikäyttöä, koska tilanteessa ei ollut väkivaltaa tai sen uhkaa. Eihän mies tarvinnut väkivaltaa, kun olin jo hänen allansa. Naisen seksuaalinen valinnanvapaus on lain mukaan olematonta."


Apu löytyi YTHS:ltä

Leena luki naistenlehdestä artikkelin vulvodyniasta ja tunnisti oireensa ollessaan 20-vuotias.

"Pelkkä tieto helpotti oloani. Aloin hahmottaa, että limakalvokipu tuntui vain tietyissä pienissä pisteissä, mutta pelko kivun toistumisesta sai aikaan emättimen lihasten kramppaamisen."

Leena löysi myös sähköpostitse toimivan vertaistukiryhmän.

"Olen tajunnut, että sairauteni on aika lievää. Itse olen pystynyt opiskelemaan koko ajan täysipäiväisesti. Osa ei pysty edes istumaan tai nukkumaan kipujensa takia. Tosi moni menettää seksihalunsa kokonaan."

Noin kolmen vuoden hoidon jälkeen YTHS:llä kipupisteet hävisivät.

"Ei sitä riemua varmaan pysty edes kuvittelemaan, mitä koin, kun tamponi, eikä edes yhdyntä sattunut."

Leena uskaltautui sinkkuvuosien jälkeen taas etsimään poikakaveria.

"Poikakaverini tietää sairaudestani, eikä painosta minua mihinkään. Harrastimme alussa seksiä monta kertaa päivässä viikkoja. Yritin kai ottaa menetettyjä vuosia takaisin. Paha kyllä limakalvoni ärtyvät yhä helpommin kuin muilla."

Vulvodyniasta ei välttämättä parane koskaan kokonaan.

"Kun limakalvot ovat tosi arat, mitään seksiä tai edes itsetyydytystä ei halusta huolimatta pysty harrastamaan. Olen tuntenut itseni vuosia seksuaalisesti kyvyttömäksi."

Nimi on muutettu.


Vulvodynian tutkimukseen ei saada tarpeeksi rahaa

Vulvodynia eli naisten sukupuolielinten kosketuskipu on hämmästyttävän yleinen sairaus. Tutkimuksista riippuen jopa joka kymmenes nainen sairastaa sitä, useimmat tietämättään.

"Vulvodynia on alidiagnostisoitu eli lääkärit määrittävät taudin harvemmin kuin sitä esiintyy, koska tauti tunnetaan huonosti", vulvodyniaa Suomessa ensimmäisenä tutkinut Helsingin yliopiston synnytys- ja naistentautiopin professori Jorma Paavonen sanoo.

Kipua aiheuttavan sairauden syy on tuntematon.

"Vulvodynia saattaa olla niin sanottu autoimmuunitauti, jolloin siihen voi sairastua kuka tahansa, jolla on siihen alttius."

Paavosen mielestä tautia pitäisi tutkia lisää.

"Potilaanikin kyselevät, voisivatko he osallistua tutkimuksiin. Tiedon lisääminen taudista auttaisi ymmärtämään taudin suuren merkityksen nuorten naisten elämänlaadulle ja sitä kautta tutkimusrahoitus voisi lisääntyä."
Kipu estää yhdynnät joko kokonaan tai ainakin taudin pahimpina aikoina.

"Vulvodynia heikentää elämänlaatua kokonaisvaltaisesti. Se aiheuttaa masennusta, ahdistusta, tuskaa, itsetunnon heikkenemistä ja parisuhdeongelmia."

Paavonen toimii HYKS:n naistenklinikan vulvapoliklinikan vastaavana lääkärinä. Vulvapoliklinikalla tutkitaan potilaita, joilla on ulkosynnyttimien alueen oireita. Hoitoon vulvapoliklinikalle voi päästä maksusitoumuksella mistä tahansa päin Suomea. Jos mikään muu hoito ei auta, kipeä alue emättimestä voidaan leikata pois.

"Olemme kehittäneet käytännöllisen hoitokaavion, joka toimii vulvodyniaan hyvin", Paavonen rohkaisee.


Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Juho Rinne, kuvitus

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Rubellus (05.09.09, kello 20:48)

    Jutussa esiintyvän ihmisen nimet on muutettu. Kiitos, me kuitenkin tiedämmä, kenestä on kyse. Nyt herkuttelemaan.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto