Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Kadonneiden miljöiden metsästys

Vanhoista elokuvista ja tv-sarjoista löytyy jo hävinneitä kaupunkimaisemia

Elokuvat ja tv-sarjat ovat tallentaneet kulttuurihistoriallisesti merkittävää kaupunkimaisemaa ennen sen tuhoamista hengettömien uudisrakennusten tieltä.

Risto Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967) päähenkilö saapuu junalla Tampereen rautatieasemalle. Kamera ajaa junan kyydissä ja näyttää katsojille, millainen radanvarrelta avautuva maisema oli vuosikymmeniä sitten, ennen kuin hotelli Ilves jökötti kaukana horisontissa.

Työmiehen päiväkirjan lisäksi Tampereella ei ole tehty kuin muutama pitkä elokuva. Mutta vuonna 1964 kaupunkiin perustetun TV2:n ja sitä edeltäneen Tamvision ansiosta Tampereen vanha kaupunkikuva on säilynyt lukuisissa tv-sarjoissa. 1960-luvun Tampere on tallentunut vuosina 1961—1971 kuvattuun perhesarjaan Heikki ja Kaija. 90 tehdystä jaksosta on jälkipolvien nautittaviksi jäänyt lähes puolet.


Rike ja Juha Jokelan fiktiiviiseen pikkukaupunkiin sijoittuva komediasarja Nahkiaiset (1998) kuvattiin Tampellan nyt jo pääosin puretulla tehdasalueella. Nyt alue on muuttunut keskiluokkaiseksi kerrostalokaupunginosaksi, mutta Nahkiaisissa se näyttäytyy vielä punatiiliarkkitehtuurin sävyttäminä kortteleina, joissa hehkuu muisto työläishistoriasta. Muutama vuosi sitten puretun Finlaysonin vanhan värjäämönkin kapea kuja lavastettiin sarjassa värikkään pikkukaupungin kansan markkinapaikaksi.

Ne harvat elokuvat, joita Tampereella on tehty keskittyvät myös kuvaamaan kaupungin työläishistoriaa. Edvin Laineen Musta rakkaus (1957) sijoittui Amurin työläiskaupunginosaan. Osittain studiolavasteissa kuvattu melodraama väläyttää katsojalle myös aitoa ajankuvaa Amurin puutalokortteleista ennen 1970-lukua, jolloin kaupunginosaa alettiin tuhota elementtitalobuumin tieltä. Mika Kaurismäki tallensi Pispalan sokkeloiset kujat ja sinne tänne nousseet talot elokuvaansa Klaani (1984). Rauni Mollberg teki samoin Tuntemattomassa sotilaassa (1985) laittaen Pispalan näyttelemään sodanaikaisen Puutalo-Petroskoin roolia.

Sodan vuosiin ja sitä edeltäneeseen aikaan sijoittui myös TV2:n kymmenosainen suursarja Mustat ja punaiset vuodet (1973). Pispalassa kuvattu sarja valotti katsojille puutalopihapiirien arkista elämänmenoa. Nykypäivänä kyseisten sarjojen ja elokuvien tekeminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Työläisyys on saanut astua sivuun, kun maailman korkeimmalle soranharjulle on alkanut nousta ökylinnoja peittämään näkymät vanhoilta puutaloilta.


Kun Neil Hardwick teki tv-sarjojaReinikainen (1982) ja Pakanamaan kartta (1991), Ratina-projekti oli vielä kaukaisen tulevaisuuden visioita. Näin Hardwick tuli ikään kuin sattumalta tallentaneeksi kummassakin sarjassa poliisitalon ja linja-autoaseman välisen Hatanpään valtatien alueen sellaisena, miltä se näytti ennen linja-autoaseman remonttia ja sen yhteydessä rakennettua bussikatosta. Alueen perinteinen kaupunkikuva unohtuu pian tamperelaisilta, mutta Hardwickin tv-sarjojen ansiosta myös sekin on tullut säilytetyksi kansakunnan muistiin elävinä kuvina.


Pekka Lepikön ohjaamat ja käsikirjoittamat tv-sarjat Mummo (1987) ja Kyllä isä osaa (1994-1995) ovat arvokkaita tallenteita menetetyn tamperelaisen kaupunkikuvan kannalta. Sarjat tarjoavat katsojalle viitteitä siitä, miltä esimerkiksi Keskustorin alue näytti ennen, minkälainen rakennus oli Rautatienkadulla sijaitsevan nykyisen Scandic-hotellin tilalla tai miltä Sorsapuistossa aikoinaan sijainnut olutterassi näytti. Mitä enemmän vanhaa tamperelaista maisemaa tuhotaan, sitä enemmän katsoja kiinnittää huomiota kyseisten sarjojen tarjoamaan kaupunkikuvaan.

Lepikön tv-sarjoja vielä kokonaisvaltaisemman kuvan kadonneesta Tampereesta tarjoaa Hannu Kahakorven televisioelokuva Kolmetoista mehiläistä (1982). Marko Tapion dekkariin perustuvassa jännärissä liikutaan ympäri koko kaupungin keskustaa. Hatanpään valtatien varsi, Koskipuisto, Keskustori ja Hämeenpuisto nähdään elokuvassa sellaisina, millaisina ne vielä 1980-luvun alussa olivat.



Henri Waltter Rehnström

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto