Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Elämän mittainen performanssi

Keväällä Suvadeep Das istui putkassa odottamassa karkoitusta Suomesta. Pääsy Teatterikorkeakouluun toi hänet takaisin.

Istuessaan Tampereen poliisilaitoksen putkassa keväällä 2009 Suvadeep Das päätti, että palaa Suomeen vielä syksyllä. Hän odotti karkoitusta kotimaahansa Intiaan. Vuotta aikaisemmin Das oli tullut Suomeen puolen vuoden taitelijaviisumilla, suomalaisen perhetutun suostuttelemana, koska oli innostunut joikauksesta.

Das huomasi heti koillis-Intialaisen kotiseutunsa ja suomalaisen shamaanikulttuurin välillä paljon yhteistä. Hän löysi kodin ja ystäviä Tampereen Pispalasta. Paluu maailman sateisimpaan kaupunkiin Megahalya Shillongiin tuntui tukahduttavalta. Siitä Das ei halua enää puhua, sillä hän pääsi viime hetkellä opiskelemaan Teatterikorkeakouluun.

Keväällä karkoitettu mies asuu nyt Helsingissä ja opiskelee Teatterikorkeakoulussa englanninkielisessä esitystaiteen ja teatterin maisteriohjelmassa. Hänen lisäkseen ryhmässä opiskelee viisi muuta eri maista kotoisin olevaa opiskelijaa. Hän on tyytyväinen päästyään sisään - ilmoitus valituksi tulemisesta saapui kaksi päivää ennen Dasin karkotusta. Apua takaisin palaamiseen tarjosi myös Teatterikorkeakoulu.

"Rahankerääminen paluuta varten oli vaikeaa, mutta kaikki auttoivat. Minulla ei kuitenkaan enää ole negatiivisia tunteita karkotukseeni liittyen. Olen nyt taas täällä, ja se on pääasia", Das tiivistää.


Alunperin Suvadeep Das päätyi Suomeen sattumalta. Vuonna 2003 hän oli osallistunut Intian pääkaupungissa New Delhissä Eurofestival-tapahtumaan, jossa hän näki suomalaisen Wimme Saaren joikuesityksen.

"Kun kuulin hänen joikaavan, ajattelin, että tämä soundi on hyvin samanlainen kuin se, mitä kuulen kotialueellani. Ajattelin, että tuossa maassa minun on käytävä", Das kertoo.

Kun hän sitten vuonna 2007 oli taiteilijastipendin turvin matkustamassa Grönlantiin ja huomasi, että stipendi kattaakin vain lentoliput, hän päätti vaihtaa reittiä Tanskassa Suomeen.

Dasin ensimmäinen projekti Tampereella oli koillisintialaisista perinteistä ammentava tukkirumpu. Pispalassa sijaitsevan Hirvitalon eestiläisvieraalta kesken jäänyt vene muuttui Dasin käsissä kuukaudessa punaiseksi, koristeelliseksi veistokseksi.

Hän kertoo tukkirumpujen olleen aikoinaan ainoita keinoja viestittää kylien välillä.

"Tukkirumpu oli viestimuoto, jota rummuttamalla välitettiin tieto niin kuolemasta kuin häistäkin muihin kyliin."

Joulukuussa 2008 tukkirummun kastajaisia vietettiin Pispalan harjulla. Paikalle kerääntyi myös uteliaita asukkaita, jotka pääsivät osallistumaan tukkirummun soittamiseen.

"Haluan rakentaa taiteellani yhteisöllisyyttä. Suomessa kyse on aina yksilöistä, siksi täällä masennuskin on niin yleistä."

Performanssitaiteen lisäksi Das on muusikko ja kuvataiteilija. Uransa hän aloitti maalaamisella ja kuvanveistolla, mutta koki tekniikan yksipuoliseksi ja tylsäksi. Lopulta omin taiteenmuoto löytyi performanssitaiteesta.

"Mietin, miksi en voisi olla sekä veistäjä että ajatteleva ja liikkuva veistos", Das sanoo.

Nykyään hänen taiteessaan yhdistyy sekä kuvataide että performanssi.

"Olen aina valmis antamaan ääneni ja rumpuni musiikille ja valmis uusiin projekteihin. Tämä on elämäntapani ja ideologiani. Olen valmis kaikkeen."


Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna hän on pitkästä aikaa vierailulla Tampereella. Pispalan harjun kupeessa sijaitseva Hirvitalo on vanha kamiinalämmitteinen keltainen puutalo, jonka savunhajuisessa keittiössä Das on kuin kotonaan. Viereisessä näyttelytilassa hakataan halkoja ja keittiössä kiehuu teevesi. Kaikki tervehtivät ja halailevat Helsingistä palannutta Dasia iloisesti. Vallattu rakennus saatiin aikoinaan kaupungilta vuokralle. Nyt Pispalan kulttuuriyhdistyksen pyörittämä Hirvitalo järjestää ilmaista tilaa taidenäyttelyille ja taiteen tekemiselle.

Das nostaa nahkaisen shamaanirumpunsa ikkunalaudalle ottamaan väriä ikkunasta kajastavasta auringonpaisteesta ja kertoo, että löysi kauan etsimänsä oman paikkansa maailmasta lopulta juuri täältä.

"En tuntenut itseäni ollenkaan vieraaksi, erilaiseksi tai ulkopuoliseksi."

Tällaista taideyhteisöä hän oli aina etsinyt.

"Olen tarvinnut jonkun paikan taiteelleni. Tapani tehdä performanssitaidetta ei ole lukea, lukea ja lukea. Tarvitsen siihen ihmisiä. Heiltä saan materiaalin työhöni", Das kertoo.

Teatterikorkeakoulun pedanttius ja järjestelmällisyys tuntuvat itseoppineesta performanssitaiteilijasta ajoittain vaikealta. Hän kuvailee opiskelun sisältävän liikaa tekstiä ja kirjoja kirjojen jälkeen.

"Tulen vihaiseksi, jos joudun lukemaan liikaa. Joudun mielisairaalaan. Haluan lukea siitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa. Taide on juhlaa. Ei vain kirjoja tai sitä, miten se akateemisesti määritellään."


Mies kuvailee itseään hipiksi ja punkkariksi.

"Olen kapinallinen. Perheessäni minua ei ymmärretty tai arvostettu, joten kapinoin perhettäni vastaan."

Hän muutti 16-vuotiaana pois lapsuudenkodistaan, etsiäkseen taidetta ja kaipaamiaan taideyhteisöjä matkustaen ympäri Intiaa.

"Se on hyvin poikkeuksellista intialaisessa kulttuurissa. Meillä kotona asutaan huolehtimassa vanhemmista ja perheestä aikuisenakin, toisin kuin täällä."

Dasin kotikaupunki Meghalaya Shillong sijaitsee Koillis-Intiassa aivan Bangladeshin rajalla.

"Shillong on maailman sateisin kaupunki, sadetta tulee kaksitoista kuukautta vuodessa. Aina sataa. Ja valitettavasti minä vihaan sadetta", hän kuvailee.

Positiivista kuitenkin on, ettei pilvien rajassa sijaitsevassa vuoristokaupungissa kuitenkaan tulvi, toisin kuin monissa muissa intialaiskaupungeissa sateiden aikana. Muutettuaan pois kotoaan hän matkusteli ympäri Intiaa viihtyen suuren maan aurinkoisemmissa kaupungeissa taidetta tekemässä. Intialaisen ajattelutavan hän koki kuitenkin liian rajoittuneeksi.

"Vaikka nykynaiset ja miehet Intiassa ovat yhä modernimpia ja länsimaalaisempia, löytyy alta aina hyvin perinteinen ja ahdasmielinen ajattelutapa."


Tulevaisuudesta Das ei huolehdi. Viime vuonna rahatilanteensa huonontuessa hän tutustui dyykkaamiseen. Ympäristötaiteesta ja ekologisuudesta kiinnostunut Das sanoo turhautuneena, ettei ymmärrä, miksi hyvää ja käyttökelpoista ruokaa heitetään roskiksiin mätänemään. Hän pitää dyykkaamista hienona ympäristötekona.

"Siinä ei ole mitään kummallista. Kyse on elämäntavasta".

Das ei tunne erityisesti olevansa intialainen tai suomalainen, vaan määrittelee itsensä maailmankansalaiseksi. Hän kopistelee havainnollistavasti jalkojaan Hirvitalon keittiössä.

"Riittää, että jalat ovat maassa tukevasti, koti on siellä".

Hirvitaloa Das kuvailee sielulliseksi kodikseen. Ehkäpä maailmankansalaisen koti on siis Pispalassa?

"Tulevaisuudessa haluan pitää Suomessa ja Tampereella tukikohtanani, jonka kautta tutkin muuta maailmaa. Tottakai, täällä ystäväni ovat."


Kati Pehkonen, teksti &
Ville Koivisto, kuvat

Suvadeep Das

Syntynyt 3.5.1974 (todellisuudessa 2.5.1972)
Syntymäpaikka: Meghalaya Shillong, Intia
Harrastukset: jooga
Ammatti: performanssitaitelija, kuvanveistäjä ja opiskelija

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. Mikko Lipiäinen (28.10.09, kello 15:06)

    Korjauksena artikkeliin:

    Suvadeep Dasin Pispalassa työstämä vene oli itse asiassa liettualaisen kuvanveistäjän, Deivis Kundrotaksen keskeneräiseksi jäänyt veistos.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto