![]() |
|
![]() |
Yliopistoliikunnan ensimmäistä kertaa järjestämä parkourin peruskurssi kokoontuu tänään torstaina viimeistä kertaa.
Kurssin noin viisitoista osallistujaa ovat käyneet vetäjä Joonas Tähtisen johdolla läpi parkourin perustekniikkaa ja filosofiaa. Lisäksi kurssilla on tehty ympäristöä luovasti hyödyntäviä lihaskuntoharjoituksia.
"Tässä on oppinut ainakin sen, että on mahdollista pystyä suurempiin juttuihin, kuin mitä itse tietääkään. Isoimmat esteet ovat mielen sisällä", kurssille osallistunut Tom Pauwaert kertoo.
Parkourin filosofian mukaisesti kurssin lähtökohtana on ollut jokaisen osallistujan yksilöllinen kehitys omien kykyjen ja rajojen mukaan. Kurssille ei ole ollut minkäänlaista kunto- tai taitotasovaatimusta.
Tampereen Parkour Akatemian vastikään avannut Tähtinen kertoo, että kurssille on todennäköisesti luvassa jatkoa.
"Yliopiston ympäristö on hyvä ja monipuolinen perusjuttujen tekemiseen", hän sanoo.
Kalle Heino, teksti & kuvat
Parkour on liikuntamuoto, jossa pyritään mahdollisimman sulavaan liikkeeseen jokapäiväisessä ympäristössä.
Yleensä urbaaniksi mielletyssä lajissa hyödynnetään esteitä, kuten esimerkiksi kaiteita, kattoja ja parvekkeita. Parkourin filosofiana on nähdä oma ympäristö uusin silmin.
Laji sopii kaikille, ikään ja yleiskuntoon katsomatta.
Parkour on saanut alkunsa Pariisin esikaupungissa Lissesissä 1980-luvun lopussa.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen