Asioiden oikea laita: Liian yksisilmäistä!

Lukiossa äidinkielenopettajani ihasteli tapaani vihata tietoisesti valittua typeryyttä. Siis sitä ihmisten vapaaehtoisesti omaksumaa taipumusta yksinkertaistaa itsensä ja ympäröivä maailmansa. Niitä helppoja näkemyksiä, joilla ei erotu kansan kalvakkaasta konformismista ja joita ei joudu perustelemaan.

Myohäisteini-ikäisellä arroganssilla toitottamani nokkeluus lunasti vuosien viiveellä todenpitävyytensä, sillä osoittamani toimintaperiaatteen valinneiden joukko näyttää kasvavan jatkuvasti.

Näen maailman absurdismin läpitunkemana spektaakkelina. Tosin rajansa kaikella, mikäli julkiseen keskusteluun osallistuvat ihmiset muistuttavat fiktiivisen Springfieldin asujaimistoa yksioikoisella järkivajantoisuudellaan ja vaahtosuisella lynkkausmielialallaan.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaiset monimutkaiset prosessit kiistetään sivulauseessa kyseenalaisin perustein ja älyllisillä naurettavuuksilla vailla mainittavampaa faktapohjaa tai tieteellistä uskottavuutta. Siinä ne ilmastouskovaiset nielevät kakistelematta päästökaupustelijoiden ja päättäjien salaliiton!

Puhumattakaan siitä, miten punavihreä suvaitsevaisto on automaattisesti syypää maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin. Sillä ei ole merkitystä, että todellisuudessa näitä värejä tunnustavat puolueet ovat vähiten vastuussa virallisesta maahanmuuttopolitiikasta. Mutta todellisuudesta erkaantuneet kaupunkilaisvihreät ovatkin naiiveja tolloja ja syyllisiä kaikkeen turmelukseen ja ryhdittömyyteen.

Osataan sitä debatin toisellakin puolella, sillä pintapuolisesti sivistyneemmällä. Mitä sitä keskustelemaan harhaoppisen rahvaan kanssa. Hysteerisiä rasisteja kaikki tyynni.

Ilmeisesti maailmasta on tullut liian monimutkainen paikka, jonka asiayhteydet ja problematiikat saavat ihmisen sortumaan karskiin yksinkertaistamiseen, ad hominem -argumentointiin ja monomaniaan. Näköjään tarinankäänteet virtaavat niin nopeasti, ettei ihminen enää kykene - tai vaivaudu - paneutumaan monimutkaisiin, lukuisia lähestymiskulmia omaaviin asioihin. Helpommaksi vaihtoehdoksi jää pitää päänsä informaatiotulvan yläpuolella kailottamalla mahdollisimman kovaa omaa puolivillaista uskomuskyhäelmäänsä.

Rakentavan, eriäviä mielipiteitä ja niiden esittäjiä huomioivan keskustelun käytyä mahdottomaksi olemme palanneet henkisen keskiajan älylliseen ankeuteen. Onko liian myöhäistä vaatia jonkinlaista köyhän miehen habermasilaista julkisen keskustelun kulttuuria?

Anton Santanen
Kirjoittaja työskentelee YK:n palveluksessa