Suomen kuninkaat ja kosminen tuho

Tamperelainen rajatietokirjailija Jukka Nieminen on niin tavallisen näköinen heppu, että on vaikea uskoa hänen olevan esoteerisiin salatieteisiin vihkiytyneen Hermeetikko-lehden päätoimittaja ja salaseuroista ja muinaisen Suomen kuninkaista kertovien kirjojen kirjoittaja.

Niemisen kirjoissa viittaukset tiedelehtiin sekoittuvat rajatieteen julkaisuihin, ja ovia avataan huimien teorioiden suuntaan.

"Ehkä olen vain utelias luonne. Olen sellainen taiteilijapersoona, ja minun on vaikea pysytellä tietyissä raameissa", Nieminen sanoo. "Tykkään hypätä aihepiiristä toiseen, rönsyillä sinne tänne ja yhdistellä useampaa teemaa kirjojeni sisällä. Rajatiedon piirit ovat ennakkoluulottomia ja aina uteliaita."

Ennakkoluulottomia Niemisen näkemykset tosiaan ovat. Kirjassa Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta hän esittää, että rautakauden Suomessa oli valtakunta nimeltään muinais-Kainuu, jota hallitsivat suomalaiset kuninkaat.

Lähtökohtana muinais-Suomen kuningaskunnan tutkimiselle toimivat englantilaisen Alfred Watkinsin 1920-luvulla löytämät ley-linjat. Ley-linjat ovat maantieteellisten ja historiallisten paikkojen, kuten tienristeysten ja kirkkojen, muodostamia suoria linjoja, joilla uskotaan olevan jokin mystinen merkitys.

"Ley-linjoja tunnetaan monista maista, kuten Englannista, Tanskasta ja Ranskasta, mutta minä aloin etsiä niitä Suomesta", Nieminen kertoo. "Huomasin, että Suomessa keskiaikaiset kivikirkot kulkevat suorassa linjassa toisiinsa nähden."

Nieminen puhuu kiihkottomasti, mutta rönsyillen. Selkeästi hän on tottunut perustelemaan näkemyksiään vieraille. Tutkiessaan keskiajan kivikirkkoja Nieminen havaitsi, että suorien linjojen lisäksi kirkkojen väliltä löytyi toinenkin yhteys.

"Kivikirkot ovat usein samalla 33,3 kilometrin etäisyydellä toisiinsa nähden. Niitä on niin paljon, että se ei voi olla sattumaa."

Kivikirkot on rakennettu pääosin keskiajalla, vanhimmat 1200-luvun lopussa, suurin osa 1400-luvulla. Niemisen mukaan kirkot on rakennettu rautakautisten kalmistojen päälle. Muinaiset suomalaiset rakensivat pyhät paikkansa monimutkaiseksi geometriseksi verkostoksi.

"Se on kiistaton todiste siitä, että Suomessa on ollut rautakaudella korkeakulttuuri", Nieminen toteaa. "On ollut tietoa ja taitoa tehdä kolmiomittauksia, joiden perusteella kalmistot on sijoiteltu. Suomalaisia on pidetty taitavina noitina, mikä saattaa johtua siitä, että on ollut sellaista tietoa, jota rahvas ei ole ymmärtänyt."

Järjestelmän luominen on vaatinut hetkellisen korkeakulttuurin alueen ja järjestäytyneen yhteiskunnan.

"Jos olisi eletty primitiivisessä kyläyhteisössä, ei tätä systeemiä olisi voinut syntyä. Se on sama, kuin jos kalastajakylässä keksittäisiin kvanttifysiikka, se on mahdotonta."

Tietoa siirrettiin eteenpäin suullisesti, ja jäljet muinaisten suomalaisten merkittävistä taidoista ovat kadonneet historian hämäriin. Kolmiomittaustaito unohtui 1500-luvun lopulla, samaan aikaan kun kivikirkkojen kausi loppuu.

"Veikkaisin, että 1700-luvulla vapaamuurarit ovat tunteneet tätä muinaishistoriaa. Uskonpuhdistuksen vanavedessä tämä historia on tietoisesti pyritty unohtamaan ja hävittämään tiedot sen olemassaolosta."

Muinais-Kainuun kuninkaiden olemassaolosta löytyy myös kirjallisia todisteita ulkomaisista lähteistä. Skandinaaviset saagat mainitsevat ainakin 30 suomalaista kuningasta. 1600-luvulla ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius kirjoitti Suomen kronikan, jossa hän kuvaili Kainuun kuninkaita ja heidän valtakuntaansa.

"On omituista, että Kainuun kuninkaiden nimet ovat samanlaisia kuin Mikael Agricolan kirjaamien pakanajumalien nimet", Nieminen pohtii. "Nimet jäivät kansan mieleen. Ne muuttuivat puolimyyttisiksi jumalhahmoiksi, joita pakanat ovat palvoneet."

Yhden teorian mukaan Kainuun kuninkaat ovat olleet nykyisen Saksan, Belgian ja Ranskan alueita 400-luvulta 700-luvulle hallinneiden merovingien jälkeläisiä. Muinaiskuninkaiden valtakunnan kadottua 700-luvulla heidän perintönsä jäi elämään Pohjolan leijonan legendan muodossa.

"Pohjolan leijona on protestanttis-mystinen ideaali muinaiskainuulaisten kuninkaiden verenperinnöstä", Nieminen selittää.

Kainuun kuninkaiden verilinjaa koetettiin sovittaa useisiin eurooppalaisiin kuningasperheisiin Norjasta Englantiin 1600-luvulla poliittisena työkaluna Habsburgien kuningassukua ja katolista kirkkoa vastaan.

"Katsottiin, että väen, jossa Pohjolan leijonan veri virtaa, tulee osallistua yhteiseen taisteluun Habsburgeja vastaan", Nieminen sanoo. "Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolfiin profetia liitettiin voimakkaimmin."

Kenties muinais-Kainuun kuninkaiden verenperintö näkyy vieläkin joissain suomalaisissa.

"Pohjanmaalla elää tummaihoisempien, korpinmustan tukan omaavien ihmisten rotu, jotka näyttävät vähän mustalaisilta, mutta eivät kuitenkaan ole mustalaisia. Heidän epäillään olevan merovingien jälkeläisiä, joilla saattaisi olla jotain tekemistä tämän alkuperäisen kuningaskunnan kanssa."

Kouluja käymätön mutta lukenut duunari kasvoi kirjailijaksi yövuoron hiljaisuudessa työskennellessään Pelastusarmeijan yömajassa.

"Siellä kirjoitin esikoiskirjani Hans Boijen salaisuudet, joka käsittelee vapaamuurareita ja Tamperetta", Nieminen kertoo.

Kirjasta tuli yllättäen menestys, jolla Nieminen sai nimeä rajatiedon piireissä. Vuonna 2011 Niemisen kirja Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta valittiin vuoden rajatietokirjaksi. Kun Pelastusarmeijan yömaja lopetti puoli vuotta sitten, Nieminen on ollut työttömänä ja yrittää elättää itsensä ammattikirjailijana.

"Nyt minulla on sellainen tilaisuus, että uskallan tulla omalla naamallani viimein esiin."

Opiskelu ei Niemistä ole koskaan kiinnostanut. Antipatia koulutusjärjestelmää kohtaan juontaa peruskoulusta, jossa hän istui jälki-istunnossa joka perjantai.

"Mutta kun ihmisellä on visio jostakin ja antaa sen visionsa viedä, niin kun siihen heittäytyy, niin kyllä se näyttää valon siellä toisessa päässä", hän pohtii.

Tämä visio kuljetti Niemisen kirjoittamaan uusimman kirjansa Suomalaisten tuho 10 000 eKr. siitä, että jääkautta ei koskaan ollut. Hän jatkaa turkulaisen itseoppineen harrastelijatutkija Keijo Parkkusen vuoden 1984 Sadan vuoden harha-askel -kirjassaan viitoittamaa tietä.

"Tähän ajatukseen on tarttunut jo Pertti "Spede" Pasanen aikanaan", Nieminen paljastaa. "Spede teki siitä elokuvankin, joka sensuroitiin. Sitä ei mainita edes missään Speden bibliografioissa. Se ei ollut mikään huumorifilmi, Spede ja Parkkunen tekivät sitä aivan tosissaan. Kukaan ei tiedä, mihin elokuva katosi."

Vaikka jääkautta ei ollut, jotain merkittävää tapahtui maapallolla 12 000 vuotta sitten. Kosminen katastrofi ravisutti planeettaa.

"Maapallon magneettiselle pohjoisnavalle tuli plasmaputki, joka oli yhteydessä toiseen taivaankappaleeseen. Se aiheutti sähköpurkauksen, joka synnytti valtavan katastrofin", Nieminen selittää.

Tutkimusta tehdessään Nieminen törmäsi venäläisen psykiatri ja psykoanalyytikko Immanuel Velikovskyn esittämään teoriaan Nemesis-planeetasta. Tiedeyhteisö on hylännyt Velikovskyn teoriat, mutta Niemisen mukaan ruskea kääpiö, massaltaan kaasumaisen jättiläisplaneetan ja tähden väliltä olevasta taivaankappale, tuli tuhansia vuosia sitten aurinkokuntaamme aiheuttamaan hämminkiä.

"Kun Nemesiksen ja auringon plasmakentät kohtasivat toisensa, tapahtui Birkelandin virtauksina tunnettuja napapurkauksia", Nieminen kertoo. "Tätä plasmafysiikan osa-aluetta kutsutaan nimellä Â’electric universeÂ’. Halusin tuoda sen ensimmäisenä Suomeen, koska sitä ei ole täällä käsitelty, vaikka todistusaineisto lisääntyy."

Taivaankappaleiden kohtaamisen aiheuttama plasmapylväs oli Nemesiksessä kiinni ja tuli ihmiskunnalle näkyväksi. Maapallon magneettisella pohjoisnavalla sojotti sähköpylväs, kenties tuhansien vuosien ajan. Todisteita taivaallisesta näkymästä löytyy kalliomaalauksista ympäri maailman.

"On hämmästyttävää, että kivikauden taiteilijat Havaijilla, Afrikassa, Amerikassa ja Kainuun korvissa ovat tehneet toisistaan tietämättä samanmuotoisen kuvan ihmishahmosta, jonka kädet ovat ilmassa."

Niemisen mukaan kivikauden taiteilijat eivät kuvanneetkaan ihmistä, vaan taivaalla todistamaansa näkyä.

"Kun sähköpylväs oli Birkelandin virtauksen muotoinen, niin sillä oli Â’kädetÂ’ ja Â’jalatÂ’, ja sitä kalliotaiteilijat kuvasivat."

Varsinainen sähköpurkaus tapahtui 12 000 vuotta sitten, ja plasmapylväs hävisi lopullisesti holoseenikauden päättyessä 5000-7000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Purkaus aiheutti suurtuhon, mammuttimaisen tulvan. Revontulivyöhykkeeltä pudonnut plasma poltti hiidenkirnuja peruskallioon.

"Jos ajatellaan hiidenkirnuja, jotka olisivat syntyneet jääkaudella sorvinkivien muovaamana, niin kuinka kivi voi porautua 7 metriä syvään graniittiin? Sehän on ajatuksena ihan mahdoton."

Hiidenkirnujen pohjalta löytyviä pyöreitä kiviä Nieminen pitää tietoisena huijauksena.

"Ne ovat lavastuksia!" Nieminen huudahtaa. "Kun on avattu hiidenkirnu ja on haluttu todistaa, että se on tullut sorvinkivellä, niin on haettu joku kivi ja heitetty sinne pohjalle tyhmille turisteille."

Niemisen mukaan hiidenkirnujen pohjalta löytyy kiviä, joissa on puolet metallia ja puolet kiveä, jollaisia ei pitäisi Suomen luonnossa esiintyä.

"Aivan kuin kirnut olisivat syntyneet hirveässä, pätsimäisessä kuumuudessa. Siihen plasmateoria vastaa hyvin."

Nieminen myöntää itsekin, että hänen esittämänsä teoriat ovat huimia.

"Tällainen kirja vaatii kahden vuoden sulatteluajan tässä maassa, että sitä ymmärretään", hän toteaa. "Suomessa on sellainen mentaliteetti, että jos on rajatieteen kirjailija, joko torpedoidaan tai vaietaan. Oikeat akateemikot eivät arvostele näitä kirjoja ollenkaan. Siinä on juopa, jota ei pysty ylittämään."

Nieminen uskoo, että kirja tavoittaa yleisönsä.

"Tiedän, että kirjan väitteet kuulostavat kylmiltään uskomattomilta. Mutta älykkäät ihmiset tarttuvat siihen, jos se osuu oikeisiin hanskoihin. Sitten ruvetaan puhumaan sen mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista."

Samuli Huttunen, teksti ja kuva

Historiantutkija kommentoi: Kuninkaat silkkaa mytologiaa

Suomen keskiajan tutkijalle Tapio Salmiselle teoriat Suomen kuninkaista ja ley-linjoista ovat tuttuja. Ley-linjoja on kritisoitu siitä, että eri menneisyyden kerroksista säilyneitä paikkoja on niin paljon, että jos vedetään linjoja, niiden kohdalle osuu aina samankaltaisuuksia.

"Kansainvälisesti on tutkittu aika paljon tällaista pseudohistoriaa ja sitä, miksi näitä sepitetään", Salminen sanoo.

Ajatus Suomen muinaisista kuninkaista perustuu 1600-luvun gööttiläiseen historiankirjoitukseen, jolla pyrittiin luomaan Ruotsin valtakunnalle hieno menneisyys. Islantilaisissa 1200-luvun saagoissa mainitaan myyttisiä Suomen tai lappalaisten kuninkaita.

"Nämä ovat mytologisia hahmoja, joilla on selitetty saagojen sankareiden vaiheita. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisten kuninkaiden kanssa", Salminen selittää.

Suomen ja Suomen alueen rautakauden historiaan liittyy paljon epävarmuuksia. Kirjallisia lähteitä ajalta ei käytännössä ole.

"Se ei tarkoita, etteikö tiedettäisi hyvinkin paljon rautakauden yhteiskunnasta", Salminen sanoo. "Meillä ei ole ollut sellaista kokoavaa ylintä eliittiä, joka olisi manifestoitunut hautamuodoissa, jotka ovat ominaisia skandinaavisille valtakeskuksille, jotka kehittyivät kuninkuuksiksi."

Salminen pitää tieteen reunalla liikkuvaa pseudohistoriaa kiinnostavana ilmiönä.

"En näe mitään väärää siinä, että tämmöisiä tehdään, mutta sitten mennään harmaalle alueelle, jos väitetään, että tämä on oikeata tietoa. Jos historiaa aletaan vääristellä omasta tai toisten ihmisten mielikuvituksen vaikutuksesta syntyneeseen muotoon, niin pidän sitä epätieteellisenä. Tiede on kuitenkin faktoja."

Hän ei näe hedelmällisenä lähteä juupas-eipäs-väittelyyn rajatieteilijöiden kanssa.

"Tieteen näkökulmasta on mielenkiintoista, miksi näitä tehdään, mitä aukkoa ne täyttävät", hän sanoo. "Kuvittelisin näiden liittyvän siihen, että identiteettiasiat silloin tällöin historian kuluessa kriisiytyvät ja on paljon epävarmuutta."

Pseudohistorialla saatetaan pyrkiä täyttämään kansan kollektiivisen identiteetin aukkoja.