Kuluttajansuojaa poliittisilta vai rationaalisuutta sitoutumattomilta?

Sitoutumattomat tieteenalaan, pääaineeseen ja ainejärjestöön identiteettinsä perustavat ryhmät vahvistavat asemiaan ylioppilaskunnissa. 1960-70-luvuilta yhteiskunta on epäpolitisoitunut ja ylioppilaskunnissa sitoutumattomuus hegemonisoitunut. Samalla äänestysprosentti on laskenut. Ylioppilaskunnat ovat tylsiä pakkoyhteisöjä. Ylioppilaskuntapolitiikka näyttäytyy rationaalisena hallintoprosessina, jossa etsitään parasta argumenttia. Ei sellainen kiinnostakaan ketään, ja äänestysprosentti laskee taas.

Poliittisia äänestäessä sanotaan äänestettävän opiskelijan edun kannalta epärelevanttia puolueohjelmaa, sitoutumattomien kohdalla taas epäyhtenäistä erimielisten yksilöiden massaa.

Puoluepolitiikka ja politiikka ovat kuitenkin eri asia. Oman ajattelun eksplisiittinen poliittiselle kartalle asettaminen ei ole sama kuin valtakunnanpolitiikassa toimivan puolueen ohjelman noudattaminen. Ja miten se voisikaan olla, sillä ylioppilaskunta on kapea kenttä suhteessa laajoihin puolueohjelmiin, joista ei ylioppilaskunnan sisäisiin erityiskysymyksiin vastausta löydy.

Vaikka poliittisten väittäminen fakkiutuneiksi puoluepoliittisiksi puhuviksi päiksi onkin virhearvio, poliittinen sitoutuminen on sitoutumista ideologiaan, joka ei aina päde eikä tajoa vastausta kaikkeen. Poliittisesti löyhästikin sitoutunut etsii ensin vastausta omasta ideologiastaan, eikä katso helposti laatikon ulkopuolelle.

Ei kuitenkaan voi väittää, että laatikon ulkopuolelta löydetty paras argumentti voittaa. Argumenttien paremmuus riippuu arvioijan arvopohjasta, ja poliittiset tuovat arvopohjansa selvästi esille. Lisäksi on vaalimatemaattinen fakta, että äänet menevät ehdokaslistoille. Tällöin äänestäjän luulisi toivovan koko listan edustavan suht samanlaista arvopohjaa. Sikäli poliittiset tarjoavat paremman kuluttajansuojan.

Mutta tarvitseeko ajatteleva ihminen poliittisten tarjoaman julkilausutun ideologisen pohjan kaltaista kävelykeppiä? Ei oikeisto-vasemmisto-jako ole tänä päivänä politiikassa ainoa, eikä kaikkien mielestä edes relevantein. Ylioppilaskunnan kaltaisessa pienessä yhteisössä on mahdollista ja hyödyllistä tuntea edustajansa. Jopa tärkeämpää kuin ehdokkaan avoin asettuminen oikeisto-vasemmisto-akselille.

En usko, että niin uusliberaaliin maailmaan päästään koskaan, että asioiden rationaalinen hoitaminen yksi kerrallaan ilman politiikkaa voisi olla demokratiassa mahdollista. Kaikki, jotka tekevät ylioppilaskunnassa politiikkaa, ovat poliittisia, halusivat tai eivät.

Itse tiedän, kenen joukoissa seison, mutta tärkeintä on äänestää.

Tiina Heikkilä