Islannin outolintu Björk hyppii korville

Albumin otsikko viittaa sosiobiologian perustajan E. O. Wilsonin luomaan samannimiseen käsitteeseen, jonka mukaan ihmisen ja muiden elollisten olentojen välillä on vaistonvarainen side. Levy käsittelee luonnon ja teknologian suhdetta. Kuten arvata saattaa, sanoitukset syleilevät universumia.

Biophilia ei ole pelkästään albumi. Se on kokonainen projekti, johon liittyvät muun muassa levyä varten räätälöidyt veikeänkuuloiset soittimet, prameat konsertit ja erinäiset iPad- ja iPod-sovellukset.

Sitä onkin nimitetty maailman ensimmäiseksi applikaatio-albumiksi. Kokonaisuutta on rakenneltu mediataiteilijoiden ja tiedemiesten avustuksella.

Homma on siis karannut ihan kunnolla käsistä. Mutta pakko myöntää: musiikkina Biophilia on avartava kokemus. Erikoisin soittimin soitetut omintakeiset sävelteokset luovat kummallisen maailman, johon on antoisaa upota. Parhaiten Björk onnistuu Moonin ja Cosmogonyn kaltaisissa rauhallisissa kappaleissa. Jälkimmäinen on yksi koko Björkin tuotannon hienoimmista hetkistä.

Huippukohta on myös biisi Virus, jonka sanoissa rinnastuvat niinkin erilaiset elementit kuin rakkaudenjano ja virusten maailma.

Joidenkin biisien kohdalla jännite valitettavasti nuupahtaa. Pahimmillaan vaivutaan samaan kuuntelukelvottomuuteen kuin Radioheadin sumeimpina hetkinä. Uusia tahtilajeja nappaillaan kuin jänöjä taikurinhatusta ja kummalliset syntikkapörinät käyvät jo hermoille.

Kokonaisuutena Biophilia jää kuitenkin reilusti plussan puolelle. Levy vaatii kuulijalta keskittymistä ja syventymistä, mutta vaivannäkö palkitaan. Biophilia sisältää loputtomasti kummasteltavaa ja monia positiivisia yllätyksiä, kuten Crystallinen lopun ylienergiset rumpusamplet, jotka ensikuulemalla hyppäävät kunnolla korville. Siis positiivisessa mielessä.

Juho Hakkarainen

***½

Björk: Biophilia. (One Little Indian 2011.)