Vankkumattomat voimapopparit

Kun muistelee 90-luvun rapakon takaista kitarapoppia, tulee väistämättä mieleen seattlelainen The Posies. Kun muut väänsivät Yhdysvaltain länsirannikolla grungea, otti Ken StringfellowÂ’n ja Jon Auerin johtama kokoonpano haltuunsa melodisen mutta karhean voimapopin, jossa angstia tärkeämpää olivat laadukkaat sävellykset.

Grunge kupsahti kituen, mutta The Posiesin pop säilyi 90-luvun musiikillisista murroksista huolimatta hengissä.

Tai no, ei aivan.

Jo vuonna 1986 perustetun yhtyeen ura lässähti hienojen Frosting on the Beaterin (1993) ja Amazing Disgracen (1996) jälkeen vuonna 1998 ilmestyneeseen Success-albumiin.

Yhtyeen tarina näytti olevan ohi, eikä vähiten sen toimeliaan pääkaksikon mielestä, jolla pukkasi muita musahommia siellä sun täällä. Ken Stringfellow käynnisteli soolouraansa, liittyi R.E.M.:n kiertuemuusikoksi, tuotti muita yhtyeitä ja oli mukana monenmoisissa projekteissa.

Auer levytti niin ikään soolona ja soitti muun muassa William Shatnerin viime vuonna ilmestyneellä Has Been -albumilla.

Lisäksi molemmat pop-kumppanukset jatkoivat jo 12 vuotta sitten alkanutta urakointiaan 70-luvun kulttisuosikki Big Starin uudessa tulemisessa.

Seitsemän vuotta
selibaatissa

Nyt kuolleista noussut The Posies on täällä taas. Auer ja Stringfellow löysivät yhteistyöhönsä uuden inspiraation ja kalentereistaan sen verran aikaa, että ehtivät tehdä uuden basistin ja rumpalin vahvistamana kesällä ilmestyneen Every Kind Of Lightin - ensimmäisen The Posies -albumin seitsemään vuoteen.

Kiertueen keskeltä puhelimitse tavoitettu työntäyteinen pop-maestro Ken Stringfellow ei myönnä altistuneensa ylimääräisille paineille tai peloille, vaikka albumeiden välillä ehti vierähtää monta vuotta.

"Jos pelottaisi, ei levyä oltaisi tehty. Turhaat paineet eivät ole terveellisiä. Jos ihmiset ylipäänsä reagoivat musiikkiimme, niin jo se on hienoa. Veikkaanpa silti, ettei kukaan ole vuosien saatossa diggaillut musiikistamme yhtä paljon kuin me itse", mies naurahtaa langan päästä Aviisille.

Vaikka Every Kind Of Light on taattua The Posiesia, löytyy kappaleista sopivasti uusiakin sävyjä. Stringfellow kertoo levytyssessioiden sujuneen erittäin spontaanisti.

Biisit sävellettiin kolmen tiiviin viikona aikana studiossa, ja useimmat niistä saatiin purkitettua jo parilla ensimmäisellä otolla.

"Meillä ei ollut suuria suunnitelmia siitä, millainen levystä pitäisi tulla. Kunhan menimme studioon ja aloimme soittaa. Mielestäni lopputulos kuulostaakin hyvin orgaaniselta, vapautuneelta ja elinvoimaiselta."

Kappaleiden teksteissä Stringfellow uskaltautuu paikoin hyvin Amerikka-kriittiseksi, ainakin rivien välissä. Esimerkiksi Could He Treat You Better? ei ole parisuhdekomplekseja puiva kappele, vaan kannanotto sille, miten George W. Bush kohtelee Amerikkaansa.

"En pysty muuttamaan asioita, mutta voin aina tehdä lauluja minua ympäröivistä asioista. Tyttöongelmien sijaan yhteiskunnalliset asiat tuntuvat nykyään läheisemmiltä", Stringfellow hymähtää.

Esiintymisessä
on eliksiiriä

The Posies rakastaa Suomea. Tai ainakin täällä esiintymistä. Vuosi sitten joulukuussa Stringfellow kävi Helsingin Tavastialla Soft Commands -soolokiekkonsa tiimoilta.

Keikan lopussa yksinään esiintynyt artisti nappasi yleisön joukosta seurakseen lavalle nipullisen amatöörisoittajia. Illan päätteeksi puolestaan kuultiin The Beach Boysin God Only Knows, johon mies kahmi yleisöstä faneja mukaan sydämelliseen yhteislauluun.

Myöhemmin Stringfellow totesi nettisivuillaan, että keikka oli yksi hänen parhaista vedoistaan ikinä.

Rivinsä uudestaan koonnut The Posies puolestaan hurmasi viime elokuussa Ankkarockin lauteilla, ja nyt Every Kind Of Lightin ilosanomaa tuodaan pimeyden keskelle Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Mikä Suomessa viehättää?

"En oikein osaa sanoa. Suomalaisissa vain on jotain, joka natsaa oman persoonani kanssa yhteen paremmin, kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Maassanne on kerrassaan hienoa soittaa", poppari hehkuttaa.

Esiintyminen on todellakin StringfellowÂ’lla verissä. Mies on uransa aikana ehtiä nähdä niin piskuisia rock-luolia kuin valtavia stadioneitakin. Hän korostaa yleisösuhteen merkitystä, oli kyse sitten soolokeikasta klubimiljöössä tai massoja keräävästä hallikeikasta R.E.M.:n kanssa.

"Tämän työn etuoikeus on se, että pääsee näkemään uusia paikkoja. Tosin Euroopassa on kaikki areenat tullut jo pitkälti nähtyä. Mutta ehdottomasti hienointa on yleisön ja artistin välinen vuorovaikutus."

Stringfellow innostuu ylistämään live-esiintymisten taianomaisuutta.

"Muusikoiden ja yleisön kohtaaminen on aina tietynlaista energistä joukkomeditaatiota."

Samalla Stringfellow viittaa tutustumaansa sufi-mystiikkaan, jossa on vuosisatojen ajan korostettu kokemuksellisuutta. Mitä muuta musiikki parhaimmillaan onkaan kuin juuri sitä?

"Uskon, että musiikki ja esiintyminen muodossa tai toisessa vetoavat minuun koko loppuelämäni ajan. En osaa edes kuvitella sellaista tilannetta, etten jaksaisi kiinnostua esiintymisestä."

Veteraanit
vaikuttajina

Musiikillisesta ykseyden tunteesta pääsemme The Posiesin vahvaan asemaan nousivien pop-yhtyeiden vaikuttajana. Jos vaihtoehtoisesta kitarapopista puhutaan, ei monikaan muusikonalku ole jättänyt kuuntelematta esimerkiksi The Posiesin tai Teenage Fanclubin klassikkolevyjä.

"Jotkut yhtyeet ovat jopa ottaneet yhteyttä ja kertoneet, millä tavoin vanhat levymme ovat heihin vaikuttaneet. Siinä taas yksi erinomainen syy tehdä tätä työtä", keski-ikäistyvä lauluntekijä kiittelee.

Entä mitä kuuluu The Posiesin tulevaisuuteen? Yltiökiireinen Stringfellow antaa ymmärtää, ettei mikään ole epävarmaa varmempaa.

"Pidän näistä tyypeistä, ja heidän kanssaan olisi totisesti kiva tehdä musiikkia jatkossakin. Mutten todellakaan voi tietää, mitä The Posiesin suhteen tulee tapahtumaan. Hoidetaan nyt ensin tämä joulukuun loppuun asti kestävä Euroopan-kiertue ja tähyillään sitten toiveikkaana tulevaisuuteen."

Tomi Nordlund

The Posies ja Latebirds Tampereen Klubilla tiistaina 22. marraskuuta.